Au­rin­ko nou­see kel­tai­se­na ta­ka­pi­han met­sän ta­kaa. Heti mie­li on va­loi­sam­pi ja vä­sy­mys ei tun­nu­kaan niin suu­rel­ta. Mi­ten suu­ri vai­ku­tus on­kaan au­rin­gon­va­lol­la. Näin ke­vääl­lä tämä ko­ros­tuu eri­tyi­ses­ti, kun päi­vä al­kaa pi­den­tyä pi­me­än ajan jäl­keen ja aa­mui­sin­kaan ei tar­vit­se he­rä­tä ihan pi­me­ään.

Ar­vos­tan suo­ma­lais­ta luon­toa, sen mo­ni­nai­suut­ta. Olen kii­tol­li­nen, et­tä olen lap­se­na saa­nut pal­jon ol­la luon­non hel­mas­sa ret­kien ja mar­jan­poi­min­nan pa­ris­sa. Lap­suu­den mu­ka­vim­pia muis­to­ja ovat­kin hil­la­reis­sut poh­joi­seen. Joka syk­syi­nen reis­su teh­tiin asun­to­vau­nul­la ys­tä­vä­per­heen kans­sa. Päi­vit­täin käy­tiin hil­la­suol­la eväi­den kans­sa.

Meil­lä lap­sil­la ei ol­lut te­ke­mi­sen puu­tet­ta. Ruo­ho­tup­sut pää­si­vät par­tu­roi­ta­vik­si ja maa­han la­hon­neis­ta puis­ta kai­vel­tiin leik­kei­hin "li­haa". Il­tai­sin is­tut­tiin koko po­ruk­ka nuo­ti­ol­la. Pe­sul­la käy­tiin yleen­sä lei­ri­pai­kan lä­hel­lä ole­val­la jär­vel­lä. Mi­ten mu­ka­va oli­kaan pääs­tä ui­maan, kun oli päi­vän tou­hun­nut ja hai­si ai­ka vah­vas­ti hyt­tys­myr­kyl­le.

Edel­leen tyk­kään mar­jas­taa ja käy­dä pa­ti­koi­mas­sa tai mak­ka­ran­pais­tos­sa met­säs­sä. Se te­kee mie­len iloi­sek­si ja ar­jen han­ka­luu­det unoh­tuu het­kek­si.

On ol­lut mu­ka­va huo­ma­ta, mi­ten myös omat lap­set tyk­kää­vät met­sä­ret­kis­tä. Ei tar­vit­se men­nä oman pi­han met­sää kau­em­mak­si eväs­ret­kel­le. On­kin on­ni, et­tä omaa ko­ti­am­me ym­pä­röi met­sä. Siel­lä voi kii­peil­lä ki­vil­le, et­siä kä­ve­ly­kep­pe­jä ja syk­syi­sin mais­tel­la mar­jo­ja.

Suo­men luon­to an­taa meil­le mo­nen­lai­sia elä­myk­siä, sil­lä saam­me naut­tia nel­jäs­tä eri vuo­de­na­jas­ta! Mi­nus­ta jo­kai­ses­sa vuo­de­na­jas­sa on omat hie­not puo­len­sa, mut­ta myös huo­not.

Minä olen maa­lis­kuun lap­se­na ke­vä­tih­mi­nen. Ra­kas­tan seu­ra­ta, kun luon­to he­rää tal­ven jäl­keen. Pu­rot al­ka­vat so­lis­ta, pui­hin al­kaa tul­la hii­ren­kor­via ja en­sim­mäi­set muut­to­lin­nut pa­laa­vat lau­la­maan lä­hi­met­sän pui­hin. Mie­li­kin on vir­keim­mil­lään, kun au­rin­ko an­taa ener­gi­aa.

Kesä on myös mu­ka­vaa ai­kaa, jos ei ole lii­an tu­ka­lia hel­tei­tä. Ke­säl­lä luon­non­ku­kat ja vih­reä nur­mik­ko ku­kois­ta­vat. On help­po läh­teä ulos, kun pu­ke­mi­nen ei vie ai­kaa.

Syk­sy on kau­nis­ta, kun rus­ka löy­tää luon­non. Niin kau­nii­ta vä­re­jä puut ja met­sä täyn­nä. Saam­me ke­rä­tä met­sis­tä mie­lin mää­rin il­mai­sia vi­ta­mii­ne­ja tal­vek­si. Ja sit­ten koit­taa se en­sim­mäis­ten pak­ka­saa­mu­jen, kuu­rai­sen maan kau­neus.

Tal­vel­la pak­sut lu­mi­peit­teet ja ki­mal­te­le­vat han­get te­ke­vät luon­nos­ta kau­niin. Ja ne pauk­ku­pak­ka­set­kin ovat vä­lil­lä mu­ka­via, kuo­le­vat pö­pöt­kin.

Kun­pa jo­kai­nen osai­si näh­dä luon­non kau­neu­den ja koh­del­la ym­pä­ris­töä ar­vok­kaas­ti. Vie­dään ros­kat ros­kiin, ku­lu­te­taan koh­tuul­li­ses­ti, suo­jel­laan ar­vo­kas­ta luon­toa.