Ant­ti Ul­jas

Aloit­te­le­va­na blo­gis­ti­na sitä aral­la mie­lel­lä miet­tii, et­tä mis­tä kir­joit­tai­si, mikä lu­ki­jaa kiin­nos­tai­si. Aset­taa­ko sitä tur­haan it­sel­leen pai­nei­ta? Ei­hän täs­sä teh­tä­väs­sä tar­vit­se myyn­ti­käy­riä tut­kia, et­tä kel­paa­vat­ko raa­pus­tuk­se­ni. Toi­saal­ta sitä tie­tys­ti toi­voo, et­tä kir­joi­tuk­sis­ta oli­si iloa lu­ki­joil­le tai eh­kä joku sai­si niis­tä roh­keut­ta tai voi­mia omaan us­kon kil­voi­tuk­seen­sa. Ajat­te­len niin, et­tä Tai­vaan Isä an­taa meil­le jo­kai­sel­le eri­lai­sel­le kir­joit­ta­jal­le so­pi­vas­ti sa­no­ja pa­pe­ril­le pan­ta­vak­si, ku­ten hän an­taa sa­no­ja pu­hu­ja­vel­jil­le pu­hut­ta­vak­si.

Tam­mi­kuun alus­sa iso jouk­ko nuo­ria, myös us­ko­vai­sia, as­tui va­rus­kun­tien por­teis­ta en­sim­mäis­tä ker­taa si­sään. Tyt­tö­jä ja poi­kia saa­pui aloit­ta­maan pal­ve­luk­sen­sa isän­maan tur­val­li­suu­den ta­kaa­mi­sek­si. Ha­lu­am­me us­ko­vai­si­na teh­dä työ­tä sen maan par­haak­si, jos­sa asum­me. Pie­nes­sä ja vä­hä­vä­ki­ses­sä Suo­mes­sa isän­maan tur­val­li­suu­den ta­kaa­mi­sek­si on pää­dyt­ty erit­täin kus­tan­nus­te­hok­kaa­seen rat­kai­suun, ylei­seen ase­vel­vol­li­suu­teen. Sii­nä jo­kai­nen kan­taa oman osan­sa kuor­mas­ta yh­tei­sek­si par­haak­si.

So­ti­laa­na maa­il­man mels­ket­tä kat­se­lee var­mas­ti hie­man eri sil­min kuin kes­ki­ver­to­kan­sa­lai­nen. Tur­val­li­suus­ti­lan­teen muu­tok­set tun­nis­taa ai­kai­sem­min ja nii­tä tu­lee am­ma­til­li­sis­ta­kin syis­tä seu­rat­tua tar­kem­min. Toi­saal­ta se tuo tur­vaa, toi­saal­ta tie­to myös li­sää tus­kaa.

So­taa käy­dään jäl­leen Eu­roo­pas­sa. So­ti­laal­li­nen uh­ka, tur­vat­to­muus­kin, on ol­lut ih­mis­ten huu­lil­la. Psal­mis­sa 127 sa­no­taan, et­tä jos ei her­ra kau­pun­kia var­je­le niin tur­haan var­ti­ja val­voo. So­ti­laal­le tuo raa­ma­tun­koh­ta ei tee am­mat­ti­kun­ta­ni työs­tä tur­haa, vaan se ker­too sii­tä, mis­sä lo­pul­li­nen isän­maan tur­va on.

Nuo­ril­le pal­ve­luk­seen as­tu­vil­le au­ke­aa uu­si maa­il­ma. Kai­kil­ta osin se ei ole kau­nis. Mo­neen maa­il­man hou­ku­tuk­seen ja tur­me­luk­seen tör­mää väis­tä­mät­tä. Tu­vis­sa jut­tu­ja höys­te­tään, jot­ta näyt­täi­si ko­val­ta. Us­ko­vai­sen nuo­ren oma­koh­tai­nen us­ko tu­lee väis­tä­mät­tä il­mi ajan saa­tos­sa, kun­han vain jak­saa us­koa. Se us­kon valo tuik­kii va­lo­aan ym­pä­röi­vään pi­mey­teen, vaik­ka se oli­si him­me­ä­kin ja vä­hän pii­los­sa pi­det­ty. Us­ko he­rät­tää usein lä­hin­nä ih­me­tys­tä ja kum­mas­tus­ta, ar­vos­tus­ta­kin. Toi­si­naan myös ivaa ja pilk­kaa, usein juu­ri niil­tä ke­hen asia ki­peim­min osuu.

Pal­ve­lus avar­taa myös ym­mär­rys­tä eri­lai­suu­des­ta, omis­ta ra­jois­ta ja ky­vyis­tä. Se on myös hyvä kas­vu­a­lus­ta vas­tuu­seen. Ih­mi­sen mit­ta­ri ei kui­ten­kaan ole so­ti­la­sar­vo, ei edes up­see­rin sil­mis­sä. Jo­kai­nen pal­ve­lee maa­taan omien ky­ky­jen­sä ja voi­mien­sa mu­kaan. Kun par­haan­sa te­kee, ei enem­pää voi vaa­tia. Ku­ten myös Sii­o­nin töis­sä tar­vi­taan mo­nen­lai­sia lah­jo­ja eri teh­tä­viin, niin myös rak­kaan ko­ti­maam­me par­haak­si tar­vi­taan mo­nen­lai­sia lah­jo­ja ja tai­to­ja. Yh­tei­sek­si hy­väk­si teh­ty työ tuot­taa pait­si hy­vää miel­tä myös hy­vää koko yh­teis­kun­nal­le.

So­ti­laa­na am­mat­ti­ni on tuot­taa tur­val­li­suut­ta yh­teis­kun­nal­le. Me va­rau­dum­me pa­him­paan, sa­mal­la toi­vo­en, et­tei mei­dän osaa­mi­seem­me kos­kaan jou­du­ta to­si­ti­lan­tees­sa tur­vau­tu­maan. Saam­me ru­koil­la, et­tä Tai­vaan Isä an­taa rau­han säi­lyä rak­kaas­sa isän­maas­sam­me.