JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

​"Juuaan vettä ja poltetaan tulitikkuja"

22.2.2015 6.56

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420150222065600

"Juu­aan vet­tä ja pol­te­taan tu­li­tik­ku­ja", to­te­si eräs opet­ta­ja mi­nul­le ja toi­sel­le opet­ta­jak­si opis­ke­le­val­le, kun kiel­täy­dyim­me al­ko­ho­lis­ta. Olim­me har­joit­te­lu­kou­lun ruo­ka­las­sa päät­tö­har­joit­te­lun lo­puk­si ruo­kai­le­mas­sa. Syö­mi­set ja juo­mi­set opis­ke­li­joil­le tar­jo­si kus­tan­nu­so­sa­keyh­tiö. Opet­ta­jal­la oli huo­li: jos juo­mia ei kulu tar­peek­si, yh­tiö vä­hen­tää tar­jo­a­mien­sa vii­nien mää­rää seu­raa­va­na vuon­na.

Juu­aan vet­tä ja pol­te­taan tu­li­tik­ku­ja. Muu­ta­mal­la sa­nal­la opet­ta­ja piir­si ku­van, joka on mi­nul­le ai­van so­pi­va. En juo al­ko­ho­lia en­kä pol­ta tu­pak­kaa.

En osal­lis­tu­nut opis­ke­li­joi­den il­lan­viet­toi­hin, mut­ta kuu­lin niis­tä ta­ri­noi­ta. Rie­hak­kai­ta ja su­rul­li­si­a­kin. Pal­jon jäi var­mas­ti kuu­le­mat­ta, ja hyvä niin. Eh­kä olin vä­hän ou­to lin­tu (en toki ai­noa sel­lai­nen), kun en kul­ke­nut bi­let­tä­mäs­sä, mut­ta sain ol­la rau­has­sa sel­lai­nen. Se ei es­tä­nyt mi­nun ja opis­ke­li­ja­to­ve­rei­den vä­lis­tä ys­tä­vyyt­tä.

Yh­den ys­tä­vän kans­sa kes­kus­te­lim­me juo­mi­ses­ta. Ky­syin, mikä saa hä­net juo­maan. Hän ker­toi, et­tä ke­vy­es­sä hu­ma­las­sa hän on haus­kem­paa seu­raa ja et­tä sil­loin on ren­nom­pi ol­la oma it­sen­sä. Tä­män kom­men­tin muis­ta­es­sa­ni mie­tin toi­sen ys­tä­vä­ni ky­sy­mys­tä: "On­ko yh­teis­kun­nas­sam­me jo­tain pie­les­sä, jos ih­mi­nen tar­vit­see hu­ma­lan, et­tä voi ol­la ren­nom­min oma it­sen­sä?"

Al­ko­ho­lis­ta kriit­ti­ses­ti kir­joit­ta­es­saan saa hel­pos­ti mo­ra­lis­tin tai ilon­pi­laa­jan mai­neen. Moni voi aja­tel­la, et­tä us­ko­vai­sen var­sin­kin tu­li­si ol­la hil­jaa, kun ei ai­hees­ta juu­ri mi­tään tie­dä­kään. Ryyp­pää­mi­sen ilos­ta mi­nul­la ei ole ko­ke­mus­ta, mut­ta sii­tä on, mitä pa­haa al­ko­ho­li voi saa­da ai­kaan. En tar­koi­ta nyt leh­ti­jut­tu­ja on­net­to­muuk­sis­ta tai ka­ruis­ta koh­ta­lois­ta, jois­sa al­ko­ho­lil­la on oma osuu­ten­sa. En­kä ter­vey­den­huol­lon ti­las­to­ja, jois­ta voi ym­mär­tää, et­tä Suo­men kan­san hy­vin­voin­nin pa­hin vi­hol­li­nen on Ku­nin­gas A.

Tar­koi­tan pel­koa, hä­pe­ää, su­rua. Ja nii­tä tun­tei­ta, jot­ka pai­ne­taan alas. Tie­dän, mitä Tom­my Hel­ls­ten ku­vaa sa­noil­la Vir­ta­he­po olo­huo­nees­sa. Sii­tä on mel­kein 20 vuot­ta, kun luin hä­nen kir­jan­sa. Se kävi koh­ti.

Tar­koi­tan myös ai­kuis­ta, joka ka­tui juo­mis­taan, pel­kä­si, et­tä lap­set muis­ta­vat hä­nes­tä vain juo­mi­sen. Ja sii­tä huo­li­mat­ta, vuo­den pi­meim­pä­nä il­ta­na, tur­val­li­nen ai­kui­nen kul­ki jäl­leen ker­ran ko­dis­ta pois päin. Hah­mo loit­to­ni ja ka­to­si vii­mein nä­ky­vis­tä. Lap­si, use­am­pi, kat­soi pe­rään. As­ke­let ve­ti­vät sin­ne, mis­sä ai­kui­ses­ta tuli ai­van toi­sen­lai­nen, se­ka­va.

Ko­din keit­ti­ös­sä is­tui toi­nen ai­kui­nen, no­ja­si kä­teen­sä vai­to­nai­se­na. Huo­kai­si sy­vään, it­ki sa­laa lap­sil­taan. Huo­kai­si ja al­koi lait­taa lap­sia nuk­ku­maan.

Us­kon, et­tä jo­kai­sen ih­mi­sen lap­suu­teen ja nuo­ruu­teen liit­tyy jo­tain va­loi­saa, ilo­hip­pu­ja. Tun­tuu, et­tä minä olen saa­nut elää va­lon tul­vas­sa. Mitä use­am­pi vuo­si on ku­lu­nut sii­tä, kun läh­din ko­toa omaan elä­mään, sitä kii­tol­li­sem­pi olen lap­suu­den ko­dis­ta­ni ja rak­kais­ta van­hem­mis­ta­ni. Kai­kil­la ih­mi­sil­lä liit­tyy lap­suu­teen myös var­jo­ja. Häi­väh­dyk­siä tai pi­tem­piä. Yk­si­tyis­koh­dil­la ei ole mer­ki­tys­tä, kun to­te­an, et­tä syn­kim­män var­jon omaan lap­suu­tee­ni ja nuo­ruu­tee­ni loi al­ko­ho­li.

Yh­te­nä ke­säi­se­nä päi­vä­nä aje­lin tääl­tä Vant­tauk­sen ky­läs­tä kau­pun­kiin asi­oil­le. Kuun­te­lin ra­di­o­ta. Jo­tain psy­ko­lo­gia siel­lä haas­ta­tel­tiin, en muis­ta ni­meä. Hän ker­toi, mi­ten hä­nen mum­mon­sa oli opet­ta­nut: muis­ta, et­tä juop­po­kin on ih­mi­nen. Vii­sas mum­mu. Omas­sa per­hees­säm­me olem­me an­ta­neet re­hel­li­sen ja suo­ran vas­tauk­sen isom­pien las­ten ky­sy­myk­seen, mik­si isä ei kas­va­nut bi­o­lo­gis­ten van­hem­pien­sa hoi­vas­sa. Sa­mal­la olem­me toi­vo­neet, et­tä pu­hees­tam­me vä­lit­tyi­si tuo ra­di­os­sa haas­ta­tel­lun psy­ko­lo­gin mum­mon ope­tus.

Tä­män ope­tuk­sen rin­nal­le te­kee mie­li kir­joit­taa yk­si gal­lup­vas­taus. Joi­ta­kin vuo­sia sit­ten La­pin Kan­san toi­mit­ta­ja oli sel­vit­tä­nyt, mitä miel­tä ih­mi­set ovat olu­en lai­men­ta­mi­ses­ta. Yk­si vas­taus jäi mie­lee­ni. Sen aja­tus meni jo­ten­kin näin, et­tä ei pi­täi­si lai­men­taa ve­del­lä vaan et­tä pul­lot voi­si ai­van hy­vin täyt­tää pel­käl­lä ve­del­lä. (Töl­kit myös.) Ar­ve­len, et­tä moni lap­si oli­si tä­män mie­li­pi­teen kans­sa sa­maa miel­tä.

Ta­ri­noi­ta sii­hen, mik­si ih­mi­nen juo ja ken­ties al­ko­ho­li­soi­tuu, voi ol­la mo­nia. Mut­ta syi­tä lo­pet­taa on vain yk­si tai eh­kä vä­hän pääl­le. Se syy on se ih­mi­nen it­se, hä­nen elä­män­sä. Ja sii­nä sa­mal­la hä­nen lä­heis­ten­sä elä­mä.

AnnaVirtanen
Kemijokivarsi, pieni vireä kylä, kotikoivikko ja punainen tupa. Täällä elän. Lähellä lapsiani ja puolisoani, lähellä ystäviä, keskellä elämän syvimpiä ääniä. Viisi lasta herätän aamuisin koulutaipaleelle ja kaksi pienempää on kanssani kotosalla. Puuhella lämpenee, puuro hautuu. Päivät täyttyvät lasten äänistä ja kotiäidin arkiaskelista. Kirjoitan lasten oivalluksista, ihmiselosta ja kohtaamisista. Voit lähettää minulle palautetta osoitteeseen virtanen_anna@suomi24.fi.