Varma kevään merkki on suvivirsikeskustelu. Tämä virsi tuntuu herättävän meissä suomalaisissa tunteita. Nostalginen virsi on monelle rakas. Osa kansalaisistamme tuntuu olevan sille allergisia. Maahanmuuttajia hymyilyttää asian ympärillä pyöriminen. Monet heistä tulevat maista, joissa kansan valtauskonto määrittelee kulttuuria ja tapoja. Meilläkin uskontoa saa esitellä ja tuoda kouluihin tietyissä rajoissa.
Toimin kotiseurakunnassani kasvatuspappina. Minulle vuoden kohokohta työssäni on kouluissa järjestettävät kirkkovuosikinkerit. Näillä kinkereillä tutustutaan kirkkovuoden tärkeimpiin juhlapyhiin. Lapset ja nuoret opettelevat joka vuosi yhden juhlapyhän neljä virttä, jotka sitten lauletaan kinkereiden aikana. Juhlapyhän esittely tapahtuu Raamattuun pitäytyvällä kuvaelmalla, jonka lomassa lauletaan kyseisen pyhän virsiä.
Tänä keväänä kinkereiden aiheena oli pääsiäinen. Kiersimme paikkakuntamme koulut ja kohtasimme noin 1000 lasta ja nuorta. Minun lisäkseni seurueessamme oli kaksi nuoriso-ohjaajaa, diakonissa, lähetyssihteeri, kanttori ja perhetyöntekijä. Olimme tervetulleita jokaiselle koululle.
Varmaan olette joskus nähneet vanhoja kansakoulutauluja. Minä keräilen niitä mielelläni. Koulukiertueella esitetyn kuvaelman alkuosa oli rakennettu tällaisten koskettavien taulujen ympärille. Minä olin esityksessä Pietarina ja näytin oppilaille esimerkiksi sen kuvan, jossa Pietari kieltää Jeesuksen ja purskahtaa itkuun. Minusta näytti, että eturivin pikkutytöt purskahtavat kohta itsekin kyynelehtimään, jos jatkaisin Pietarin tuntemusten kuvaamista. Entä vilkkaat pojat? He olivat hyvin kiinnostuneita mukanani olleesta miekasta. Kerroin pojille ja tytöille kuinka Pietari temperamenttisena ja äkkipikaisena sivalsi sotilaspalvelijalta korvan pois puolustaessaan Jeesusta. Viisi poikaa halusi välttämättä, että koskettaisin miekan terällä heidän korvaansa ja näyttäisin miten Jeesus paransi sen. Näytin heille, miten Jeesus pani kätensä palvelijan korvalle ja paransi sen.
Entäpä virret? Yhden kyläkoulun liikuntasalin katto meinasi kohota korkeuksiin, kun oppilaat kajauttivat kanttorin säestämänä Aurinkomme ylösnousi -virren. Olimme päässeet kuvaelmassa siihen vaiheeseen, jossa tutustutaan Jeesuksen hautaan ja ylösnousemuksen aamuun. Vaistosin oppilaista laulamisen riemua. Nyt oli minun vuoroni pyyhkiä silmäkulmaa. Ajattelin mielessäni, että ne virsille allergiset aikuiset saisivat istua täällä lasten ja nuorten keskellä kuuntelemassa mitä suomalainen virsi opettaa ilosta, rakkaudesta ja rauhasta. Leonard Typön virsi vei pääsiäisen ilosanoman äärelle.
Kirkkovuoden virsiin useimmat koululaiset tutustuvat myöhemminkin. Rippikouluissa me pidämme leirikirkkoja, joissa lauletaan samoja juhlapyhien virsiä. Uskon, että näistä lapsista vain harvat tulevat virsille allergiseksi aikuisena. Kerran olin kastamassa entisen rippikoululaiseni lasta. Muistin, että tämä nyt aikuinen mies oli vilkkaan sorttinen nuorena rippikoululaisena. Olin laittanut hänet sekä muutaman muun villin pojan kanttorin luokse ylimääräisiin virsilauluharjoituksiin leirillä. Muistin hänen sanansa, kun hän tuli luokasta. Hän kysyi, milloin pääsisi seuraavan kerran laulamaan. Kun nyt tapasin hänet aikuisena, minua kiinnosti, millaiset muistot hänellä oli jäänyt tuosta tilanteesta. Mies totesi hymyssä suin, että rippikoulusta ja virsilaulusta jäi mahtavat muistot. Tulin hyvälle mielelle. Tämä mies oli oppinut arvostamaan rippikoulua ja virren veisuuta.
Siitä suvivirrestä vielä. Haastan kaikki rippikoulujen kanttorit laulattamaan rippikouluissa suvivirren neljättäkin säkeistöä. Tätä säkeistöä ei ole yleensä laulettu koulujen kevätjuhlissa. Se kertoo kuitenkin puhuttelevasti uskomme perustan:
”Oi Jeesus Kristus jalo ja kirkas paisteemme, sä sydäntemme valo, ain asu luonamme. Sun rakkautes liekki sytytä rintaamme, luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme.” (VK 571:4.)
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys