Huo­ma­sin vuot­ta aloit­ta­es­sa­ni, et­tä mi­nul­le tu­lee täy­teen kak­si­kym­men­tä vuot­ta pap­pi­na. Mi­nut vi­hit­tiin pa­pik­si 11.1.1995 Ou­lun tuo­mi­o­kir­kos­sa. Sik­si oli­kin mie­lui­nen yl­lä­tys, kun kän­nyk­kää­ni tuli vies­ti, et­tä ”olet ter­ve­tul­lut Ou­lun tuo­mi­o­kirk­koon Reis­jär­ven opis­to­lais­ten jär­jes­tä­mään sä­vel­har­tau­teen per­heen kans­sa”. Sä­vel­har­tau­den päi­vä­mää­räk­si oli mer­kit­ty 11.1.2015.

Reh­to­ri Mik­ko Kin­nu­nen, iso­vel­je­ni, ei ar­van­nut teks­ti­vies­tiä lä­het­tä­es­sään, et­tä hei­dän jär­jes­tä­män­sä ti­lai­suus osui mi­nul­le muis­to­rik­kaa­seen päi­vään. Mi­nul­le tuli ai­nut­laa­tui­nen mah­dol­li­suus läh­teä muis­te­le­maan 20 vuo­den ta­kais­ta juh­laa ja sa­mal­la saa­maan voi­mia ja roh­kai­sua opis­to­lais­ten sä­vel­har­tau­des­ta, jon­ka ai­hee­na oli ”Au­tu­ai­ta ovat rau­han­te­ki­jät”.

Saa­vuin pe­su­ee­ni kans­sa Ou­lun tuo­mi­o­kirk­koon. Vä­keä oli tul­lut run­saas­ti pai­kal­le. Ais­tin jo alus­sa herk­kää tun­nel­maa. Opis­to­lais­ten lau­luis­sa ja ru­nois­sa tois­tui­vat Jee­suk­sen vuo­ri­saar­nan ope­tuk­set au­tu­aan ih­mi­sen osas­ta ja pai­kas­ta tääl­lä maa­il­man kes­kel­lä. Erääs­tä ru­nos­ta mie­lee­ni jäi­vät soi­maan sa­nat: ”Kai­paan loh­dut­ta­vaa sa­naa, ja­loil­le nos­ta­jaa.” Opis­to­lai­set lu­ki­vat raa­ma­tus­ta: ”Au­tu­ai­ta ne, jot­ka ar­mah­ta­vat…”

Muis­tin, mi­ten mi­nua saa­tel­tiin 20 vuot­ta ai­kai­sem­min Ju­ma­lan sa­nan ju­lis­ta­jan teh­tä­vään. Isä­ni luki mi­nul­le alt­ta­ril­ta Paa­va­lin sa­no­ja seu­ra­kun­nan pai­me­nen osas­ta ja teh­tä­väs­tä. Sama loh­dut­ta­va, kan­ta­va sana kai­kui sil­loin­kin. Piis­pa Ola­vi Rim­pi­läi­nen muis­te­li saar­nas­saan Tor­ni­on­jo­ki­laak­son he­rä­tyk­sen ai­ko­ja, kun ju­lis­tet­tu evan­ke­liu­min saar­na pu­hut­te­li voi­mak­kaas­ti alu­een vä­es­töä. Mo­net sai­vat sil­loin pa­ran­nuk­sen ar­mon. Piis­pa ker­toi, et­tä tämä Ruot­sin La­pis­ta tul­lut he­rä­tyk­sen aal­to sai pal­jon kes­kus­te­lua ai­kaan ih­mi­sis­sä. Mo­net al­koi­vat pu­hu­maan saar­na­tau­dis­ta, joka tart­tui ju­lis­te­tun saar­nan kaut­ta ih­mi­siin. Ne ih­mi­set, jot­ka sai­vat syn­tin­sä an­teek­si, ko­ki­vat elä­mäs­sään uu­den ajan. Se, mikä näyt­täy­tyi osal­le ih­mi­sis­tä sai­rau­te­na, oli us­kon löy­tä­jil­le uu­si al­ku ja uu­si elä­mä. Piis­pa ke­hot­ti mei­tä pa­pik­si vi­hit­tä­viä saar­naa­maan sa­maa evan­ke­liu­mia kut­su­mus­teh­tä­väs­säm­me.

Opis­to­lai­set lu­ki­vat ru­noa: ”Avaat pol­kua iloon ylis­tä­mään ar­mo­a­si.” Opis­ton kuo­ro lau­loi sen jäl­keen lau­lun Ju­ma­lan rau­haa rin­nas­san­sa. Näin kir­kos­sa pal­jon ih­mi­siä, joil­la oli kyy­nel sil­mä­kul­mas­sa. Mie­tin ru­non sa­no­ja: ”Omal­la voi­mal­la­ni en jak­sa kir­kas­taa oi­ke­aa, kir­kas­ta sa­na­si.” Ru­nos­sa pu­hu­taan meil­le jo­kai­sel­le, mi­nul­le ja si­nul­le.

Pa­rin vuo­si­kym­me­nen ta­kai­ses­sa pap­pis­vih­ki­myk­ses­sä seu­ra­kun­ta saat­te­li mei­tä vi­hit­tä­viä mat­kaan vir­rel­lä 111. Se al­kaa juh­lal­li­ses­ti sa­noil­la: ”Oi Pyhä Hen­ki Her­ram­me, elä­män läh­de Luo­jam­me, nyt täy­tä mei­dät va­lol­la ja ar­mol­la­si vah­vis­ta.” Tun­sin sil­loin ja tun­nen edel­leen, et­tä Py­hän hen­gen lah­ja opas­taa kul­ke­maan evan­ke­liu­min ar­mon al­la. Ha­lu­an ja­kaa muil­le­kin sitä ar­vok­kain­ta, mitä saan ar­mos­ta omis­taa.

Tuo­mi­o­kir­kon sä­vel­har­tau­des­sa vel­je­ni Mik­ko piti har­tau­den. Har­tau­den teks­ti oli Jee­suk­sen vuo­ri­saar­nas­ta. Eri­tyi­ses­ti mie­lee­ni jäi­vät sa­nat: ”Iloit­kaa ja rie­muit­kaa, sil­lä palk­ka, jon­ka tai­vaas­sa saat­te, on suu­ri.” Mik­ko muis­te­li pu­hees­saan eräs­tä lä­he­tys­mat­kaa Af­ri­kas­sa. Lä­he­tys­mie­het oli­vat koh­dan­neet erääl­lä kou­lul­la mie­hen, joka oli ha­lun­nut us­koa kaik­ki syn­tin­sä an­teek­si. Mie­hen sa­nat oli­vat jää­neet lä­he­tys­mies­ten mie­liin. Mies oli sa­no­nut: ”Ju­ma­la on lä­het­tä­nyt tei­dät. Tul­kaa en­si ker­ral­la mi­nun­kin ko­tii­ni.”

Sä­vel­har­taus päät­tyi Sii­o­nin lau­luun Tai­vaas­sa mi­nul­la on si­nut. Lau­lu jäi muis­tut­ta­maan mei­tä us­kom­me pää­mää­räs­tä. Iloi­taan ja rie­mui­taan sii­tä.