Joo­nas Ma­ju­ri

Kir­joi­tusp­ro­ses­si­ni al­kaa tyh­jäs­tä. Vä­hi­tel­len syn­tyy aja­tuk­sia, jot­ka va­li­koi­tu­vat ja ja­los­tu­vat teks­tik­si. Yli­mää­räi­set rön­syt kar­siu­tu­vat, ja teks­ti muok­kau­tuu lo­pul­li­seen jul­kai­su­a­suun­sa.

Olen jos­kus tark­kail­lut lä­hie­täi­syy­del­tä pa­pe­rin­val­mis­tusp­ro­ses­sia. Avoi­mel­le hak­kuu­au­ke­al­le ai­ko­jen saa­tos­sa kas­va­neet ko­me­at kuu­si­puut kaa­de­taan, kar­si­taan ja kul­je­te­taan pa­pe­ri­mas­san raa­ka-ai­neek­si. Val­mis­tusp­ro­ses­sin ai­ka­na lai­me­as­ta mas­sas­ta erot­tuu tär­kei­tä pa­pe­ria koos­sa­pi­tä­viä puu­kui­tu­ja. Lop­pu­tuot­tee­na pro­ses­si tuot­taa laa­du­kas­ta pa­pe­ria esi­mer­kik­si Päi­vä­mie­hen print­ti­leh­den pai­na­tuk­seen.

Mi­nul­la on ol­lut myös ti­lai­suus seu­ra­ta ai­ti­o­pai­kal­ta uu­den elä­män syn­ty­mää ja ke­hit­ty­mis­tä. Kiin­nos­tuk­se­ni ai­nut­laa­tuis­ta ih­mi­se­lä­mää koh­taan on saa­nut mi­nut sy­ven­ty­mään ai­hee­seen hie­man lä­hem­min. Elä­män al­ku­tai­pa­leel­la ih­mi­sen ai­vois­sa on suu­ri mää­rä eri­lai­sia her­mo­ver­kos­to­ja, jot­ka vä­hi­tel­len kar­siu­tu­vat ja ja­los­tu­vat tar­koi­tuk­sen­mu­kai­siin muo­toi­hin­sa. Ny­ky­tie­don mu­kaan ai­vo­jen muun­tau­tu­mis- ja uu­dis­tu­mis­ky­ky ei py­säh­dy­kään ai­kui­suu­den kyn­nyk­sel­le, ku­ten en­nen aja­tel­tiin, vaan jat­kuu jopa van­huu­teen saak­ka. Op­pi­misp­ro­ses­sien vai­ku­tuk­ses­ta ai­vois­sam­me syn­tyy ai­van kuin tyh­jäs­tä uu­sia her­mo­so­lu­ja.

Pait­si uu­den op­pi­mi­nen, myös elä­män krii­sit muo­vaa­vat ih­mi­sen ai­vo­ja vai­kut­ta­en koko per­soo­nal­li­suu­teen. Hy­väs­sä ta­pauk­ses­sa krii­si tai ko­et­te­le­mus käyn­nis­tää hen­ki­sen kas­vun pro­ses­sin, jon­ka seu­rauk­se­na elä­mä näyt­täy­tyy enem­män mah­dol­li­suu­te­na kuin uh­ka­na. Ko­et­te­le­muk­ses­ta sel­vi­ä­mi­nen usein nos­taa pin­taan kii­tol­li­suu­den.

Hen­gel­li­nen kään­ty­mi­nen, jos­ta käy­te­tään myös ni­mi­tys­tä pa­ran­nus, al­kaa ih­mi­sen läh­tö­koh­dis­ta kat­sot­tu­na tyh­jäs­tä. Ju­ma­la kut­suu ja ve­tää lan­gen­nut­ta ih­mis­tä yh­tey­teen­sä. Ka­tu­val­le tar­jo­taan pe­las­tus­ta täy­sin il­mai­sek­si. Ilo­sa­no­man vas­taa­not­ta­ja saa ker­ta­hei­tol­la ja vas­tik­keet­ta omak­seen us­kon lah­jan.

Van­han tes­ta­men­tin pro­fee­tat ha­vain­nol­lis­ta­vat näi­tä sy­väl­li­siä ta­pah­tu­mia osu­vil­la ver­taus­ku­vil­la:

"Sil­loin Her­ra toi­mii kuin me­tal­lin­su­lat­ta­ja ja ho­pe­an­kiil­lot­ta­ja. Hän puh­dis­taa lee­vi­läi­set, ja he tu­le­vat puh­taik­si kuin kul­ta ja ho­pea, jois­ta kuo­na on pol­tet­tu pois." (Mal. 3:3.)

"Heh­ku­va hiek­ka muut­tuu lam­mi­koik­si, ja­noi­nen maa pulp­pu­a­vik­si läh­teik­si. Siel­lä, mis­sä hy­ee­nat le­päi­li­vät, kas­vaa sil­loin ran­ta­kais­laa ja pa­py­rus­ta." (Jes. 35:7.)

Ih­meek­se­ni sain täl­lä­kin ker­taa kir­joi­tuk­sen ka­saan. Aluk­si "met­sä­au­kea" näyt­ti niin au­ti­ol­ta, et­tä ajat­te­lin tä­hän koh­taan ole­van tur­ha ryh­tyä pro­ses­sia käyn­nis­tä­mään. Py­rin siis jat­kos­sa­kin pi­tä­mään mie­le­ni tyh­jä­nä ja seu­raa­maan mie­len­kiin­nol­la, mitä tyh­jään tau­luun (la­ti­nak­si ta­bu­la rasa) kul­loin­kin il­mes­tyy.