En osaa sa­noa, mil­loin mi­nus­ta tuli kas­vi-in­toi­li­ja. Huo­ne­kas­vit, leik­ko­ku­kat ja nyt vii­mei­sim­pä­nä hyö­ty­kas­vien kas­vat­ta­mi­nen in­nos­ta­vat. Kuk­kien ih­meel­li­nen kas­va­mi­nen kieh­too ja saa haa­vei­le­maan uu­sis­ta yk­si­löis­tä.

Kun iso­sis­ko­ni muut­ti opis­ke­le­maan kym­me­ni­sen vuot­ta sit­ten, hän jät­ti ko­tiin muu­ta­man huo­ne­kas­vin. Sain ne huo­neen mu­ka­na pe­rin­tö­nä ja yri­tin ope­tel­la nii­den hoi­ta­mis­ta. Sis­kon van­ha mu­rat­ti ei mei­nan­nut mil­lään kuol­la, vaik­ka unoh­din usein – va­hin­gos­sa ja lo­pus­sa tar­koi­tuk­sel­la – kas­tel­la sen. Yk­si pe­rin­tö­kas­veis­ta on mi­nul­la vie­lä­kin, ja se voi oi­kein hy­vin. Ai­ka mon­ta ker­taa olen eh­ti­nyt jo vaih­taa sen isom­paan ruuk­kuun, vii­mek­si rei­lu kuu­kau­si sit­ten tuo­hon kau­nii­seen val­koi­seen ruuk­kuun yl­lä ole­van ku­van nur­kas­sa.

Vaik­ka pi­dän­kin huo­ne­kas­veis­ta to­del­la pal­jon, ovat ne toi­si­naan ai­ka han­ka­lia. Ei ole ai­van yk­sin­ker­tais­ta vain ot­taa ja läh­teä lo­mal­le, kos­ka sil­le ajal­le pi­täi­si ol­la joku kuk­kien kas­te­li­ja. Jou­lu­lo­mil­le ja muil­le pi­dem­mil­le lo­mil­le lap­suu­den ko­tiin olen­kin yleen­sä raa­han­nut koko vii­da­kon mu­ka­na­ni. Va­li­tet­ta­van usein on kui­ten­kin käy­nyt niin, et­tä ta­kai­sin päin tul­les­sa hom­ma on ol­lut sat­tu­neis­ta syis­tä hel­pom­pi ja kuk­ka­laa­ti­kot ovat ol­leet ke­vy­em­piä kan­taa. Eh­kä mat­kai­lu ei avar­ra­kaan kuk­kien maa­il­maa sa­mal­la ta­val­la kuin ih­mis­ten.

Yleen­sä ot­ta­en kuk­ka­ni sel­vi­ä­vät hy­vin hen­gis­sä, mut­ta jos jo­kin niis­tä päät­tää luo­vut­taa elä­mi­sen suh­teen, on syy jos­sa­kin muus­sa kuin mi­nus­sa. Tai niin ai­na­kin it­sel­le­ni us­kot­te­len, jot­ta en luo­vut­tai­si. Use­am­man ker­ran pi­meys on vain ol­lut lii­kaa va­loa kai­paa­vil­le kas­veil­le. On­nek­si ku­kan kuo­le­mi­ses­sa on myös va­loi­sam­pi puo­li: mi­nul­la on lupa os­taa uu­si huo­ne­kas­vi! Oi­ke­as­ti ai­na on hyvä syy os­taa uu­si kuk­ka, var­sin­kin sil­loin, jos va­hin­gos­sa tör­mää kau­nii­seen kuk­ka­ruuk­kuun, jo­hon sat­tu­moi­sin löy­tyy juu­ri so­pi­va asu­kas. Jot­kut lä­hi­pii­ris­tä­ni ovat saat­ta­neet jos­kus kuul­la mi­nun suus­ta­ni seu­raa­vat sa­nat: ”mää va­hin­gos­sa os­tin uu­en ku­kan”.

Kas­va­mi­sen seu­raa­mi­nen lu­mo­aa ja kou­kut­taa. On ai­na yh­tä iloi­nen yl­lä­tys huo­ma­ta kas­vin kas­vat­ta­van uu­sia leh­tiä tai pis­tok­kai­den pus­ke­van juu­ria ve­des­sä. Vii­mei­sin pis­to­kas­ko­kei­lu­ni kos­ki ra­ha­puu­ta. Kur­ja ra­ha­puu­ni kaa­toi yh­den var­ten­sa ko­ko­naan muu­ta­ma kuu­kau­si sit­ten, jo­ten lai­toin var­ren leh­det mul­lan pääl­le kas­vat­ta­maan uut­ta. Ai­kaa on ku­lu­nut jo pal­jon ja vä­hän pääl­le, mut­ta kär­si­väl­li­nen kas­te­lu on tuot­ta­nut tu­los­ta. Leh­det ovat al­ka­neet työn­tä­mään uu­sia leh­tiä ja pie­noi­sia juu­ria. Olen näis­sä asi­ois­sa ikui­nen ih­met­te­li­jä: mi­ten leh­ti voi tie­tää, mitä ha­lu­an sen te­ke­vän? Tun­nen it­se­ni ai­ka pie­nek­si tä­män­kin asi­an edes­sä. Kas­vun ih­me kos­ket­taa ai­na ja on konk­reet­ti­nen muis­tu­tus sii­tä, mi­ten hy­vin Tai­vaan Isä on kai­ken suun­ni­tel­lut.

Saim­me vuok­ra­käm­pän par­vek­kee­seen tal­vel­la la­si­tuk­set, ja kos­ka olen en­sim­mäis­tä ker­taa ke­sän kau­pun­gis­sa, odo­tan sor­met syy­hy­ten par­ve­keis­tu­tus­ten lait­toa. Tä­hän men­nes­sä olen idät­tä­nyt muu­ta­maa pe­ru­naa ik­ku­na­lau­dal­la ja saa­nut ruo­ho­si­pu­lin sie­me­net purk­kiin. Muu­ta­man päi­vän pois­sa­o­lon jäl­keen oli iha­na näh­dä ruo­ho­si­pu­lin jo itä­neen. Kaa­pis­sa on kui­ten­kin vie­lä sa­laa­tin, pork­ka­nan ja ba­si­li­kan sie­men­pus­sit odot­ta­mas­sa kyl­vä­mis­tä. Toi­vot­ta­vas­ti voin lop­pu­ke­säs­tä ker­toa, kuin­ka val­ta­van run­saan sa­don olen ta­lon poh­jois­pää­dyn par­vek­keel­ta saa­nut.

En­si vii­kol­la oli­si tar­koi­tus saa­da lo­put­kin sie­me­net mul­taan. Sen li­säk­si mi­nun pi­täi­si saa­da ke­hi­tel­tyä jon­kin­lai­nen hyl­ly­sys­tee­mi par­vek­keel­le, jot­ta is­tu­tuk­set sai­si­vat kor­kei­den sei­nien ta­kaa edes hie­man va­loa. Ei ole vie­lä hyl­ly kä­vel­lyt vas­taan, mut­ta luo­vut­taa en aio.

Muis­ta­kaa ih­me­tel­lä kas­vua ja us­ko­ma­ton­ta ke­vään va­loa sekä kiit­tää kas­vun an­ta­jaa!