Sain työyhteisöstäni haasteen jokin aika sitten. Työkaverini olivat tulleet siihen tulokseen, että minun pitäisi järjestää ja kehittää isille ja pojille jotakin toimintaa seurakuntamme alueella. Mietin, miksi he päätyivät patistelemaan juuri minua tähän tehtävään. Tulin siihen tulokseen, että he arvostivat kuuden pojan isän kasvatuskokemusta. Siksi aloinkin miettimään, mitä minun poikani kaipasivat eniten suhteessa itseeni. Mitä he haluaisivat tehdä ja touhuta kanssani?
Isoimmat poikani ovat tulleet jo nuoruuden vaiheeseen. Heidän kanssaan on löytynyt yhteinen harrastus metsästyksen ja liikunnan parista. Kuukausi sitten he saivat minut suorittamaan metsästäjätutkintoa. Minua se ensin huvitti, kun tunnen jo vähän itseäni. Minä, joka lapsena surin kovasti lemmikkilampaani ja koirani kuolemia, olisin kohta saaliin pyytäjä. Minä, joka kiikutin siipirikkolinnut kotiini elätiksi, olisin pyssyn kanssa metsällä. Voitin kuitenkin ennakkoluuloni eniten poikieni vuoksi. Näin, kuinka he innosta hehkuen ahmivat metsästysopasta. Suostuin siis metsästäjätutkintoon valmistavalle kurssille. Hämmästyin itsekin, kuinka kiinnostavan ikkunan olin avannut elämässäni. Elämäni hienoimpia hetkiä oli suorittaa yhtä aikaa 13-vuotiaan poikani kanssa metsästäjätutkinto. Kummipoikani, joka on kunnolla pyssymiesten sukua, lähti myöskin heti kurssille, kun kuuli, että kummisetä on tehnyt uuden aluevaltauksen.
Tehtäväni oli siis suunnitella alakouluikäisille pojille ja heidän isilleen yhteistä toimintaa seurakunnassamme. Päätin lähteä liikkeelle tuosta metsästysajatuksesta, tosin vähän soveltaen. Päätin, että ensimmäinen isät ja pojat -ilta järjestetään seurakunnan leirikeskuksessa silloin, kun useilla paikkakunnilla vietetään venetsialaisia. Tiesin, että saarella olevassa leirikeskuksessa saisi yleisellä luvalla ampua raketteja kyseisenä iltana. Ajattelin, että kun paikkakunnan pojat kuulevat tällaisesta tilaisuudesta, he sanovat isille, että sinne iltaan on päästävä. Näin myös tapahtui. Kun laitoimme viestiä tapahtumasta useita kanavia pitkin, niin ilmoittautumislista täyttyi nopeasti. Eräästä viestiketjusta tuli jopa pyyntöjä, että saisiko tulla vauvojen kanssa mukaan. Siihen emme turvallisuussyistä voineet antaa lupaa, vaikka ymmärsin, että kotiin jäävät äidit olisivat myös halunneet viettää vapaamman illan.
Meitä lähti yli viidenkymmenen ihmisen joukko saarelle. Oli ilo nähdä eri ikäisten poikien ja isien yhteistä touhua. Metsästysajatus oli esillä illan aikana. Isät ja pojat valmistivat yhdessä nuolia metsässä. Isät saivat ampua poikiensa valmistamilla nuolilla kilpaa, Olin harjoitellut leikkimieliseen jousiammuntakisaan itse, nimittäin selostusta. Minulla oli mukanani megafoni, jolla sitten annoin tilanneanalyysiä eri suorituksista. Erikseen täytyy mainita, että kilpailun voitti Kuivaniemen Hyryn kylältä lähtöisin oleva mies. Maanviljely ja metsästys ovat edelleen sen alueen erityisiä tunnuspiirteitä. Selostajana muistin kehua kaikkia, kun huomasin, että jokaiselle pojalle oma isä oli sankari.
Kun pojat illan pimetessä olivat isompien poikien johdolla taskulampuilla aarteenetsintää, oli meillä isillä aikaa vaihtaa ajatuksia. Monta kertaa illan aikana keskustelu meni uskon asioihin. Totesimme isien kanssa, että on tärkeää olla poikien tukena ja turvana eri elämäntilanteissa. Raamatun psalmin ajatus oli väkevästi esillä illassa: ”Että ne mitä olemme oppineet, niitä opettaisimme lapsillemme.”
Moni isä totesi, että tällainen ilta on hyvin tervetullut arjen kiusausten keskelle. Taivaan isä siunasi iltamme. Mutta miten kävi raketeille? Ne jäivät ampumatta kovan tuulen vuoksi. Isät ja pojat palasivat kuitenkin tyytyväisinä koteihinsa.
Täytyy lopuksi todeta, että kyllä minustakin taitaa vielä metsämies tulla. Pärjäsin nimittäin hyvin jousiammuntakisassa.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys