Nuo­ri muut­tuu arak­si my­tyk­si, joka kyy­höt­tää ko­to­na soh­van nur­kas­sa. Hän ei nuku kun­nol­la, säp­säh­te­lee he­reil­le, va­lit­taa maha- ja pää­ki­pua, saa pa­niik­ki­koh­tauk­sia. Hän pu­huu tois­tu­vas­ti, et­tei hä­nen elä­mäl­lään ole mi­tään mer­ki­tys­tä. Ole­mus ker­too sen, et­tä jo­ta­kin on pa­has­ti pie­les­sä. Kiu­saa­mi­nen ei ole pal­jas­tu­nut heti, sil­lä hän ei ole ha­lun­nut ker­toa, kos­ka ti­lan­ne hä­vet­tää niin pal­jon. Mikä vika hä­nes­sä on, et­tä jou­tuu yk­sin ko­ke­maan täl­lais­ta? Olen­nais­ta ei sii­nä vai­hees­sa ole enää, mitä kiu­saa­mi­sen syyk­si sa­no­taan, vaan se, et­tä kiu­sa­taan ja sen on lo­put­ta­va.

Kou­lu­kiu­saa­mis­ta on se, kun yk­si op­pi­las jou­tuu tois­tu­vas­ti ja jär­jes­tel­mäl­li­ses­ti yh­den tai use­am­man op­pi­laan kiu­saa­mak­si. Kiu­saa­mi­nen on tar­koi­tuk­sel­li­ses­ti va­hin­goit­ta­vaa, ero­tuk­sek­si lei­keis­tä tai ta­sa­ve­roi­sis­ta tap­pe­luk­sis­ta. Kiu­sat­tu it­se tie­tää mi­ten hän­tä koh­del­laan. Olen jou­tu­nut puut­tu­maan ta­pauk­siin, jois­sa ”lei­kil­lään” tö­ni­tään ja muk­si­taan yh­tä las­ta ja sit­ten suu­reen ää­neen sa­no­taan, et­tä oot mei­dän pa­ras ka­ve­ri. Hän, jota on tö­nit­ty, pi­dät­te­lee it­kua ja tie­tää asi­oi­den oi­ke­an lai­dan, mut­ta ikä­to­ve­rei­den edes­sä ei voi mur­tua ja sa­noa, et­tä täs­tä on hyvä ka­ve­ruus kau­ka­na.

Ar­ki­tie­tä­myk­sen mu­kaan kiu­saa­mi­nen koh­dis­tuu ”poik­ke­a­vuu­teen”. Kaik­kia ”poik­ke­a­via” ei kui­ten­kaan au­to­maat­ti­ses­ti kiu­sa­ta – sen si­jaan kaik­kia kiu­saa­mi­sen uh­re­ja syy­te­tään poik­ke­a­vuu­des­ta. Kiu­saa­mi­sen koh­tee­na on usein op­pi­las, joka ero­aa jol­lain ta­val­la muus­ta jou­kos­ta. Pe­rin­tei­ses­ti täl­lai­sia syi­tä ovat ol­leet lii­ka­li­ha­vuus, ana­to­mi­nen poik­ke­a­vuus, et­ni­nen taus­ta, sil­mä­la­sien tar­ve, kiu­sa­tun per­heen olo­suh­teet, hil­jai­suus, pik­ku­van­huus tai hyvä kou­lu­me­nes­tys.

Erot­te­lu hen­ki­seen ja fyy­si­seen vä­ki­val­taan on en­si kat­so­mal­ta sel­keä: kiin­ni käy­mi­nen, tap­pe­lun­nu­ja­kat, lyö­mi­nen ja pot­ki­mi­nen ja vas­taa­vas­ti par­jaa­mi­nen, ni­mit­te­ly, uh­kai­lu, ki­ris­tä­mi­nen ja seu­ras­ta ulos sul­ke­mi­nen. Nämä vä­ki­val­lan muo­dot li­mit­ty­vät kui­ten­kin mo­nin ta­voin. Esi­mer­kik­si ta­va­roi­den vie­mi­nen on uh­kaa­va vies­ti ja hen­kis­tä vä­ki­val­taa: koh­de­hen­ki­lö ei ole tur­vas­sa, hä­nen omai­suu­ten­sa ei ole suo­jas­sa, ei­kä hän pys­ty sitä suo­je­le­maan, hä­neen voi­daan ka­jo­ta. Kyse on yh­des­tä ja sa­mas­ta il­mi­ös­tä eli yh­tei­sön vuo­ro­vai­ku­tus­mal­lien va­hin­gol­li­ses­ta luon­tees­ta.

Mitä enem­män jo­ta­ku­ta kiu­sa­taan, sitä enem­män kai­kis­ta – meis­tä ai­kui­sis­ta­kin – saat­taa al­kaa näyt­tää sil­tä, et­tä kiu­sat­tu an­sait­see koh­te­lun­sa. Kou­lu­kiu­saa­mi­sen uh­ril­le ai­heut­ta­mat seu­rauk­set se­kaan­tu­vat hel­pos­ti kiu­saa­mi­sen väi­tet­tyi­hin syi­hin. Kiu­saa­jat saat­ta­vat esit­tää uh­rin käy­tök­sen, ku­ten ar­kuu­den, epä­luu­lon ja so­si­aa­li­sen tök­säh­te­lyn, to­dis­tee­na uh­rin syyl­li­syy­des­tä, vaik­ka ne juu­ri ovat kiu­saa­mi­sen ai­heut­ta­maa käy­tös­tä. Mitä pi­dem­pään kiu­saa­mi­nen jat­kuu, sitä vai­ke­am­pi sitä on lo­pet­taa. Kiu­saa­mi­sen uh­ril­le an­ne­tut neu­vot ”älä re­a­goi”, ”ku­kaan ei rii­te­le yk­sin” ja ”ole sinä fik­sum­pi ja jätä se omaan ar­voon­sa” mer­kit­se­vät sitä, et­tä uh­ria kiel­le­tään puo­lus­tau­tu­mas­ta sa­mal­la kun kiu­saa­mi­seen kiel­täy­dy­tään puut­tu­mas­ta. Täl­löin vas­tuu kiu­saa­mi­sen lo­pet­ta­mi­ses­ta sä­ly­te­tään uh­ril­le.

Me­kaa­ni­nen an­teek­si­pyyn­tö ei lo­pe­ta kiu­saa­mis­ta. Mie­les­tä­ni on tär­ke­ää ja tar­peel­lis­ta, et­tä kiu­saa­mi­ses­ta tie­dos­te­taan sen ryh­män toi­min­taan liit­ty­vät ulot­tu­vuu­det. Kou­lu­kiu­saa­mi­nen on ryh­mä­vä­ki­val­taa, jos­sa yh­tei­sö pi­tää yl­lä kiu­sa­tun, kiu­saa­jan, kiu­saa­mi­sen vah­vis­ta­jien ja apu­rei­den ja vä­lin­pi­tä­mät­tö­mien si­vus­ta­kat­so­jien roo­le­ja. Tut­ki­mus­ten mu­kaan lap­sen tai nuo­ren sta­tus ryh­mäs­sä nou­see, kun hän kiu­saa toi­sia. Kun muut osoit­ta­vat kiu­saa­jal­le hy­väk­syn­tään­sä, kiu­saa­jas­ta tu­lee ryh­män ar­vo­val­tai­nen jä­sen. Ja kun me­ka­nis­mi pal­kit­see ker­ran, sii­tä tu­lee hel­pos­ti tapa. Jos muut ei­vät enää nau­ra mu­ka­na tai hy­väk­sy kiu­saa­mis­ta, kiu­saa­mi­nen ei enää pal­kit­se. Kou­lu­kiu­saa­mis­ta saa­te­taan yrit­tää rat­kais­ta niin, et­tä kiu­sat­tu vaih­taa kou­lua. Muu ryh­mä jää kui­ten­kin en­ti­seen kou­luun­sa ja et­sii to­den­nä­köi­ses­ti uu­den uh­rin kiu­sa­tun roo­liin. Kiu­sa­tun voi ol­la uu­des­sa kou­lus­sa vai­kea koh­da­ta ko­ke­man­sa ta­kia uu­sia luok­ka­ka­ve­rei­ta luot­ta­muk­sel­la ja luon­te­vas­ti; hän voi ol­la ar­ka ja epä­luu­loi­nen. Niin­pä hä­nel­lä on ris­ki jou­tua uu­del­leen kiu­sa­tuk­si. Ryh­mäs­sä toi­mi­mi­seen ja so­si­aa­li­siin tai­toi­hin pi­tää kiin­nit­tää huo­mi­o­ta jo päi­vä­ko­dis­ta ja var­hais­lap­suu­des­ta läh­tien. Jos roo­lei­hin ei tar­tu­ta, saat­ta­vat ne seu­ra­ta ai­kui­si­kään as­ti. Sa­man­lai­nen ryh­mä­dy­na­miik­ka toi­mii myös ai­kui­sil­la.

Pit­kään jat­ku­es­saan kiu­saa­mi­nen jät­tää sy­vät ar­vet, jot­ka um­peu­tu­vat hi­taas­ti. Jos tu­lee ti­lan­tei­ta, jot­ka muis­tut­ta­vat men­neis­tä ko­ke­muk­sis­ta, haa­vat voi­vat au­e­ta uu­del­leen. Kiu­saa­mi­nen saat­taa sär­keä ih­mis­tä pe­ruut­ta­mat­to­mas­ti, kat­ke­roit­taa ja teh­dä kyy­ni­sek­si, se voi pirs­toa pa­him­mil­laan mie­len. Kiu­saa­mi­sen jäl­kiä voi jou­tua kor­jaa­maan pit­kään, jopa vuo­si­kau­sia. Kor­jaa­mi­nen on hen­kis­ten vau­ri­oi­den ja it­se­tun­non hi­das­ta hoi­ta­mis­ta. An­teek­si­an­ta­mi­nen ei vält­tä­mät­tä kai­ken jäl­keen ole it­ses­tään­sel­vyys.

Sil­loin kun lap­si tai nuo­ri jou­tuu kiu­sa­tuk­si omas­sa us­ko­nyh­tei­sös­sään, tur­val­li­suu­den ra­ken­teet mur­tu­vat mo­nel­la ta­voin. Hä­nen voi ol­la vai­kea ko­kea omak­seen lau­lun kau­nis­ta aja­tus­ta: ”Var­je­le Her­ran lau­mas­sa, siel­lä mä olen tur­vas­sa.”

Teks­tin läh­tei­nä käy­tet­ty:

He­le­na Saa­ri­kos­ki: Ka­teus, juo­ru, kiu­saa­mi­nen – es­sei­tä hen­ki­ses­tä yh­tei­sö­vä­ki­val­las­ta

Hs.fi 22.11. 2017 ”Vel­je­ni meni kiu­saa­jan ko­tiin ja hak­ka­si tä­män pe­rus­teel­li­ses­ti” – Kou­lu­kiu­sa­tut ker­to­vat HS:lle kei­nois­ta, joil­la kiu­saa­mi­nen lo­pul­ta päät­tyi: yl­lät­tä­vän mo­niin ta­ri­noi­hin kuu­lui vä­ki­val­ta

Wi­ki­pe­dia, ha­ku­sa­na kou­lu­kiu­saa­mi­nen