Helmi Autio
Kevään viimeinen työaamu oli lauantai ja kevätjuhlapäivä. Mieheni lupasi lähteä mukaani kuskiksi, ettei minun tarvitsisi ajella yksin vajaan tunnin päähän töihin ja takaisin. Hän aikoi kevätjuhlan ajan kierrellä kaupungin auto- ja koneliikkeitä ja katsella, löytyisikö meille asuntovaunua suviseurareissuille. Mieheni oli jo pitkään etsinyt vaunua netistä ja samalla toivonut löytävänsä jostakin asuntovaunun, jota ei olisi vielä laitettu myyntiin nettiin.
Kevätjuhla kesti noin neljäkymmentä minuuttia. Sen ajan palelin salin takaosassa hyvin voimakkaan tuuletuksen kohdalla. Minulle oli etukäteen kerrottu, että minulla saattaisi olla vielä jotakin hommaa kevätjuhlan jälkeen, mutta lopulta mitään ei ollutkaan. Avaimen palautuksen jälkeen olin vapaa lähtemään. Soitin miehelleni, että olisin valmis.
Tullessaan mieheni löysi koulun pihalta onnellisesti ja ehkä hieman hämmentyneesti hymyilevän lomalaisen. Lomaonnittelujen jälkeen ensimmäinen kysymys oli: ”Käytäiskö kahtomassa yhtä vaunua?” Ajelu oli tuottanut tulosta, ja jokin asuntovaunu oli kiinnittänyt mieheni huomion.
Lomanaloitusjäätelöitä nuoleskellen ajoimme autoliikkeen pihaan. Pihalla seisoi pieni ja vanhahko asuntovaunu. Minun silmissäni se näytti juuri siltä: pieni ja käytetyn näköinen vaunu. Mieheni näki heti kaikki korjausjäljet, naarmut, kolhut ja kuluneet kohdat. Hetken pihalla pyörittyämme automyyjä ilmestyi paikalle ja alkoi kertoa vaunusta. Pääsimme sisällekin tutkimaan.
Olisimme mielellämme katselleet rauhassa kahdestaan vaunua, mutta myyjä tahtoi näyttää kaikki liikkuvan kodin parhaat puolet. Myyjä osasi kertoa hyvin yksityiskohtaisesti sen ominaisuuksista ja oli selvästi perehtynyt asiaan. Lisäksi hän näytti, miten asiat käytännössä toimivat. Hän esimerkiksi havainnollisti, kuinka pöydistä ja sohvista tehtiin sängyt, vaikka uskoisin, että olisimme selvinneet siitä myös ilman apua. Vaunun kompaktiuden vuoksi sen sisäosiin tutustuminen oli hieman hankalaa, koska myyjä tahtoi olla samaan aikaan vaunussa esittelemässä sitä. Jossakin vaiheessa poistuin suosiolla takavasemmalle eli ovesta ulos.
Vaunussa oli kulumisesta ja iästä huolimatta kohtuullisesti positiivisiakin puolia. Vessassa oli täysin käyttämätön kemiallinen wc-istuin. Katolle oli asennettu aurinkopaneeli, sähköt pelasivat koko vaunussa ja sohvien istuintyynyt oli vaihdettu uusiin. Jääkaapinkin piti kuulemma olla toimiva. Lisäksi vaunun kaapissa oli useampi rulla itseliimautuvaa tapettia uuden ilmeen luomiseksi. Vaunu vaikutti ihan hyvältä, mutta tarvitsimme aikaa miettimiseen.
Vaunua sai helposti kodikkaammaksi koristetyynyillä ja pöytäliinalla.
Helmi Autio
Miettimisen aikana myyjä ehti esitellä meille jonkin muun matkailuvaunun kuvia kännykältään ja yhtä remontissa olevaa vaunua liikkeensä sisäpuolella. Kun olimme liikkeen sisällä ja pohdimme vaunun ostoa, tuli paikalle joku myyjän kaveri. Heti tervehtimisen jälkeen kaveri kysyi myyjältä, mikä vaunu liikkeen pihalla on: ”Tuohan mahtus vaikka peräkonttiin.” Melko pian saimme myös kuulla, että kaveri omistaa viisi asuntovaunua. Vilkaisimme mieheni kanssa toisiamme. Emme olisi kaivanneet tilanteeseen muita henkilöitä.
Mieheni ymmärtää kaikesta koneisiin ja ajoneuvoihin liittyvästä hieman (paljon) enemmän kuin minä. Siitä huolimatta hän kysyi minulta säännöllisesti, mitä mieltä minä asiasta olen. Arvostin asiaa, mutta enhän minä osannut sanoa mitään. En tiennyt mitään asuntovaunujen hinnoista ja arvoista. Tiesin suurin piirtein sen verran, että olimme ostamassa melko vanhaa ja käytetyn näköistä vaunua.
Kun kysyimme vaunun hintaa, saimme kuulla sen olevan hieman liikaa meidän budjetillemme. Lähdimme vielä kerran tarkastelemaan vaunua. Kierroksen aikana pisti silmään se, miten kamalan likaiset vaunun kaikki pinnat olivat. Siivoukseen menisi varmaan pari päivää, jos haluaisi vaunun käyttökuntoon.
Mieheni on kova tinkimään. Hän hoitikin tinkimisen siihen asti, ettei myyjä enää pudottanut hintaa. Hinta oli vieläkin vähän liikaa, mutta sen verran, että sillä voisi ostaa siistin vaunun. Sanoinkin sen ääneen. Myyjä oli sitä mieltä, että hän voisi imuroida vaunun. Kun sanoin, ettei se riittäisi vaan kaikki tasot pitäisi saada puhtaaksi, lupasi myyjä viisikymppiä siivousrahaa minulle. Minulle! Kuka väitti, että minä siivoaisin vaunun? Kun miehenikin protestoi asiaa ja kysyi myös itselleen saman verran siivousrahaa, päästiin sopuun hinnasta.
Kaupan teko tietokoneella aiheutti hieman ongelmia. Yhdessä hankalassa vaiheessa myyjä antoi suosiolla minulle hiiren käteen, kun yritin neuvoa koneen käytössä. Saimme lopulta kaupat tehtyä ja avaimet käteen, mutta eihän se vielä siihen loppunut. Minulla loppui tehot jo tässä vaiheessa ja hipsin autoon istumaan, mutta mieheni kävi vielä läpi joitakin asuntovaunun asioita myyjän kanssa.
Jälkikäteen sain kuulla, että myyjä oli esitellyt miehelleni vaunussa olevaa televisiota ja muita sähkölaitteita. Hän oli antanut television kaukosäätimen miehelleni ja käskenyt etsimään kanavat. Ei ehkä ihan tutuinta hommaa miehelleni eikä missään nimessä tarpeellista (ensimmäinen vaunun laittamiseen liittyvä asia olikin television pois ottaminen, koska emme uskoneet tarvitsevamme sitä suviseuramatkoilla). Meille esittelemisen lisäksi myyjä oli esitellyt kaikki asuntovaunun hienoudet myös kaverilleen.
Uusi tapetti seinällä piristi vanhan vaunun ilmettä.
Helmi Autio
Vaunun ostoprojektiin liittyi vielä monta muutakin kommervenkkiä, mutta kaikkea en nyt kertaa. Ainakin minun makuuni hommassa meni melko kauan. En kuitenkaan kiellä, ettenkö olisi hymyillyt mieheni kanssa koko matkan kotiin vaunun kanssa.
Yllättyneeköhän kukaan, jos kerron, että saimme vaunun laitettua valmiiksi suviseuraviikolla. En minäkään yllättynyt, vaikka koko kuukausi oli minulla lomaa. Viime tippa vain on minulle tehokkainta työaikaa. Vielä pari päivää ennen lähtöä liimailin vaunun peräosan ”huoneen” seinille tapetteja, mieheni sahaili sänkyjen tueksi vanereita eikä vaunua ollut vielä siivottu. Kaikki saatiin kuitenkin lähtöpäivänä valmiiksi, vaunu pakattua ja jääkaappi päälle.
Kun pääsimme perille kiitoradalle puolen yön aikoihin torstaina ja saimme asetuttua, en osannut kuin ihmetellä. Miten se kesäkuun alun likainen ja epämääräisen oloinen vaunu saattoi olla sama, jossa nyt istuimme ja ihailimme auringonlaskun jälkeistä valoa? Vaunu tuoksui puhtaalta, näytti hyvin kotoisalta ja kaiken lisäksi tuntui omalta.
Vaunu suviseurasunnuntai-illan iltavalossa kiitoradalla.
Helmi Autio
Vielä vaunussa on laittamista vaikka kuinka paljon, jos aikaa ja innostusta vaan löytyy. Tällä hetkellä se kuitenkin on jo ihan riittävän hyvä käytettäväksi. Lopuksi voin kertoa kaikkia kiinnostaneen ja minua eniten jännittäneen asian: jääkaappi toimi kuin toimikin koko suviseuramatkan ajan ja piti ruokatarpeet kylmänä!
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys