JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Miten ulkona tuoksuu märkä maa

6.4.2023 6.00

Juttua muokattu:

30.3. 11:47
2023033011470120230406060000

Hel­mi Yr­jä­nä

Mi­nul­la on ke­sää var­ten haa­vei­ta, toi­vei­ta ja suun­ni­tel­mia, jot­ka liit­ty­vät pi­haan ja kas­va­tuk­seen. En tie­dä, voi­si­ko ol­la on­nel­li­sem­paa kuin saa­da ke­vääl­lä nai­mi­siin men­nes­sä mie­hen li­säk­si koti ja pie­ni piha, jos­sa kas­vat­taa kai­ken­lais­ta iha­naa. Eh­kä eni­ten olen in­nois­sa­ni hyö­ty­kas­vien kas­va­tuk­ses­ta, mut­ta ai­on var­mas­ti kas­vat­taa kas­ve­ja myös nii­den es­teet­tis­ten ar­vo­jen vuok­si.

Vii­me ke­vää­nä tun­tui mel­kein fyy­si­se­nä kai­puu pääs­tä asu­maan paik­kaan, jos­sa voi­si seu­ra­ta vih­rei­den al­ku­jen työn­ty­mis­tä han­gen al­ta va­pau­tu­nees­ta maas­ta. Kau­pun­gis­sa ja kai­ken li­säk­si toi­ses­sa ker­rok­ses­sa asu­es­sa maa tun­tui ole­van ai­van lii­an kau­ka­na. Kai­pa­sin sitä, et­tä voi­sin kä­vel­lä ul­ko-oves­ta suo­raan pi­ha­maal­le ja kier­rel­lä kuk­ka­penk­kien, pen­sai­den ja pui­den vä­lis­sä. Haa­vei­lin tut­ki­va­ni sil­mu­jen pul­lis­tu­mis­ta ja vi­her­ty­mis­tä, mais­te­le­va­ni en­sim­mäi­siä hon­te­loi­ta ruo­ho­si­pu­lin var­sia ja hais­te­le­va­ni mus­ta­he­ru­kan leh­tien al­ku­ja.

En eh­kä vuo­si sit­ten oli­si us­ko­nut, et­tä asu­mis­haa­vee­ni to­teu­tuu tänä vuon­na ja pää­sen lait­ta­maan ke­säl­lä pi­haa. Tai­vaan Isä kuu­li pi­ha­haa­vee­ni ja kai­ken li­säk­si ru­kouk­se­ni puo­li­sos­ta, vaik­ka vä­lil­lä oli han­ka­la­kin ol­la luot­ta­vai­nen. En sil­ti aio lo­pet­taa haa­vei­lua. Haa­vei­len vil­je­ly­laa­ti­kos­ta (tai -laa­ti­kois­ta…), jo­hon voi­sin kyl­vää esi­mer­kik­si pork­ka­naa, sa­laat­tia ja her­net­tä sekä is­tut­taa hie­man si­pu­lei­ta ja avo­maan­kurk­kua. Ja eh­kä jon­kun ke­sä­kur­pit­san tai­men ja eh­kä mui­ta juu­rek­sia ja eh­kä sitä ja tätä ja tuo­ta… Eh­kä myös jon­kin ver­ran voi­mia pi­ha­hom­miin ja re­a­lis­mia lan­noit­teek­si.

Kä­vin juu­ri kau­pas­sa ja tör­mä­sin sat­tu­mal­ta ”mi­ni­kas­vi­huo­nee­seen”, jos­sa oli kyl­vöä var­ten val­mii­na kas­vu­a­lus­ta­nap­pe­ja. Ai­em­min olin aja­tel­lut, et­ten jak­sai­si esi­kas­vat­taa mi­tään. Syy­nä tä­hän oli lä­hin­nä lais­kuus, kos­ka mul­lan raa­haa­mi­nen ja eri­lais­ten purk­kien ja pur­nu­koi­den ke­räi­ly tai os­ta­mi­nen tun­tui työ­lääl­tä. Nyt kaik­ki tar­vit­ta­va ai­na­kin al­kuun oli sa­mas­sa pie­nes­sä pa­ke­tis­sa, jo­ten en miet­ti­nyt kah­ta ker­taa, os­tai­sin­ko. Nap­pa­sin mu­kaan myös pus­sin ke­sä­kur­pit­san ja avo­maan­kur­kun sie­me­niä.

Käm­pil­lä kaa­doin as­ti­aan oh­jeen mu­kai­ses­ti vet­tä ja seu­ra­sin in­nois­sa­ni, mi­ten il­mei­ses­ti sam­ma­les­ta tii­vis­te­tyt na­pit tur­po­si­vat ja peh­me­ni­vät. Jo­kai­seen nap­piin upo­tin yh­den sie­me­nen: kuu­si ke­sä­kur­pit­san ja kuu­si kur­kun sie­men­tä. Olen mel­ko var­ma, et­tä jo puo­let sie­men­ten mää­räs­tä oli­si to­den­nä­köi­ses­ti riit­tä­nyt omaan tar­pee­seen. Jos sie­me­net itä­vät hy­vin, voin vie­dä mah­dol­li­sia yli­mää­räi­siä tai­mia myös lä­hei­sil­le­ni.

Niin­hän se on, et­tä kun nyt olen teh­nyt oman osuu­te­ni sii­nä, et­tä kyl­vin sie­me­net so­pi­vaan kas­vu­a­lus­taan, Tai­vaan Isä hoi­taa lo­put. Tai no, an­taa kas­vun, kun­han muis­tan myös kas­tel­la vil­jel­mi­ä­ni. Vuo­des­ta toi­seen ke­vään lä­hes­ty­mi­nen ja kas­vun kiih­ty­mi­nen jak­saa ih­me­tyt­tää. Huo­ne­kas­vi­ni ot­ta­vat vii­meis­tään hel­mi­kuus­sa li­sään­ty­vän va­lon ja lan­noi­tuk­sen an­si­os­ta kas­vus­pur­tin ja pus­ke­vat uu­sia leh­tiä ok­sien­sa kär­jis­tä. Vie­lä tam­mi­kuus­sa mel­ko kal­juil­ta näyt­tä­neet mu­rat­ti ja kul­ta­köyn­nös ovat nyt jo niin vih­rei­tä, et­ten enää har­kit­se­kaan luo­pu­va­ni niis­tä.

Mut­ta jos pa­la­taan vie­lä pi­ha­haa­vei­sii­ni ja uu­siin kyl­vöi­hi­ni, en malt­tai­si yh­tään odot­taa tou­ko­kuu­ta. Sitä, mi­ten ul­ko­na tuok­suu mär­kä maa, kuk­ka­penk­ke­jä us­kal­taa jo sii­vo­ta kuol­leis­ta kas­vien var­sis­ta ja leh­dis­tä ja vä­hi­tel­len vih­reä val­taa joka pai­kan. Oli­sit­te jo tääl­lä, tou­ko­kuu, lin­tu­jen lau­lu ja lem­pe­ät, uu­det ke­vät­tuu­let, minä odo­tan tei­tä!

To­sin odo­tan­han minä en­sin pää­si­äis­tä, sen au­rin­koa ja rii­pai­se­van lem­pe­ää tun­nel­maa. Voi ke­vät!

HelmiAutio
Olen tuore äikän ope ja vaimo. Aikani kuluu musiikin ja valokuvaamisen parissa sekä seikkailemisen haaveilussa, mutta muistan kuitenkin hoitaa myös ihanat huonekasvini. Kun kirjoitan, kirjoitan ihmisille ja toivon saavani heidät ajattelemaan. Jos toiveeni toteutui ja jokin tekstini sai ajatuksesi heräämään, kuulisin niitä mielelläni: helmiyrjana (at) gmail.com.
21.11.2024

Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua. Ps. 130:6

Viikon kysymys