Keittiön kaapeista löytyy tavallisia kaurahiutaleita ja luomukaurahiutaleita, kaura-ruishiutalesekoitusta, kaura-, ruis- ja vehnäleseitä, mannaryynejä, riisiryynejä ja talkkunaa. On chia-, seesamin-, pellavan- ja auringonkukansiemeniä, monenlaisia papuja ja rouheita. Tuntuu yltäkylläiseltä.
Aina ei ole ollut näin. Joskus oli vain tavallista kaurapuuroa, ja sitä syötiin usein. Se oli sitä aikaa, kun 90-luvun lama nosti asuntolainojen koron yli kymmeneen prosenttiin, ja monilapsisten perheiden lapsilisiä leikattiin.
Vaikka kuljimme kirpparivaatteissa, mikä ei ollut siihen aikaan tavallista kotikylällämme, ja sisustimme lahjaksi saaduilla huonekaluilla, lainanlyhennyspäivänä piti joskus tyhjentää lastenkin säästöpankit. Ahdistus puristi niin, että sen muistaa yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Häpeä kasvoi kiinni kehoon.
Tsemppasin lapsia: “Ole rohkea, ole erilainen. Näytä esimerkkiä, että vaatteet eivät ole arvon mitta.” Joku lapsista sieti erilaisuuden, toiselle jäi harmaa varjo lapsuuteen. Kavereiden seula voi olla uskomattoman tiukka. Silloin oli äidin puhe- ja lohdutustaito tarpeen. “On tärkeintä, että olet hyvä tyyppi, tulet toimeen toisten kanssa, uskallat sanoa asiasi, puolustat heikompia, käyttäydyt hyvin, olet rehellinen ja teet työsi.” Se on paljon vaadittu koulumaailmassa, jossa jo silloin mentiin brändien ja merkkien talutusnuorassa.
Todellisia, absoluuttisesti köyhiä emme olleet. Olihan meillä uusi, kookas talo ja pala maata sen ympärillä. Käyttörahat vain olivat vähissä. Luotimme kuitenkin aina, että selviämme kyllä. Kun taivaan linnutkin selviävät. Emme ehkä aina osanneet tehdä viisaita ratkaisuja, mutta teimme parhaamme sen hetkisen tiedon ja ymmärryksen valossa.
Olen monesti selittänyt lapsille, miten on mahdollista, että lääkäri joutuu laskemaan pennejä ja senttejä. Eikö niillä palkoilla pärjää hyvin? Kun mieheni kanssa valmistuimme yliopistosta, meillä kummallakin oli iso opintolaina. Siinä sitten perhe kasvoi ja olin äitiyslomilla ja vanhempainvapailla ja tein osa-aikatyötä aina kun se oli mahdollista. Halusin olla lasten kanssa ja tarvitsin lepoa työstä. Vaikka puolisollani oli säännöllisemmät tulot, rahankäyttöä piti tarkkailla.
Sitten rakennettiin talo ja tuli lisää lainaa. Jossakin vaiheessa jäin pitkälle sairaslomalle ja lopulta tuli helpottava eläkepäätös. Tänään koen olevani etuoikeutettu, koska sosiaalietuuteni ja eläkkeeni määräytyvät lääkärin työtulon perusteella.
Vähällä pärjääminen voi ahdistaa, mutta voi se voi tarjota myös voittajakokemuksia. Sainpa tehdyksi ruuan siitä, mitä kaapeista ja pakasteesta löytyi! Pärjäsinpä viikon niin, että hain kaupasta vain maitoa!
On hyvä, että opin jo lapsena elämään “suu säkkiä myöten” ja luovasti. Kilohintoja piti katsoa, pullaleeta jakaa niin, että jokainen sai siivun, reseptejä piti soveltaa ja keittoa jatkaa makaronilla. Opin kokoamaan kirjahyllyn laudoista ja tiilistä ja tekemään säkkituolin: ompelin paksusta kankaasta ison pussin ja täytin sen vanhoilla vaatteilla.
Mitä tänään tuumin? Istun omassa lämpimässä talossa, jota olemme saaneet remontoiduksi. Huoneissa on saatuja ja ostettuja kalusteita. Vaatteistani moni on “k-kaupasta” eli kirpputorilta, mikä on minulle arvovalinta ja mieltymysasia. En viihdy kaupoissa enkä saa nautintoa uusista tavaroista tai vaatteista. Minulle tulee epämukava olo, kun ajattelen tavaroiden elinkaarta halpatuontimaista kauppojen hyllyille, kotien pursuaviin komeroihin ja kaatopaikoille. Sitä paitsi en tarvitse paljoa, minulla on jo tarpeeksi.
Entä matkat? Siinäkin olen tullut harkitsevaksi. Mitä tarvitsen? Olen päässyt käymään ulkomailla sen verran, että olen huomannut tärkeimmäksi sen, että minulla on omaa aikaa ja tilaa havainnoille, saan tavata läheisiä ja kohdata erilaisia ihmisiä. Mukavin reissu voi olla kiireetön kävely kotikaupungissa, jonne olen tullut linja-autolla kotipysäkiltä. Tällaisesta lomapäivästä olen haaveillut jo pari vuotta. Aion käydä samalla reissulla tuomiokirkon kryptassa kahvilla...
Yhden elämänalueen karsiminen on minulle vaikeaa. Tällaisen monikiinnostujan kompastuskivi ovat uudet ideat, ajatukset ja projektit. Minun pitäisi muuttua perinpohjaisesti, että voisin supistaa kiinnostuksen kohteet esimerkiksi kolmeen. Onneksi ideointi ja ajattelu eivät maksa mitään.
Joskus tuntuu, että synnyin sukupolvea liian myöhään, ainakin elämäntapani perusteella. Ajan mieluummin pyörällä kuin autolla, ja haluan muutenkin pyrkiä elämässä yksinkertaisuuteen. Tahaton köyhyys ja rahattomuus voi tuntua taakalta, mutta itse valittu yksinkertaisuus ei ahdista.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys