Hain viime keväänä kesätöihin junan jäätelönmyyjäksi. Kirjoitin hakemukseen, että haluaisin ottaa työn seikkailun kannalta, pilke silmäkulmassa ja avoimena uusille kokemuksille. En valitettavasti päässyt juuri sille seikkailulle, mutta voi, niin monelle muulle kylläkin.
Minulla on seikkailemiselle hieman erilainen määritelmä kuin tavallisesti. Seikkailemisella ei haeta liikaa jännitystä tai vaarallisia tilanteita, vaan vaihtelua, uusia näkökulmia ja muistoja. Seikkaileminen on olotila, joka saa nauruhermot kutiamaan, vatsaan yhden kauniin sitruunaperhosen lepattamaan ja lämpimiä muistoja vanhuuden päiville. Joskus tulee tarve, melkein pakko, tehdä jotakin hieman epänormaalilla tavalla: hieman vinksahtaneella, mutta suupielet nostattavalla tavalla. Silloin tietää, että seikkaileminen odottaa.
Seikkaileminen on hyvä aloittaa katsomalla maailmaa lapsen silmin ja ottamalla Peppi Pitkätossu esikuvaksi. Vähän vinksin vonksin -asenne toimii aina, ja tarkemmin ajateltuna vain harvoin on sellainen hetki, jolloin sisäisen lapsen päästäminen valloilleen on huono idea. Seuraavan kerran, kun mieleen pälkähtää ajatus siitä, että nyt on kuperkeikan aika, aika kiivetä keinutuoliin seisomaan tai maata pöydän alla, toteuta ajatus. Seikkaileminen vapauttaa liiasta muodollisuudesta ja saattaa aiheuttaa hieman hallitsemattomia naurunpyrskähdyksiä.
On ihmisiä, jotka kulkevat vuosi toisensa perään aina samaa reittiä esimerkiksi töihin tai kauppaan. On myös seikkailijoita, jotka kokeilevat kaikki mahdolliset ja mahdottomat reitit löytääkseen paremman, nopeamman tai yksinkertaisesti mukavamman näköisen reitin. Tavanomaiselta polulta – tai tieltä – poikkeamalla on mahdollista löytää uusia, kiehtovia paikkoja, joita aiemmin ei edes tiennyt olevan olemassa. Yksi seikkailemisen piirre on se, että se haastaa itseä jollakin tavoin. On seikkailemista tehdä epämukavuusalueesta mukavuusalue, mutta myös toisin päin. Tutun paikan katseleminen erilaisella tavalla, erilaisissa olosuhteissa tai seurassa voi tehdä mukavuusalueesta sopivan epämukavan, jolloin on mahdollista tehdä uudenlaisia havaintoja.
Seikkailemista voi olla esimerkiksi leikkiminen, lumihangessa makaaminen ja lumihiutaleiden leijailun katseleminen ja vaatteet päällä uiminen. Seikkailemista on syöminen yllättävissä paikoissa: piparin syöminen häkkivarastossa yhdentoista aikaan illalla tai kanootilla noudetun pitsan syöminen keskellä järveä auringon kimalluksen ympäröimänä.
Seikkailemista on totuttujen tapojen ravistelu ja uudelleenmuotoilu. Muistan erään kerran olleeni nuorempana lenkillä, kun kenkä alkoi hiertää jalkaani. Oli vielä niin kylmä, että viimeisen kilometrin käveleminen avojaloin ei ollut miellyttävä ajatus. Järkevin ratkaisu oli siis kävellä kotiin toisessa jalassa vain sukka.
Huomasin silloin, etten ollut koskaan aiemmin kävellyt sukkasillaan ulkona. Onhan ajatus täysin järjetön: pilata nyt sukat sotkemalla ja rei’ittämällä ne turhaan. Sain kuitenkin siinä kävellessäni idean tehdä aina toisinaan jotakin hieman järjetöntä, mutta sopivan mielikuvituksellista.
Kun mietin seikkailemista, en heti muista kymmeniä seikkailuja. Jokin tilanne ei välttämättä tapahtuessaan tunnu seikkailulta, mutta jälkeen päin huomaakin, että se oli ihana, kutkuttava seikkailu. Nukkuminenkin voi olla seikkailemista, jos nukkumapaikan valitsee hieman tavallisesta poikkeavasti. Seikkailemista on nukkuminen keittiön lattialla, saunan lauteilla tai riippumatossa kahdenkymmenen asteen pakkasessa heikohkoilla varusteilla. Talvipakkasessa riipparoiminen oli kokemuksena hyvin mieleen jäävä, koska yö oli kirkas ja suoraa yläpuolella levittyvä loppumaton tähtitaivas oli pysäyttävä näky. Yö vaati kuitenkin veronsa, aamulla sadan metrin matkan kulkeminen sisälle tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta, koska olo oli järjettömän huono. Samassa asennossa koko yön kyhjöttämisen jälkeen veri ei oikein kiertänyt ja kylmä toi vielä lisähaasteensa. Siitäkin kuitenkin selvisin, ja en varmasti ole ainut, joka ajattelee sen olleen seikkailemista.
Haaveilen tällä hetkellä seuraavasta seikkailusta. En tiedä vielä, mikä se on, mutta kun se tapahtuu, olen valmis.
”Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.” Muumipappa, kirjasta Muumipappa ja meri (1965)
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys