"Mitä sinä har­ras­tat?" kou­lu­lää­kä­ri ky­syi. "En oi­ke­as­taan mi­tään", vas­ta­si lap­se­ni hil­jai­sel­la ää­nel­lä. Lää­kä­ri kat­soi huo­les­tu­neen nä­köi­se­nä las­ta ja sit­ten mi­nua. Minä en en­sin osan­nut sa­noa mi­tään, sil­lä olin häm­mäs­ty­nyt.

"En oi­ke­as­taan mi­tään", sa­noi lap­se­ni, joka käy noin kak­si ker­taa vii­kos­sa ui­mas­sa, luis­te­lee ja hiih­tää usein, juok­see len­kil­lä ja pi­ha­lei­keis­sä ja pomp­pii tram­po­lii­nil­la. Lap­si, joka täyt­tää huo­lel­li­ses­ti ja kau­niis­ti bu­jo­ka­len­te­ria, as­kar­te­lee, te­kee iso­ja pa­la­pe­le­jä, ku­vaa vi­de­oi­ta sis­ko­jen­sa kans­sa, lu­kee pal­jon, kuun­te­lee kir­jo­ja, hoi­taa mar­sua ja jos­kus in­nos­tuu lei­po­maan­kin. Mi­nus­ta sii­nä on har­ras­tuk­sia niin, et­tä hen­gäs­tyt­tää.

Kun ky­syin ko­ti­mat­kal­la, mik­si hän vas­ta­si, et­tei har­ras­ta mi­tään, hän se­lit­ti, et­tä hä­nel­le on sa­not­tu har­ras­tuk­sek­si las­ket­ta­van vain oh­ja­tut ju­tut. Kun hän on sa­no­nut har­ras­ta­van­sa uin­tia, niin jot­kut ovat sa­no­neet, et­tei se ole har­ras­tus, kos­ka hän ei ole mis­sään seu­ras­sa.

Mi­nua häm­mäs­tyt­tää aja­tus, et­tä har­ras­tuk­sek­si las­ket­tai­siin vain sel­lai­nen toi­min­ta, jo­hon ai­kui­nen kul­jet­taa lap­sen ja jos­sa toi­mi­taan ai­kui­sen oh­jauk­ses­sa. Toki mei­dän­kin lap­sis­ta lä­hes jo­kai­sel­la on jo­kin oh­jat­tu har­ras­tus noin ker­ran vii­kos­sa.

Joil­la­kin las­tem­me luok­ka­ka­ve­ril­la on oh­jat­tu­ja har­ras­tuk­sia joka ar­ki­päi­väl­le ja usein vie­lä vii­kon­lop­pui­sin­kin. Tun­tuu hen­gäs­tyt­tä­väl­tä sekä lap­sen, et­tä hei­dän van­hem­pien­sa puo­les­ta. Vaik­ka ei­hän se mi­nul­le mi­ten­kään kuu­lu. Var­maan se riip­puu myös lap­ses­ta, min­kä ver­ran har­ras­tuk­sia hän vaa­tii ja jak­saa, mut­ta lap­set ei­vät usein­kaan it­se tie­dos­ta stres­siä. Ei­vät to­sin vält­tä­mät­tä ai­kui­set­kaan.

Tie­däm­me, et­tä stres­si kuor­mit­taa ai­vo­ja ja ai­heut­taa uu­pu­mus­ta lap­sil­le­kin. Kou­lu voi tuo­da pai­nei­ta, mut­ta mo­net har­ras­tuk­set­kin ovat hy­vin ta­voit­teel­li­sia. Yk­si mei­dän­kin lap­sis­ta mei­na­si vä­syä, kun oli haa­li­nut it­sel­leen use­am­man oh­ja­tun har­ras­tuk­sen ja nii­den li­säk­si pyr­ki hoi­ta­maan kou­lu­teh­tä­vän­sä huo­lel­la.

Mie­les­tä­ni lap­sil­la ja meil­lä ai­kui­sil­la­kin on hyvä ol­la ar­ki­vii­kos­sa usei­ta het­kiä, jol­loin ei tar­vit­se suo­rit­taa mi­tään. Vä­lil­lä on hyvä ol­la jopa tyl­sää.

Kun joku lap­sis­tam­me va­lit­taa te­ke­mi­sen puu­tet­ta, sa­non usein, et­tä nau­ti! It­sel­lä­ni ei sel­lai­sia het­kiä juu­ri kos­kaan ole. Vä­hin­tään sii­vo­a­mis­ta oli­si ai­na.

Sen olen huo­man­nut, et­tä tyl­syyt­tä seu­raa usein mah­ta­vat, pit­kä­kes­toi­set lei­kit tai luo­vat as­kar­te­lup­ro­jek­tit. It­se kek­sin mie­len­kiin­toi­sim­mat maa­lau­sai­heet mo­nes­ti sen jäl­keen, kun olen ol­lut suo­rit­ta­mat­ta het­ken ai­kaa.

Toi­voi­sin, et­tä las­tem­me lap­suus oli­si mah­dol­li­sim­man huo­le­ton ja lii­an ki­reis­tä ai­ka­tau­luis­ta va­paa. Koen myös tär­ke­äk­si, et­tä lap­sil­la, ku­ten meil­lä ai­kui­sil­la­kin, on ai­kaa ta­va­ta ys­tä­viä.

It­se sain ta­va­ta ys­tä­vi­ä­ni vas­ti­kään. Kes­kus­te­lim­me muun mu­as­sa har­ras­ta­mi­ses­ta. Olim­me kaik­ki pää­ty­neet sa­maan rat­kai­suun, va­lit­se­maan it­sel­lem­me ja lap­sil­lem­me sel­lai­sia har­ras­tuk­sia, jot­ka ei­vät ole yh­tä ai­kaa seu­ro­jen tai raa­mat­tu­luo­kan kans­sa.

Kes­kus­te­lum­me ki­tey­tyi jo­ten­kin sel­lai­seen aja­tuk­seen, et­tä us­ko on meil­le kai­kil­le niin tär­keä asia, et­tä ha­lu­am­me har­ras­taa ja toi­vom­me per­heen jä­sen­tem­me va­lit­se­van sel­lai­sia har­ras­tuk­sia, jot­ka ei­vät vei­si ai­na­kaan kau­em­mak­si us­kos­ta.

Ajat­te­len, et­tä har­ras­ta­mi­nen on hy­väk­si ja it­sek­seen har­ras­ta­mi­nen on yh­tä ar­vo­kas­ta kuin ryh­mäs­sä tai oh­ja­tus­ti har­ras­ta­mi­nen. Niin se tai­taa ol­la, et­tä koh­tuul­li­suus har­ras­ta­mi­ses­sa­kin on ih­mi­sel­le ja us­ko­ne­lä­mäl­le par­haak­si.