JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Kun vanhempaa pelottaa

14.2.2018 6.48

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180214064800

Lap­si it­kee pe­läs­ty­nee­nä – van­hem­pi ot­taa sy­liin ja loh­dut­taa. Täl­lai­nen mie­li­ku­va meil­lä on, mut­ta ai­na van­hem­man an­ta­maa tur­vaa ei hä­dän het­kel­lä ole­kaan tar­jol­la, syli ei ole avoin. Tur­vat­to­muu­den ym­mär­tä­mi­sek­si on kat­sot­ta­va kau­as taak­se­päin: van­hem­man omaan lap­suu­teen tai vie­lä var­hai­sem­piin vai­hei­siin su­ku­pol­vien ket­jus­sa.

Kaik­ki his­to­ri­an­kir­joi­tuk­set al­ka­vat ai­na het­kis­tä las­ten­ka­ma­rien hä­mä­räs­sä; ei ole yh­tään vä­hä­pä­töis­tä syn­ty­mää. Lap­si on las­ket­tu lah­jak­si tän­ne ja lah­jat ovat ar­vok­kai­ta asi­oi­ta – nii­tä on kan­net­ta­va va­ro­vai­sin kä­sin ja kat­sot­ta­va ar­vos­ta­vas­ti. On ope­tel­ta­va vau­van kie­li, jot­ta voi ym­mär­tää hä­nen vies­tin­sä, mut­ta las­ta ei voi kos­kaan hal­li­ta, sil­lä se elää omaa elä­mään­sä ja sil­lä on omat toi­veet oma­na ai­ka­naan. Mis­tä tu­li­si le­vol­li­suus, joka rau­hoit­tai­si sekä vau­van et­tä van­hem­man, kun mie­len poh­jal­la le­pää syvä ti­heä ker­ros jo­ta­kin ni­me­tön­tä, joka he­rää ai­na sil­loin, kun vau­va pa­rah­taa it­kuun.

Kiin­ty­mys­suh­de tar­koit­taa tun­ne­suh­det­ta toi­seen ih­mi­seen, lap­sel­la hoi­ta­vaan ai­kui­seen. Kiin­ty­mys­suh­de­te­o­ri­an mu­kaan lap­suu­den var­hai­set ih­mis­suh­teet toi­mi­vat har­joi­tus­kent­tä­nä tun­tei­den ja ajat­te­lun ke­hit­ty­mi­sel­lem­me. Pie­nen lap­sen ja hoi­vaa­van van­hem­man vä­li­nen kiin­ty­mys­suh­de vi­rit­tyy uh­kaa­vas­sa ja pe­lot­ta­vas­sa ti­lan­tees­sa, jol­loin lap­si voi joko tur­val­li­ses­ti tu­keu­tua van­hem­paan tai jää­dä sel­vi­ä­mään tur­vat­to­ma­na yk­sin. Jos van­hem­pi on lä­hel­lä ja vas­taa­not­taa lap­sen tun­tei­ta, lap­si saa ko­ke­muk­sen vä­lit­tä­mi­ses­tä ja sii­tä, et­tä tun­tei­den kans­sa pär­jää. Jos van­hem­pi on hen­ki­ses­ti pois­sa­o­le­va tai ei vä­li­tä lap­sen tun­teis­ta, lap­si ah­dis­tuu ja hä­tään­tyy ja muut­tuu lo­pul­ta epä­toi­voi­sek­si.

Lap­suu­den ras­kaat tun­ne­pi­toi­set ko­ke­muk­set, pe­lon, hä­pe­än ja syyl­li­syy­den tun­teet ui­nu­vat osa­na per­soo­nal­li­suu­den ra­ken­net­tam­me. Van­hem­pi on voi­nut al­tis­tua omas­sa lap­suu­des­saan kuor­mi­tuk­sel­le, joka on ol­lut tois­tu­vaa ja pit­kä­kes­tois­ta. Se on voi­nut ol­la fyy­sis­tä lai­min­lyön­tiä tai kal­toin­koh­te­lua, mi­tä­töi­dyk­si tai hä­väis­tyk­si tu­le­mis­ta. Emo­ti­o­naa­li­nen lai­min­lyön­ti tar­koit­taa esi­mer­kik­si re­a­goi­mat­to­muut­ta lap­sen vies­tei­hin. Se voi ol­la joko ta­ha­ton­ta ja joh­tua esi­mer­kik­si van­hem­man uu­pu­nei­suu­des­ta tai ma­sen­tu­nei­suu­des­ta tai ol­la van­hem­man käyt­tä­mä ta­hal­li­nen ran­kai­su­kei­no. Va­ka­vat trau­maat­ti­set ko­ke­muk­set voi­vat siir­tyä van­hem­man ja lap­sen suh­teen kaut­ta seu­raa­val­le ja vie­lä si­tä­kin seu­raa­val­le su­ku­pol­vel­le.

Mei­hin on ku­dot­tu mui­nai­nen tie­to sii­tä, mi­ten ku­mar­ru­taan kat­so­maan las­ta. Mut­ta kun jäi­nen sumu hii­pii kas­vo­jen eteen, las­ta ei enää näe, ei ky­ke­ne kat­so­maan. Pois­kään­net­ty­jen kat­sei­den ket­ju jat­kuu. Las­ten rus­ke­at, vih­re­ät ja har­maan tai­vaan vä­ri­set sil­mät jää­vät huo­maa­mat­ta – koko ih­mi­sen ää­ret­tö­myys, unet ja it­kut, hau­rai­na häi­ly­vät unel­mat. Yh­teys toi­siin ra­ken­tuu aja­tus­ten yh­dis­tä­mä­nä: ei rii­tä, et­tä tart­tuu kä­teen, jos mie­li on tur­tu­muk­ses­ta ont­to.

Ih­mi­se­lä­män haas­ta­vim­pia teh­tä­viä on ol­la äi­ti tai isä. Kä­si­tyk­set van­hem­muu­des­ta poh­jau­tu­vat pit­käl­ti omiin lap­suu­den ko­ke­muk­siin ja esi­mer­kik­si me­di­an tar­jo­a­miin mie­li­ku­viin. Van­hem­muu­den toi­vo­taan tuo­van on­nel­li­suu­den tun­tei­ta ja teh­tä­vä ha­lu­taan hoi­taa hy­vin.

Vai­keis­ta lap­suu­den ko­ke­muk­sis­ta sel­vin­neel­le äi­dil­le tai isäl­le suu­rim­mat haas­teet tu­le­vat esil­le usein juu­ri vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa omien las­ten kans­sa. Jos omaan lap­suu­teen on kuu­lu­nut lai­min­lyö­vää van­hem­muut­ta, äi­ti­nä tai isä­nä ole­mi­seen koh­dis­tuu suu­ria pai­nei­ta. Toi­ve ol­la hyvä van­hem­pi saat­taa ol­la eri­tyi­sen voi­ma­kas. Lap­suu­den trau­ma­ti­soi­tu­mi­sen seu­rauk­set voi­vat hai­ta­ta van­hem­pa­na toi­mi­mis­ta ja vai­keut­ta­vat vuo­ro­vai­ku­tuk­sen ja hoi­van tar­jo­a­mis­ta. Oma tun­ne-elä­mä voi ol­la vai­ke­as­ti hal­lit­ta­va: Hyvä mie­li­a­la voi vaih­tua voi­mak­kaak­si suut­tu­muk­sek­si tai su­ruk­si il­man et­tä hah­mot­taa, mik­si niin käy. Vä­lil­lä olo on täy­sin tyh­jä ja tur­tu­nut. Kä­si­tys it­ses­tä on hy­vin kiel­tei­nen ja on vai­kea näh­dä omaa ar­vo­aan. Toi­siin ih­mi­siin voi ol­la han­ka­la muo­dos­taa luot­ta­muk­sel­lis­ta suh­det­ta. Mo­net kär­si­vät myös eri­lai­sis­ta ruu­miil­li­sis­ta ki­vuis­ta, joil­le ei ai­na löy­dy syy­tä. Hä­pe­än ko­ke­mus voi es­tää vai­keuk­sis­ta pu­hu­mi­sen ja si­ten myös avun saa­mi­sen.

Tääl­lä on äi­dit­tö­mien ja isät­tö­mien pit­kä, ki­pua syk­ki­vä haa­va. Ku­kaan ei ole kas­va­nut ai­kui­suu­teen, vaan tais­te­lee ole­mas­sa­o­los­taan van­ho­jen vais­to­jen va­ras­sa, ja ai­kui­nen kir­kuu ko­vem­paa kuin lap­si, jot­ta saa ää­nen­sä kuu­lu­viin. Tämä on hil­jais­ta, ki­vet­ty­nyt­tä ki­pua, joka kai­vau­tuu jo las­ten peh­mei­den iho­jen al­le. Tääl­lä luu­le­vat sel­vi­ä­vän­sä ne, jot­ka pär­jää­vät yk­sin ja it­se, il­man läm­min­tä kat­set­ta. Te­rä­vä­kyn­ti­nen ah­dis­tus raa­pii miel­tä, my­kät vai­ke­ne­vat ja su­ru­lin­tu lyö taas sii­pi­ään nous­tak­seen len­toon.

Joi­den­kin van­hem­pien on saat­ta­nut ol­la vai­kea sie­tää lap­sen­sa avut­to­muut­ta tai loh­du­tuk­sen tar­vet­ta. Myös in­nos­tu­mis­ta ja leik­kiä on saa­tet­tu ra­joit­taa ja si­ten ai­heut­taa no­los­tu­mis­ta ja hä­pe­ää. Sen seu­rauk­se­na on it­se äi­ti­nä tai isä­nä han­ka­la sie­tää omas­sa lap­ses­sa täl­lais­ta tun­tei­den il­mai­sua. Loh­dut­ta­mi­sen si­jaan van­hem­mas­sa voi he­rä­tä pel­koon pe­rus­tu­va hyök­kää­mi­nen. Lap­si, joka tar­vit­si­si hoi­vaa, ko­e­taan­kin omien ikä­vien tun­tei­den ai­heut­ta­ja­na. Oma men­nei­syys ja lap­sen tun­teet se­koit­tu­vat van­hem­man mie­les­sä, ei­kä hän pys­ty erot­ta­maan, mikä on omaa ja mikä lap­sen tun­net­ta.

Pelk­kä me­kaa­ni­nen hoi­va ei rii­tä, vaan myös lap­sen tun­ne­ti­lo­jen ha­vait­se­mi­nen ja nii­hin vas­taa­mi­nen on tär­ke­ää. Päi­vit­täin on kym­me­niä ti­lan­tei­ta, jois­sa van­hem­pi jou­tuu poh­ti­maan on­ko­han lap­sel­la näl­kä tai jano, on­ko hän pit­käs­ty­nyt tai pe­läs­ty­nyt. Tur­val­lis­ta kiin­ty­mys­suh­det­ta edis­tää se, kun van­hem­pi ym­mär­tää, et­tä oma ja toi­sen ih­mi­sen käyt­täy­ty­mi­nen on kyt­kök­sis­sä mie­len­si­säi­seen ti­laan ja tun­tei­siin. Tämä kyky ke­hit­tyy lap­se­na, kun hoi­vaa­vat ai­kui­set huo­maa­vat lap­sen tar­peet ja tun­teet. Jos on jää­nyt lap­se­na yk­sin il­man van­hem­man tu­kea vai­kei­den tun­tei­den kans­sa, tun­teet voi­vat ai­kui­se­na­kin tun­tua yli­voi­mai­sil­ta.

On­nek­si ei ole vää­jää­mä­tön­tä, et­tä van­hem­pi ai­na tois­taa omaa his­to­ri­aan­sa las­ten­sa kans­sa. Vaik­ka omat oi­reet voi­vat ol­la niin pe­lot­ta­via, et­tä nii­tä oli­si mie­luum­min miet­ti­mät­tä, vas­ta nii­den tun­nis­ta­mi­sen jäl­keen on mah­dol­lis­ta löy­tää apua ja uu­sia toi­min­ta­mal­le­ja, jot­ta ei tois­ta trau­maa esi­mer­kik­si hal­lit­se­mat­to­mal­la tun­ne­vyö­ryl­lä tai tun­tei­den vält­te­lyl­lä vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa lap­sen­sa kans­sa. Lap­suu­den puut­teel­li­sis­ta olois­ta sel­viy­ty­nyt van­hem­pi saat­taa eri­tyi­sen tar­kas­ti vaa­lia oi­keu­den­mu­kai­suut­ta, ol­la hy­vin tie­toi­nen lap­sen tar­peis­ta, ol­la eri­tyi­sen em­paat­ti­nen ja ol­la si­tou­tu­nut tar­jo­a­maan lap­sel­leen tu­kea ja tur­vaa, jota vail­le on it­se jää­nyt. Oman his­to­ri­an tie­dos­ta­mi­nen aut­taa ym­mär­tä­mään omia toi­min­ta­ta­po­ja ja olo­ti­lo­ja ny­ky­het­kes­sä.

Tie­tyt asi­at elä­mäs­sä ta­pah­tu­vat ai­na ja mel­kein jo­kai­sel­le lap­sel­le, mut­ta tois­ten asi­oi­den kans­sa voi toi­mia niin, et­tei­vät ne ta­pah­tui­si enää ke­nel­le­kään. Kas­voi­hin on kat­sot­ta­va, sil­lä kaik­ki al­kaa sii­tä: sil­miin kat­so­mi­ses­ta, kun yh­teis­tä kiel­tä ei vie­lä ole. Kaik­ki al­kaa sy­lin ko­koi­ses­ta maa­il­mas­ta, kun van­hem­pi piir­tää kä­del­lään maa­il­man ra­jat ja on lem­peä muu­ri, jo­hon paha olo voi tör­mä­tä.

Olem­me lenk­ke­jä su­ku­pol­vien ket­jus­sa, ja edel­lis­ten lenk­kien säi­keet kie­tou­tu­vat hie­non­hie­noi­na mei­hin. Mil­lai­set säi­keet yl­tä­vät lap­siim­me? Mikä luo va­loa, mikä jää var­joi­hin? Saa­vat­ko lap­set elää lap­suu­den, ol­la ke­vei­tä kuin hah­tu­vat, va­los­sa lei­ju­vat, vail­la maa­il­man pai­noa har­teil­laan?

Läh­tei­nä käy­tet­ty te­ok­sia Hoi­vat­ta­vaa van­hem­muut­ta (Trau­ma­te­ra­pi­a­kes­kus) ja Var­hai­set ih­mis­suh­teet ja nii­den häi­riin­ty­mi­nen (toim. Jari Sink­ko­nen & Mir­jam Kal­land)

MariaHyväri
Keinun sanojen virrassa. Luen ja kirjoitan paljon; työtäni opettajana olen tehnyt näiden asioiden parissa. Ihmiselämän kipu ja kauneus kiehtovat. Tunnelmat ja tapahtumat jäsentyvät minulle kirjoittamisen myötä. Nautin hiljaisesta elämästä. Värien kauneudesta, kesätuulessa kuivuvista pyykeistä, syksyn lehdistä asfaltilla. Rauhallisista kahvihetkistä, pohdiskelevista keskusteluista, lapsen katseesta ihmeiden äärellä. Minulle voi lähettää palautetta sähköpostiini maria.hyvari@gmail.com