Tänä ke­sä­nä voi­maan­nun mo­nis­ta pie­nis­tä ja pin­nal­li­sis­ta­kin asi­ois­ta. Nur­mi­kol­la kä­ve­ly tuot­taa niin pal­jon iloa – var­sin­kin kun muis­tan, et­tä vie­lä vii­me ke­sä­nä ta­loa ym­pä­röi­vät hors­mat, mul­ta­ka­sat ja hiek­ka. Iloit­sen, vaik­ka vie­lä mul­ta osit­tain pöl­ly­ää­kin kä­vel­les­sä.

Yri­tän naut­tia par­haa­ni mu­kaan hel­teis­tä, lä­hin­nä var­jo­paik­ko­ja ku­lut­ta­en. Siis­pä yk­si voi­maa an­ta­va asia on var­joi­nen ta­ka­pi­han te­ras­si. Siel­tä on mu­ka­va seu­ra­ta las­ten leik­ke­jä.

Myös koh­ta val­mis­tu­va leik­ki­mök­ki ilah­dut­taa mi­nua, mut­ta eri­tyi­ses­ti lap­sia. Iloi­set nau­ru­suut kurk­ki­vat ik­ku­na-au­kois­ta: tätä on odo­tet­tu koko tal­vi.

Kun ar­keen si­säl­tyy pal­jon pie­nim­män it­kua ja hän nuk­kuu vain ly­hyi­tä tork­ku­ja, tun­nin kes­tä­vät päi­vä­u­net tun­tu­vat erit­täin mu­ka­vil­ta! Ja ne su­loi­set jo­kel­tel­te­lut ja tuik­ki­vat mus­tik­ka­sil­mät, on­nen het­kiä.

Pien­ten las­ten kans­sa ilon­het­kiä on pal­jon, kun nii­hin vain muis­taa tart­tua. Kun jak­saa is­tah­taa hiek­ka­laa­ti­kon reu­nal­le mais­te­le­maan hiek­ka­kak­kua, saa vil­pit­tö­män kii­tok­sen ja hy­myn. Ja kun an­taa lap­sil­le eväi­tä ulos, lois­taa on­nes­ta kirk­kaat sil­mät kil­paa au­rin­gon kans­sa.

Voi kun muis­tai­si tart­tua näi­hin het­kiin use­am­min, naut­tia it­se­kin het­kes­tä kuin lap­si!

Lin­tu­jen lau­lua py­säh­dyn kuun­te­le­maan päi­vit­täin. Mei­dän omas­sa met­säs­sä tai­taa asus­tel­la pöl­lö, kun niin usein kuu­luu hu­hui­lua. Myös käki kuk­kuu lä­hes joka päi­vä. Mo­net pik­kui­set lin­nut kon­ser­toi­vat lä­hi­puis­sa. Kol­me­vuo­ti­aan sa­noi­hin on help­po yh­tyä: "Minä tyk­kään lin­nuis­ta".

Kir­joit­ta­mi­nen on ol­lut ai­na mi­nul­le tär­ke­ää. Nämä blo­gi­teks­tit syn­ty­vät ar­jen muis­tois­ta ja aja­tuk­sis­ta. Kir­joi­tan usein aja­tuk­si­a­ni ylös myös ru­no­jen muo­dos­sa. Tämä runo syn­tyi vai­ke­a­na het­ke­nä, jol­loin us­ko an­toi vah­vaa luot­ta­mus­ta ja tur­vaa.

Lou­hik­koi­nen pol­ku,

kyl­mä poh­jois­tuu­li

Ja­lat ovat vä­sy­neet kul­ke­maan

Kor­vis­sa hu­mi­see tuu­li, lii­an ko­vaa

Jos­sa­kin lau­laa lin­tu niin luot­ta­vai­sin mie­lin

Luon­to he­rää kai­kes­ta huo­li­mat­ta

taas uu­teen vuo­de­nai­kaan

Kaik­ki on kor­keim­man kä­sis­sä

Ja mi­nä­kin löy­dän luot­ta­muk­sen,

kaik­ki jär­jes­tyy kyl­lä