Ajan kau­pas­ta ko­ti­pi­haan. Ke­sä­seu­ra­ra­di­os­sa lau­le­taan: "Sy­lis­sän­sä Pai­men kan­taa pie­nim­mät­kin ka­rit­sat, hel­maan­sa Hän ko­koi­lee­pi vä­sy­ne­het seu­raa­jat". Is­tun to­vin au­tos­sa ja an­nan aja­tus­ten vir­ra­ta.

Lau­lus­ta tu­lee mie­leen kak­si asi­aa. En­sin­nä­kin vii­me ke­sän par­haim­piin lo­ma­muis­toi­hin kuu­lu­va päi­vä lam­mas­ti­lal­la ja var­sin­kin sen il­ta. Saim­me koko per­heen voi­min aut­taa lam­pu­ria siir­tä­mään noin 300 lam­mas­ta uu­del­le lai­tu­mel­le. Mie­ki juok­sin kuin tyt­tö­se­nä kon­sa­naan pit­kin pel­lon­var­si­tie­tä. Mei­dän teh­tä­vä­nä oli es­tää, et­tei­vät lam­paat pääs­seet ki­pit­tä­mään vää­ril­le pel­loil­le. Voi sitä ke­säil­lan rie­mua, mikä lois­ti las­ten sil­mis­tä, kun he juok­si­vat mu­ka­na ja oh­ja­si­vat lam­pai­ta!

Yk­si pik­kui­nen ka­rit­sa ei tah­to­nut py­syä tois­ten mu­ka­na. Se kul­ki hi­taam­min ja vä­hän omia reit­te­jään. Vaik­ka se oh­jat­tiin ta­kai­sin po­lul­le, se jäi toi­sis­ta jäl­keen. Lam­pu­rin poi­ka ot­ti ka­rit­san sy­liin­sä, kan­toi sitä ja kun mat­ka oli pit­kä, se pää­si mo­pon­kin kyy­tiin. Sin­ne se pik­ku­lam­mas loik­ka­si, tuo­reel­le lai­tu­mel­le, tois­ten lam­pai­den seu­raan.

Sit­ten se lau­lun he­rät­tä­mä toi­nen asia. Pie­nes­tä ka­rit­sas­ta tu­lee mie­leen lap­si, joka on tur­vas­sa Pai­me­nen sy­lis­sä. Pai­me­nen hel­mas­sa kul­ke­va, se vä­sy­nyt seu­raa­ja­kin, on ol­lut jos­kus lap­si. Ai­van kaik­ki lap­set tar­vi­vat Pai­me­nen sy­liä, mut­ta eri­tyi­ses­ti he, joi­ta on koh­del­tu kal­toin. Täl­lai­nen lap­si saat­taa kan­taa su­rua sy­dä­mes­sään, eh­kä kul­kea nuo­ruu­ten­sa osaa­mat­ta oi­kein sa­noa, mikä pai­naa miel­tä, ja sit­ten ai­kui­se­na asi­at vain tu­le­vat koh­dat­ta­vik­si.

Hy­väk­si­käy­tös­tä van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­den pii­ris­sä on käy­ty vas­ti­kään me­di­as­sa kes­kus­te­lua. Su­rul­li­nen, ki­peä asia on, et­tä pa­haa on ta­pah­tu­nut. Oleel­li­sin­ta ei sit­ten­kään ole, kuin­ka pal­jon tai vä­hän on ta­pah­tu­nut, ei kol­lek­tii­vi­sen hä­pe­än vält­te­le­mi­nen, ei­kä se­kään, et­tä osoit­te­li­sim­me, mi­ten sitä on ta­pah­tu­nut muu­al­la­kin. Tär­kein­tä on tu­kea hei­tä, jot­ka tu­kea tar­vit­se­vat. Koh­da­ta ja kuul­la, ei­kä kään­tää kat­set­ta vai­ke­an­kaan asi­an edes­sä.

Jos sinä, joka luet tätä, olet yk­si ta­val­la tai toi­sel­la sa­tu­te­tuis­ta, jak­sat­han aja­tel­la, et­tä Pai­men on kan­ta­nut pien­tä ka­rit­saa. Se paha, jota elä­mäs­sä koh­taa, ei ole läh­töi­sin Ju­ma­las­ta. Se on läh­töi­sin ih­mi­ses­tä. Pai­men ha­lu­aa koo­ta lä­hel­leen kaik­ki lam­paat ja ai­van liki ne vä­sy­neim­mät.

Ras­kais­sa het­kis­sä ih­mi­nen tar­vit­see loh­tua ja luot­ta­mus­ta tu­le­vaan. En löy­dä sa­no­ja, mut­ta ker­ron mie­leen tu­le­van muis­ti­ku­van pääs­ky­ses­tä täl­tä ke­säl­tä:

Mei­dän sau­nan kiu­kaas­ta kuu­lui ra­hi­naa. Lap­set tu­li­vat ker­to­maan, et­tä siel­lä on var­maan myy­rä. Puis­tat­ti, ja keit­ti­öas­ka­rei­den pa­ris­ta huik­ka­sin van­him­mal­le po­jal­le, et­tä pääs­täi­si myy­rän ta­ka­o­ves­ta pi­hal­le. Lap­set au­kai­si­vat kiu­kaan luu­kun. Kuu­lui huu­dah­dus ja pie­nim­mät juok­si­vat luok­se­ni in­nois­saan. Ra­his­te­li­ja oli­kin pääs­ky­nen, joka oli tul­lut sa­vu­pii­pun kaut­ta sau­nan uu­niin. Ai­van kuin pääs­ky­nen oli­si tuo­nut meil­le ter­vei­siä. Iloit­sim­me, kun lin­tu­nen pää­si pi­me­äs­tä lou­kos­ta. Tuh­kas­ta se nou­si sii­vil­leen ja len­si koh­ti va­loi­saa ke­sä­koi­vik­koa.