Maa­il­mas­sa on fyy­sis­tä, hen­kis­tä ja hen­gel­lis­tä hä­tää. Tämä asia konk­re­ti­soi­tui it­sel­le­ni elo­kuus­sa en­sim­mäi­sel­lä ul­ko­maan­lä­he­tys­mat­kal­la­ni. Koin, et­tä koh­ta­sin in­hi­mil­li­sen hä­dän koko kir­jon. Ih­mi­set lä­hes­tyi­vät ja pyy­si­vät apua.

Tie­dos­sa­ni ole­va hätä maa­il­mas­sa sai kas­vot, ää­nen ja ano­vat sil­mät. Sii­tä tuli to­del­li­suut­ta mi­nul­le. Hätä tuli lä­hel­le, ki­pe­än lä­hel­le.

Mie­lee­ni on jää­nyt Ann, jon­ka elä­män­ti­lan­ne oli vai­kea: pel­lis­tä ka­sat­tu yh­den huo­neen koti oli tu­hou­tu­nut, kun rank­ka­sa­teet oli­vat vie­neet sen men­nes­sään. Koti, jos­ta ul­ko­puo­li­set oli­vat käyt­tä­neet ni­meä slum­mi.

Di­a­ko­ni­sen avun an­ta­mi­sek­si SRK on pe­rus­ta­nut hu­ma­ni­taa­ri­sen avun toi­mi­kun­nan (HAT), joka aut­taa ih­mi­siä evan­ke­liu­min työn rin­nal­la. Avus­tus­ta on an­net­tu muun mu­as­sa las­ten kou­lun­käyn­tiin ja sai­rau­den­hoi­toon.

An­n­kin on saa­nut apua HAT:lta. HAT:n pai­kal­li­set jä­se­net te­ki­vät avus­tu­sa­no­muk­sen An­nin puo­les­ta, kun hä­nel­lä it­sel­lään ei ol­lut sii­hen enää voi­maa. He myös toi­mit­ti­vat hä­net sai­raa­laan ja mak­soi­vat hoi­don.

HAT:lta saa­man­sa avus­tuk­sen tur­vin Ann sai uu­den ko­din ja hä­nen hoi­dos­saan ole­vat kuu­si las­ta ei­vät jää­neet or­voik­si ja ko­dit­to­mik­si. Ann on kii­tol­li­nen Ju­ma­lal­le ja tun­te­mat­to­mil­le aut­ta­jil­le, jot­ka ovat lah­joit­ta­net va­ro­ja tä­hän työ­hön.

Kun val­mis­tau­dun uu­teen lä­he­tys­mat­kaan, mie­tin sitä, mitä kaik­kea kau­ka­na asu­vat lä­him­mäi­se­ni ovat mi­nul­le opet­ta­neet. He ovat opet­ta­neet mi­nul­le kii­tol­li­suut­ta. It­ses­tään­sel­vyy­det ovat muut­tu­neet lah­joik­si, jois­ta on syy­tä ol­la kii­tol­li­nen.

Aja­tus avun tar­peen koh­taa­mi­ses­ta ei tuo­ta enää sa­man­lais­ta tus­kaa kuin ai­em­min. Mie­tin, mi­ten mi­nun iso­van­hem­pa­ni ai­koi­naan eli­vät nä­län­hä­däs­sä, kuin­ka Suo­mes­sa näl­kä ja sai­rau­det vei­vät ih­mi­siä hau­taan ja kuin­ka hei­tä au­tet­tiin. Koen, et­tä nyt on mei­dän vuo­rom­me aut­taa. On ar­vo­kas­ta koh­da­ta lä­him­mäis­ten kat­seet.

Apua voi­vat saa­vat yh­tä lail­la he, jot­ka us­ko­vat sa­mal­la ta­val­la kuin me van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­set kris­ti­tyt, kuin he­kin, joil­la ei tätä us­koa ole. Ju­ma­laan luot­ta­en ja hä­nen avul­laan teem­me sen mitä voim­me, myös ajal­li­ses­ti.

Myös evan­ke­liu­min työl­lä on ky­syn­tää, ar­mon sa­naa ja roh­kai­sua tar­vi­taan ai­na vain laa­jem­mal­la alu­eel­la. On vie­lä työn ai­ka.

Mau­no Ku­run­lah­ti