JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Tapahtukoon Sinun tahtosi

4.4.2020 6.45

Juttua muokattu:

2.4. 16:06
2020040216064820200404064500

Kun nyt luen tam­mi­kuis­ta blo­gi­kir­joi­tus­ta­ni, en voi kuin ih­me­tel­lä, mi­ten ly­hy­es­sä ajas­sa mo­net asi­at voi­vat muut­tua. Teks­tin tun­nel­ma oli lep­poi­sa ja rau­hal­li­nen. Ap­ri­koin tuol­loin, et­tä luul­ta­vas­ti tu­le­vai­suus ei tuo tul­les­saan yh­tä suu­ria muu­tok­sia kuin men­neet vuo­det. Vä­hän­pä tie­sin. Koko maa on täl­lä het­kel­lä poik­keus­ti­las­sa, ei­kä vä­hi­ten oma elä­mäm­me.

Lep­poi­suus al­koi ka­ris­ta tam­mi­kuun lo­pus­sa. Aloi­tin uu­den työn, ja sa­maan ai­kaan jou­duin te­ke­mään edel­li­sen työ­pai­kan ar­vi­oin­te­ja use­an vii­kon ajan. Vai­mol­la­ni al­koi hy­vin tii­vis lä­hi­o­pis­ke­lu­jak­so kou­lus­saan. Pien­ten las­ten päi­vä­ko­ti­ar­kea pyö­rit­tä­neet tie­tä­vät, et­tä jo sii­nä on työ­tä riit­tä­miin. Nyt jou­duim­me li­säk­si te­ke­mään mo­lem­mat il­ta- ja vii­kon­lop­pu­töi­tä. Olim­me tiu­kal­la.

Sit­ten ta­pah­tui jo­kai­sen van­hem­man pai­na­jai­nen. Vai­mo­ni meni hel­mi­kuun alus­sa käy­mään ra­ken­neult­ras­sa. Las­ten sai­ras­ta­es­sa hän meni sin­ne yk­sin – en­sim­mäis­tä ker­taa iki­nä. Ult­ra­ku­vas­ta kävi il­mi, et­tä täl­lä ker­taa lap­sel­la ei ol­lut­kaan kaik­ki hy­vin. Löy­tyi kas­vain. Olim­me use­as­ti pu­hu­neet, et­tä mitä jos ult­ras­sa löy­tyi­si jo­tain poik­ke­a­vaa. Nyt se ta­pah­tui.

Kak­si päi­vää myö­hem­min tui­jo­tim­me sai­raa­las­sa ult­ra­ää­ni­ku­vaa. Tot­tu­ma­ton­kin sil­mä näki suu­ren kas­vai­men lap­sen lan­ti­on seu­dul­la. Het­ki oli py­säyt­tä­vä. Ym­mär­rys ti­lan­tees­ta löi vas­ten kas­vo­ja kuin nyrk­ki.

Läh­dim­me sai­raa­las­ta jär­kyt­ty­neis­sä tun­nel­mis­sa. Mie­les­sä myl­ler­si­vät mo­net ky­sy­myk­set, joi­hin ei kel­lään ol­lut vas­tauk­sia. Mi­ten ras­kaus täs­tä ete­nee? Kuo­lee­ko ra­kas lap­sem­me jo en­nen syn­ty­mää? Mitä jos kas­vai­men leik­kaa­mi­nen ei on­nis­tu?

Yh­täk­kiä odo­tu­sai­kaan liit­ty­nyt tut­tu iloi­suus oli pois­sa. Mie­li­ku­vat ke­säs­tä pie­no­kai­sen kans­sa hä­vi­si­vät. Nyt ne tun­tui­vat kau­kai­sil­ta, saa­vut­ta­mat­to­mil­ta. Ti­lal­le tu­li­vat huo­li ja epä­var­muus. Ai­van yl­lät­tä­en var­maa oli ai­no­as­taan se, et­tä par­haim­mas­sa­kin ta­pauk­ses­sa edes­sä oli­si pit­kä sai­raa­la­reis­su.

Sa­ma­na il­ta­na is­tuin tie­to­ko­neen ää­rel­le ja kir­joi­tin ylös aja­tuk­si­a­ni. Ti­lan­ne tun­tui toi­vot­to­mal­ta lii­al­li­sen työ­kuor­man ja jär­kyt­tä­vän uu­ti­sen kes­kel­lä. Kir­joi­tin: Tai­vaan Isä, an­na meil­le voi­mia sel­vi­tä täs­tä ke­vääs­tä. An­na kai­ken men­nä tah­to­si mu­kaan.

Jo­ten­kin sel­vi­sim­me hel­mi­kuus­ta. Ar­jen pyö­ri­tys oli kes­kel­lä tal­ven pi­meyt­tä niin tii­vis­tä, et­tä päi­vät ja vii­kot seu­ra­si­vat tois­taan, ei­kä tun­tei­lul­le jää­nyt juu­ri ti­laa. Tiuk­ka ar­ki ru­tii­nei­neen toi­saal­ta kan­nat­te­li, piti pin­nal­la. Sään­nöl­li­set käyn­nit sai­raa­las­sa on­nek­si osoit­ti­vat ti­lan­teen säi­ly­neen va­kaa­na.

Nyt eläm­me jo maa­lis­kuun lop­pua. Au­rin­ko pais­taa päi­vä päi­väl­tä kirk­kaam­min. Aja­tuk­set ovat sel­key­ty­neet. Lap­sel­lam­me on kas­vain, em­me­kä voi sil­le mi­tään. Tämä on nyt mei­dän nor­maa­lim­me, jon­ka kans­sa on ol­lut opit­ta­va elä­mään. Ai­na­kin tois­tai­sek­si lap­si jak­saa hy­vin. Lää­kä­rit ovat va­ro­vai­sen op­ti­mis­ti­sia sen suh­teen, et­tä ras­kaus ete­nee lop­puun as­ti ja kas­vain voi­daan on­nis­tu­nees­ti pois­taa.

Mi­kään ei ole var­maa. Toi­veik­kuus on kui­ten­kin nou­sus­sa. Pari päi­vää sit­ten vai­mo­ni sa­noi: ”Tie­dät­kö, nyt on al­ka­nut tun­tua sil­tä, et­tä me saam­me lap­sem­me ko­tiin.” Se tun­tui hy­väl­tä. Sii­hen pi­tää us­koa. Epä­var­muu­den kes­kel­lä toi­vo sii­tä, et­tä kaik­ki lo­pul­ta me­nee hy­vin, an­taa voi­maa.

SauliTervaniemi
Aviomies, neljän lapsen isä, opiskelija, tuleva hissanmaikka. On siinä rikkautta ja titteliä yhdelle miehelle. Tulen Oulunsalosta, Varjakasta. Ikää on 26 vuotta. Olen kiinnostunut melkein kaikesta, mutta intohimoihini kuuluvat ainakin historia ja urheilu. Rakastan pohtimista, analysointia, lukemista ja kirjoittamista. Onnekseni minulla on perheeni, joten ehdin tekemään myös jotain järkevää. Minulle saa vapaasti laittaa sähköpostia osoitteeseen sauli.tervaniemi@outlook.com
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys