Mi­nul­la piti ol­la pal­ve­lus­vuo­ro jo syys­kuus­sa ko­ti­seu­rois­sa. Ne pe­rut­tiin, ja uut­ta vuo­roa eh­do­tet­tiin mar­ras­kuul­le. Pe­lois­sa­ni ja pala kur­kus­sa lu­pau­duin.

Olen sit­ten vas­tail­lut muu­ta­man ker­ran ky­se­lyi­hin en­sim­mäi­ses­tä saar­na­teh­tä­väs­tä. Sil­loin uu­del­leen muis­tan, et­tä pi­täi­si val­mis­tau­tua tuo­hon teh­tä­vään – juu­ri kun sen asi­an on jo hie­man saa­nut ar­jen kii­reis­sä taka-alal­le aja­tuk­sis­saan.

Meil­lä oli Hel­sin­gin pu­hu­jien ko­kous var­ta vas­ten sil­lä aja­tuk­sel­la, et­tä eväs­te­tään mei­tä juu­ri vir­kaan ase­tet­tu­ja. Muis­te­len nyt nii­tä neu­vo­ja, sekä nii­tä, joi­ta olen pit­kin vuot­ta saa­nut eri ih­mi­sil­tä. Aja­tuk­sia raa­ma­tun­koh­dis­ta, jois­ta voi­si aloit­taa. Kuin­ka val­mis­tau­du­taan pal­ve­lus­vuo­roon. Mil­lai­nen on hyvä pu­keu­tu­mis­koo­di. Kuin­ka oli­si hyvä pal­vel­la aluk­si pie­nem­mis­sä seu­rois­sa, jois­sa on ko­di­no­mai­sem­paa ja voi ken­ties ko­kea sy­vem­pää yh­teyt­tä kuu­li­joi­den kans­sa. Neu­vo­ja – rak­kai­ta neu­vo­ja – olen saa­nut sekä pu­hu­jil­ta et­tä muil­ta­kin kans­saih­mi­sil­tä.

Olen hyvä siir­tä­mään han­ka­lia asi­oi­ta ja vai­val­loi­sia ryh­ty­mi­siä tu­le­vai­suu­teen. Niin täs­sä­kin. Vie­lä eh­tii, ajat­te­len. Raa­mat­tua olen lu­ke­nut vä­hem­män kuin ai­koi­hin vaik­ka pi­täi­si. Raa­mat­tu­pii­rit­kin ovat ol­leet nyt hil­jai­si­na pit­kään. Ru­koil­lut olen, et­tä tai­vaan Isä avai­si sa­naan­sa sekä sa­nan­pal­ve­li­jal­le et­tä kuu­li­jal­le.

Kei­tän tee­tä. Ri­pot­te­len pres­so­kan­nuun rei­lun hyp­py­sel­li­sen mus­taa ja vah­vaa luo­mu­tee­tä ja kaa­dan pääl­le ve­den­keit­ti­mes­tä kie­hu­vaa ja hie­man lii­an kuu­maa vet­tä. Et­sin keit­ti­ön pö­lyi­ses­tä kul­ma­hyl­lys­tä mel­kein lop­puun pa­la­neen tuik­ku­kynt­ti­län ja sy­ty­tän sen en­ke­li­lyh­tyyn. Kal­lis­tan hie­man lyh­tyä, et­tä pu­dot­ta­es­sa­ni tuik­kua se ei sam­mui­si.

Lai­tan soi­maan kan­taa­tin, jota ys­tä­vä­ni vink­ka­si taan­noin kuun­te­le­van­sa. Hän on ol­lut vä­sy­nyt. Ky­syn What­sap­pis­sa nyt, kun asia tu­lee mie­lee­ni, et­tä mi­ten me­nee. Sa­mal­la vas­taan toi­sen ys­tä­vä­ni ky­sy­myk­seen on­ko ol­lut saar­na­vuo­ro­ja.

Cd-soit­ti­men nu­pis­ta vään­tä­mäl­lä löy­dän kah­dek­san­nen rai­dan, ja obo­en mo­ti­voi­man al­ku­sin­fo­ni­an jäl­keen kuo­ro aloit­taa Aus der Tie­fe rufe ich, Herr, zu dir. Ajat­te­len, et­tä kun blo­gi­teks­ti­kin on pi­tä­nyt kir­joit­taa jo ajat sit­ten, mik­sen kir­joit­tai­si saar­naan val­mis­tau­tu­mi­ses­ta täm­möi­sen täy­sin ko­ke­mat­to­man näkö- tai oi­ke­as­taan tun­to­kul­mas­ta. Tie­dän, et­tä eri ih­mi­set val­mis­tau­tu­vat eri ta­voin ja mie­tin, voin­ko edes täs­tä kir­joit­taa. Ryyp­pään hie­man ma­ke­aa tee­tä.

Ul­ko­na on ol­lut pak­kas­ta, ja kun tu­lin ko­tiin, puin har­maan col­le­ge­hup­pa­rin läm­pi­mik­se­ni. Nyt al­kaa jo teen läm­pö vai­kut­taa, ja otan col­la­rin pois. Ko­hen­nan lu­ku­la­se­ja­ni näh­däk­se­ni kir­joit­ta­ma­ni teks­tin sel­ke­äm­min. Ys­tä­vä­ni oli mai­nin­nut, et­tä voi­sin käy­dä nä­ön­tar­kas­tuk­ses­sa hä­nen liik­kees­sään. Pää oli ol­lut ajoit­tain ki­peä, ja huo­ma­sin rä­pyt­te­le­vä­ni sil­mi­ä­ni vä­sy­nee­nä. Mie­tin la­se­ja ha­kies­sa­ni, et­tä pi­tää kai se teks­ti näh­dä lu­kea, saar­na­mie­hen.

Otan hyl­lys­tä Raa­ma­tun. Huu­to.ne­tis­tä sain hal­val­la täy­sin uu­den­ve­roi­sen vih­ki­raa­ma­tun il­man mer­kin­tö­jä. Sii­nä on uu­si kään­nös ja Van­han tes­ta­men­tin apok­ry­fi­kir­jat mu­ka­na, mikä on mu­ka­vaa. Muis­tan, et­tä niis­tä­kin tuli taan­noin uu­si kään­nös. Mie­tin, kuin­ka kes­kus­te­lim­me vel­jien kans­sa eri kään­nös­ten käy­tös­tä seu­rois­sa. Lu­ki­sin­ko van­has­ta, mi­nul­le rak­kaas­ta 1776 kään­nök­ses­tä saar­na­teks­ti­ni vai uu­dem­mis­ta kään­nök­sis­tä. Trio Raa­ma­tun teks­ti on ai­ka pien­tä, mut­ta on­han mi­nul­la nyt sil­mä­la­sit.

Olen vuo­den ai­ka­na miet­ti­nyt, mis­tä vel­jet tie­tä­vät, mis­tä teks­tis­tä tu­lee saar­na­ta ja kuin­ka ei tule pääl­lek­käi­syyk­siä. En ole roh­jen­nut juu­ri ky­sel­lä. Ajat­te­lin ai­na­kin kat­soa kirk­ko­vuo­den tä­män vii­kon sun­nun­tain teks­tit. En tie­dä, mik­si Van­han tes­ta­men­tin puo­lel­ta tun­tui­si nyt hy­väl­tä aloit­taa.

Pie­nen il­ta­har­tau­den muu­ta­ma viik­ko sit­ten pi­din rau­ha­nyh­dis­tyk­sen myy­jäi­sil­ta­na, kun vuo­ros­sa ol­leen pu­hu­jan piti yl­lät­tä­en pois­tua. Van­han tes­ta­men­tin puo­lel­ta Psal­meis­ta sil­loin­kin löy­sin ly­hy­en teks­ti­koh­dan jon­ka luin. Muu­ta­man sa­nan sii­hen li­sä­sin ja saar­na­sin syn­nit an­teek­si. Her­ran siu­nauk­seen pää­tin lo­puk­si. Mie­tin, et­tä se sama kaa­va oli­si ai­na­kin sel­keä nyt per­jan­tai­na­kin, jos pu­het­ta ei ava­ta enem­pää. Su­vi­seu­ro­jen pu­hu­jain­ko­kouk­ses­sa pöy­tä­kes­kus­te­lus­sa jut­te­lim­me saar­nan pi­tuu­des­ta ja to­te­sim­me, et­tä ei sil­lä ole sel­lais­ta mää­rät­tyä pi­tuut­ta.

Pai­nan pres­so­pan­nun män­nän alas ja mais­tan suul­li­sen ver­ran haa­le­aa tee­tä. Kir­ka­sää­ni­nen te­no­ri lau­laa Ach Herr, Herr leh­re uns be­den­ken.

Haen hyl­lys­tä ajat sit­ten hank­ki­ma­ni Lut­he­rin va­li­tut te­ok­set ja muis­tan, et­tä ko­toa oli­si pi­tä­nyt lo­mil­la ol­les­sa ot­taa SRK:n kir­jal­li­suut­ta saar­na­teks­tien avaa­mi­sen tu­ek­si. Mie­tin, et­tä kuin­ka­han pal­jon us­kal­lan ha­kea ne­tis­tä tie­toa. Raa­mat­tu­luok­kiin val­mis­tau­tu­es­sa­ni ja raa­mat­tu­pii­reis­sä­kin olem­me kat­so­neet joi­den­kin raa­ma­tun­koh­tien his­to­ri­al­lis­ta kon­teks­tia. Usein seu­ra­pen­kis­sä ol­les­sa­ni olen tyy­ty­väi­se­nä kuun­nel­lut, kun pu­hu­ja on ker­to­nut teks­ti­koh­dan taus­to­ja ja his­to­ri­aa.

Avaan us­kon­kir­jat.net-osoit­teen se­lai­mes­sa ja siel­tä net­ti­raa­ma­tun. Si­vus­tol­la on hyvä ha­ku­toi­min­to ja al­ku­kie­li­set kään­nök­set. Muis­tan, et­tä pu­hu­jat ei­vät kir­joi­ta saar­naa etu­kä­teen mut­ta jot­kut te­ke­vät ai­na­kin muis­tiin­pa­no­ja. Evl.fi- si­vus­ton avaan sa­mal­la ja etu­si­vul­la lu­kee: ”Ab­ram us­koi Her­ran lu­pauk­seen ja Her­ra kat­soi hä­net van­hurs­kaak­si”.

Kaa­dan kup­piin li­sää tee­tä ja otan en­ti­ses­tä lie­kis­tä tu­len uu­teen tuik­ku­kynt­ti­lään. Sä­le­kaih­ti­mien vä­lis­tä kur­kis­ta­es­sa­ni ka­dul­le mie­tin, et­tä lun­ta ei nyt sada ku­ten sun­nun­tai-il­ta­na.