Pai­nan oven kiin­ni niin et­tä kuu­luu lo­sah­dus.

Mie­tin, on­ko ke­vä­til­toi­na si­nis­tä het­keä. Kuun­va­lon vä­ri­sä­vy lie­nee jos­sain 4 000 kel­vi­nin tie­noil­la, sama kuin au­ton xe­non­polt­ti­mos­sa. Se on hie­man si­ner­tä­vään päin.

Pai­nan ker­ran sy­ke­mit­ta­rin kes­kim­mäis­tä nap­pia, ker­ran ylem­pää ja ker­ran kes­kim­mäis­tä uu­del­leen. Kat­son, et­tä ai­ka läh­tee juok­se­maan ja huo­leh­din, et­tä it­se­kin läh­den juok­se­maan. Kak­si­kym­men­täyk­si li­ha­pul­laa, fa­la­fel­pyö­ryk­kää ja ka­na­pyö­ryk­kää te­ke­vät hie­man etu­pai­noi­sen olo­ti­lan.

An­nan jal­ko­jen hei­lah­del­la vuo­rol­laan eteen ja suo­ri­tan tätä hal­lit­tua kaa­tu­mis­ta. Saa­ko­han täs­tä s-bo­nus­ta, mie­tin. Tu­lee mie­leen, mi­ten ou­dol­ta tun­tui jos­kus kuul­la kä­ve­lyn mää­ri­tel­mä. En an­na sen nyt häi­ri­tä aja­tuk­sia enem­pää vaan yri­tän rul­la­ta juok­su­tos­sua niin, et­tä kan­ta­pää ei osu ko­vin kau­as eteen vaan pä­kiä ot­tai­si suu­rim­man osan maa­kos­ke­tuk­ses­ta en­sin.

Väis­tän oi­ke­al­ta tu­le­van au­ton ja juok­sen viis­toon tien ylit­se ajo­hi­das­teen koh­dal­ta. Koi­ra on mer­kan­nut vas­ta la­kais­tun kä­ve­ly­tien, ja pu­jot­te­len ka­san ohit­se ki­vi­ai­dan ja pu­nai­sen ta­lon vier­tä. Ke­sän lo­pul­la au­rin­ko pais­taa ta­lon­sei­nään muut­ta­en vä­rin pu­na­juu­ren sä­vyi­sek­si. Sil­loin par­ve­ke­la­se­ja ei ero­ta häi­käi­syl­tä lain­kaan.

En­nen pal­loi­lu­hal­lia kaar­ran oi­ke­al­le ja jat­kan park­ki­pai­kan edes­tä koh­ti Tu­run­väy­län ali­kul­ku­tun­ne­lia. Ak­ta för last­bi­len, ker­ro­taan kyl­tis­sä. Mut­ta mis­sään ei näy yh­tään kuor­ma-au­toa. Eh­kä vir­ka-ajan ul­ko­puo­lel­la ajoa ei ole, mie­tin. Edes­sä­päin so­raik­ko on muut­tu­nut lu­men su­la­mis­ve­sis­tä mu­ta­vel­lik­si. Har­pon lä­tä­köi­den ylit­se pi­me­ään tun­ne­liin ja as­tun pie­neen pu­roon. Oi­kea lenk­ki­tos­su kas­tuu ja kyl­me­nee äkis­ti. Kur­tis­tan hie­man kul­mi­a­ni ja ko­e­tan sät­kiä enim­piä ve­siä ir­ti. Kesä kui­vaa min­kä kas­te­lee, mut­ta nyt on vas­ta ke­vät.

Ajat­te­len, et­tä koh­ta pää­see jo fris­bee­golf­ra­dal­le. Oit­taal­la oli vie­lä tois­sa­päi­vä­nä hiih­to­la­tu koh­tuul­li­ses­sa kun­nos­sa, mut­ta Ta­lis­sa pää­si­si jo heit­te­le­mään. Mie­tin eri­lai­sia heit­to­ja ja sitä, kuin­ka ne tah­to­vat joka vuo­si aluk­si men­nä vä­hän sin­ne­päin. Yh­dek­sää­kym­men­tä met­riä en ole pääs­syt vie­lä rik­ko­maan mut­ta jos tänä ke­sä­nä sit­ten. Esa ja Vei­jo jo pää­si­vät yli mut­ta minä en.

Ka­sa­vuo­ren rin­tees­tä on lumi jo su­la­nut mel­kein ko­ko­naan, ja tos­su lip­suu vain vä­hän var­jo­pai­kois­sa, jois­sa on jää­tä. Puus­ku­tan va­ro­vas­ti et­ten ko­ki­si huo­no­kun­toi­suu­den pet­ty­mys­tä. Koh­ta nou­su tait­tuu ja al­kaa pu­ru­ra­ta. Jo­kin yk­si­toik­koi­nen lin­tu jan­kut­taa ko­vaa. Sil­lä on stem­mik­set, mie­tin ja tun­nen pol­ven ylä­puo­lel­la pien­tä ki­pua. Kun ei tar­vit­si­si vä­hen­tää juok­se­mis­ta sen ta­kia. Muis­tan, et­tä ve­nyt­te­ly aut­taa mel­kein ai­na. Pys­tyn­kö­hän kir­joit­ta­maan sa­mal­la kun ve­nyt­te­len. Teks­tin de­ad­li­ne oli jo ai­ko­ja sit­ten, mut­ta en ole saa­nut ai­kai­sek­si. Mie­tin, et­tä voi­ko juok­se­mi­ses­ta kir­joit­taa. Ei mil­lään jak­sai­si muo­ka­ta huo­noa teks­tiä.

Pui­seen vaa­kas­sa ole­vaan tau­luun on kir­joi­tet­tu ki­lo­met­ri­lu­ke­mia. Ajat­te­len, et­tä ala­jyr­si­men pal­lo­te­räl­lä pys­tyy te­ke­mään uran ja jos sen maa­laa mus­tak­si, teks­ti nä­kyy hy­vin. Maa­paa­lut la­ho­a­vat en­sin. Olen­ko­han tääl­lä enää juok­se­mas­sa sil­loin.

Vaa­lea po­nin­hän­tä hei­luu ja ryt­mit­tää edel­lä me­ne­vän ty­tön juok­sua kuin met­ro­no­mi. Se on jo­ten­kin hyp­noot­ti­sen kau­nis­ta. Taa-ta-ta-taa-ta-ta. Las­ken, et­tä noin mi­nuu­tin pääs­tä saa­vu­tan juok­si­jan. Me­nen hie­man ujos­ti ohi mut­ta en loik­kaa sa­mas­ta koh­den pu­ron ylit­se et­ten vai­ku­ta tun­get­te­le­val­ta. Las­ken hie­man kä­siä alas­päin ja lo­pe­tan puus­kut­ta­mi­sen. Ko­e­tan juos­ta ke­vy­es­ti niin kau­an kuin olen nä­ky­vis­sä. Eh­kä ty­töl­lä on ae­ro­bi­nen har­joi­tus ja sik­si hän juok­see hy­vin hi­taas­ti. Mi­nun pi­täi­si juos­ta hi­taam­min myös.

Kau­ni­ais­ten hau­taus­maan ai­ta on tum­ma ja mär­kä. Muis­tan, et­tä oi­ke­an ja­lan suk­ka on myös mär­kä ja kyl­mä pot­tu­var­paan koh­dal­ta. Poh­jan nap­pu­loi­den vä­lei­hin ker­tyy ki­viä, ja ne tun­tu­vat jos­kus pä­ki­än al­la. Mik­si­hän tämä jos­kus on niin han­ka­laa.

Oi­ke­al­la puo­lel­la ra­taa on kun­toi­lu­te­li­nei­tä, mut­ta kos­kaan niis­sä ei ku­kaan tee mi­tään. Jo­ten­kin tun­tuu, et­tä pi­täi­si myö­tä­tun­nos­ta hie­man ko­keil­la. Ajat­te­len sit­ten, et­tä myö­tä­tun­nos­ta ei voi ol­la ke­nel­le­kään tär­keä. Muis­tan, et­tä juok­sin syk­syl­lä sa­mo­ja koh­tia ja ajat­te­lin han­ka­lia ih­mis­suh­tei­ta. Sa­no­taan, et­tä sy­dän voi ol­la ki­peä, mut­ta oi­ke­as­ti kipu oli ylem­pä­nä.

Et­sin koh­dan, jos­sa pää­sen alas­päin viet­tä­väl­le po­lul­le pois pu­ru­ra­dal­ta. Ylös­päin oli hel­pom­pi tul­la, vaik­ka oli jää­tä. Yri­tän en­sin hi­das­taa ja jar­rut­taa mut­ta sit­ten liu'un jää­tik­köä pit­kin alas­päin. Kou­lus­sa jää­liu­ku­jen teko on kiel­let­tyä, mut­ta tääl­lä se on ihan asi­an­mu­kais­ta. Jos liu­kas­tun ja kuo­len, si­jai­nen var­maan käyt­tää kaik­ki par­haat sääs­tä­mä­ni puut en­sin lin­nun­pön­töik­si.

Tun­ne­li on toi­ses­ta suun­nas­ta pi­me­äm­pi. Jos vain tuu­ril­la juok­si­si läpi, kun koh­ta ol­laan kui­ten­kin ko­to­na. Pal­loi­lu­hal­lin väri on eri­lai­nen ja katu mel­kein mus­ta. Pi­täi­si­kö kä­vel­lä lop­pu­mat­ka, kun ei­hän täs­sä to­sis­saan juos­ta vie­lä. Hi­das­tan ja py­säh­dyn ja pai­nan en­sin ylem­pää nap­pia ja sit­ten kes­kim­mäis­tä kol­me ker­taa. So­vel­lus ky­syy, mi­ten har­joi­tus meni – hy­vin­hän se, kii­tos ky­sy­mäs­tä. Et­sin avai­men juok­su­hou­su­jen tas­kus­ta ja pai­nan lenk­ki­tos­su­jen kan­ta­pää­tä rap­pu­ral­lia vas­ten ja kier­rän si­ten, et­tä ki­vet saat­ta­vat tip­pua pois. Odo­tan oven edes­sä vie­lä het­ken en­nen kuin me­nen si­sään.

Vie­lä ei tuok­su ke­vääl­le. Maa on mär­kää, mut­ta jo­ten­kin vie­lä koh­mees­sa. Kat­soin ei­len sil­mu­ja, ja ne oli­vat tur­vok­sis­sa mut­ta ei­vät au­ki. Vä­hän kuin sil­mät he­rä­tes­sä ja en­nen aa­mu­sör­riä. Lu­pa­sin lap­sil­le, et­tä olen ank­ka, jos ei vih­re­ää näy en­nen il­taa.

Tun­tuu taas ihan hy­väl­tä vain juos­ta. Vä­hän kuin söi­si lei­pää.