Yk­si vai­mo­ni ja mi­nun lem­pi­vir­sis­tä on vir­si 464, ”Kuin ok­sat vi­han­noi­vat”. Vir­res­sä men­nään per­heyh­tey­den yti­meen. Tämä vir­si lau­let­tiin häis­säm­me 15 vuot­ta sit­ten. Eri­tyi­ses­ti kol­mas sä­keis­tö pu­hut­te­li mei­tä jo seu­rus­te­lu­ai­ka­na. Sii­nä ku­va­taan, kuin­ka me tar­vit­sem­me ”sy­liä avoin­ta, van­hem­man ko­ke­mus­ta ja lap­sen kat­set­ta”. Sä­keis­tö opet­taa koh­taa­maan pet­ty­myk­set, ilot ja yl­lä­tyk­set tois­tem­me rin­nal­la. Nyt poh­din avi­o­mie­he­nä ja yh­dek­sän lap­sen isä­nä, mitä kei­no­ja ja ide­oi­ta löy­tyy per­heyh­tey­den käy­tän­nöl­li­seen ra­ken­ta­mi­seen.

Kol­me vuot­ta sit­ten per­hees­säm­me syn­tyi aja­tus va­ra­ta lii­kun­ta­sa­li­vuo­ro kou­lul­ta per­heem­me käyt­töön. Ide­an saim­me erääl­tä tut­ta­va­per­heel­tä. He oli­vat per­heen­sä sa­li­vuo­rol­la pe­lan­neet ja leik­ki­neet las­ten­sa kans­sa. Ide­an ydin­sa­no­ma oli: koko per­he yh­des­sä. Meis­tä aja­tus tun­tui sa­mal­la haus­kal­ta ja vaa­ti­val­ta. Eni­ten epäi­lyt­ti iso­jen ja pien­ten suh­de yh­tei­ses­sä toi­min­nas­sa. Per­heem­me sa­li­vuo­ro on to­teu­tu­nut ja olem­me huo­man­neet tä­män pe­lon tur­hak­si. Isoim­mat rii­dat on käy­ty sa­lil­le men­tä­es­sä, mut­ta pai­kan pääl­lä on muo­tou­tu­nut to­del­li­nen jouk­ku­e­hen­ki.

Vai­mo­ni on ol­lut sa­li­ban­dys­sä puo­lus­tuk­sen luk­ko. Minä olen kes­kit­ty­nyt hyök­käys­pää­hän. Lap­sis­ta on suu­rin nau­tin­to har­haut­taa isä ja pis­tää äi­din ohi pal­lo maa­liin. Pie­nim­mil­lä on pe­lin ai­ka­na oma ai­dat­tu tem­mel­lys­kent­tä ken­tän lai­dal­la. Vä­lil­lä peli kes­key­tyy kak­si­vuo­ti­aan lä­pi­juok­suun pe­li­ken­tän poik­ki. Vaa­ra­ti­lan­tei­ta on yl­lät­tä­vän vä­hän. Kol­huis­ta­kin on sel­vit­ty Tea Tree -öl­jyl­lä, joka so­pii kaik­kiin pin­ta­naar­mui­hin. Pe­lin päät­teek­si on lei­kit­ty yh­des­sä.

Olen tänä ke­vää­nä huo­man­nut, et­tä per­heem­me elää hy­vin hek­tis­tä ai­kaa. Var­sin­kin uu­det äly­pu­he­li­met ja tab­le­tit ve­tä­vät osaa nuo­ri­sos­ta lii­kaa­kin puo­leen­sa. 70-lu­vul­la, lap­suu­des­sa­ni, pe­lat­tiin ul­ko­na pal­jon pal­lo­pe­le­jä ja har­ras­tet­tiin ylei­sur­hei­lua. Yh­des­sä elä­mi­nen ja ko­ke­mi­nen on kas­vat­ta­nut ja muo­kan­nut omaa iden­ti­teet­ti­ä­ni.

Mie­tin, mi­ten voi­sin tar­jo­ta sa­man­tyyp­pi­siä ko­ke­muk­sia lap­sil­le­ni. Tein per­heel­le­ni tau­lu­kon, jo­hon lis­tat­tiin eri kun­toi­lu­la­je­ja ja työ­teh­tä­viä. Jo­kai­sen la­jin ja teh­tä­vän koh­dal­le lai­toin pis­te­mää­rän, jon­ka saa tie­tyn ajan mit­tai­ses­ta suo­ri­tuk­ses­ta. Tie­tyn pis­te­mää­rän jäl­keen pal­kin­nok­si on tie­dos­sa yh­tei­nen pit­se­ri­ail­ta. Lap­set läh­ti­vät in­nol­la mu­kaan yh­tei­seen haas­tee­seen. Nyt in­to on jo vä­hän laan­tu­nut, kun me­nos­sa on pro­jek­tin seit­se­mäs viik­ko. En­si vii­kon jäl­keen on pie­nen her­kut­te­lun ai­ka.

Eri­tyi­ses­ti poi­kia on jou­tu­nut muis­tut­ta­maan vä­lil­lä lii­al­li­ses­ta kil­pai­lu­hen­ges­tä. Kiin­ni­tin asi­aan huo­mi­o­ta, kun ne­li­vuo­ti­as poi­ka­ni juok­si au­tol­le ja kil­jui voi­mal­li­ses­ti, et­tä minä voi­tin. Hän oli ot­ta­nut mal­lia isom­mil­ta po­jil­ta. Sa­noin hä­nel­le, et­tä ai­na ei tar­vit­se voit­taa. Ker­roin ne­li­vuo­ti­aal­le, et­tä us­ko­vai­sil­la on sel­lai­nen kil­pai­lu, jos­sa kaik­ki tai­vaa­seen pe­ril­le pääs­seet ovat voit­ta­jia. Ne­li­vuo­ti­as kuun­te­li se­li­tys­tä­ni ja tul­kit­sin, et­tä hän jo­ta­kin sii­tä ym­mär­si. Seu­raa­va­na päi­vä­nä pik­ku­lap­set juok­si­vat kil­paa. Ne­li­vuo­ti­as juok­si vii­mei­se­nä ja huu­si it­kui­sel­la ää­nel­lä: ”Tämä on nyt us­ko­vais­ten kil­pai­lu!”

Vir­si 464 päät­tyy pyyn­töön, et­tä Jee­sus jäi­si lä­hel­lem­me, kun elä­mäs­sä tu­lee me­ne­tyk­siä ja jä­täm­me eri vai­hei­ta taak­sem­me. Per­heyh­teys tii­vis­tyy sy­vim­mil­lään ko­et­te­le­mus­ten kes­kel­lä. Kun ilot ja su­rut ja­e­taan yh­des­sä, se aut­taa koh­taa­maan myös lä­him­mäis­ten taak­ko­ja. Olem­me huo­man­neet puo­li­so­ni kans­sa, et­tä per­heen si­säl­lä ole­va ar­ki­nen ja läm­min lä­hei­syys on hy­vä­nä poh­ja­na koh­da­ta vai­kei­ta­kin asi­oi­ta sekä omas­sa per­hees­sä et­tä kans­saih­mis­ten pa­ris­sa. Us­kon tie on usein ar­kis­ta mat­kaa, mut­ta koh­taa­mi­sen avul­la voim­me tu­kea toi­si­am­me. Kal­li­sar­voi­sin­ta on se, kun saa hoi­taa si­sin­tään evan­ke­liu­min voi­mal­la.