"Juuaan vettä ja poltetaan tulitikkuja", totesi eräs opettaja minulle ja toiselle opettajaksi opiskelevalle, kun kieltäydyimme alkoholista. Olimme harjoittelukoulun ruokalassa päättöharjoittelun lopuksi ruokailemassa. Syömiset ja juomiset opiskelijoille tarjosi kustannusosakeyhtiö. Opettajalla oli huoli: jos juomia ei kulu tarpeeksi, yhtiö vähentää tarjoamiensa viinien määrää seuraavana vuonna.
Juuaan vettä ja poltetaan tulitikkuja. Muutamalla sanalla opettaja piirsi kuvan, joka on minulle aivan sopiva. En juo alkoholia enkä polta tupakkaa.
En osallistunut opiskelijoiden illanviettoihin, mutta kuulin niistä tarinoita. Riehakkaita ja surullisiakin. Paljon jäi varmasti kuulematta, ja hyvä niin. Ehkä olin vähän outo lintu (en toki ainoa sellainen), kun en kulkenut bilettämässä, mutta sain olla rauhassa sellainen. Se ei estänyt minun ja opiskelijatovereiden välistä ystävyyttä.
Yhden ystävän kanssa keskustelimme juomisesta. Kysyin, mikä saa hänet juomaan. Hän kertoi, että kevyessä humalassa hän on hauskempaa seuraa ja että silloin on rennompi olla oma itsensä. Tämän kommentin muistaessani mietin toisen ystäväni kysymystä: "Onko yhteiskunnassamme jotain pielessä, jos ihminen tarvitsee humalan, että voi olla rennommin oma itsensä?"
Alkoholista kriittisesti kirjoittaessaan saa helposti moralistin tai ilonpilaajan maineen. Moni voi ajatella, että uskovaisen varsinkin tulisi olla hiljaa, kun ei aiheesta juuri mitään tiedäkään. Ryyppäämisen ilosta minulla ei ole kokemusta, mutta siitä on, mitä pahaa alkoholi voi saada aikaan. En tarkoita nyt lehtijuttuja onnettomuuksista tai karuista kohtaloista, joissa alkoholilla on oma osuutensa. Enkä terveydenhuollon tilastoja, joista voi ymmärtää, että Suomen kansan hyvinvoinnin pahin vihollinen on Kuningas A.
Tarkoitan pelkoa, häpeää, surua. Ja niitä tunteita, jotka painetaan alas. Tiedän, mitä Tommy Hellsten kuvaa sanoilla Virtahepo olohuoneessa. Siitä on melkein 20 vuotta, kun luin hänen kirjansa. Se kävi kohti.
Tarkoitan myös aikuista, joka katui juomistaan, pelkäsi, että lapset muistavat hänestä vain juomisen. Ja siitä huolimatta, vuoden pimeimpänä iltana, turvallinen aikuinen kulki jälleen kerran kodista pois päin. Hahmo loittoni ja katosi viimein näkyvistä. Lapsi, useampi, katsoi perään. Askelet vetivät sinne, missä aikuisesta tuli aivan toisenlainen, sekava.
Kodin keittiössä istui toinen aikuinen, nojasi käteensä vaitonaisena. Huokaisi syvään, itki salaa lapsiltaan. Huokaisi ja alkoi laittaa lapsia nukkumaan.
Uskon, että jokaisen ihmisen lapsuuteen ja nuoruuteen liittyy jotain valoisaa, ilohippuja. Tuntuu, että minä olen saanut elää valon tulvassa. Mitä useampi vuosi on kulunut siitä, kun lähdin kotoa omaan elämään, sitä kiitollisempi olen lapsuuden kodistani ja rakkaista vanhemmistani. Kaikilla ihmisillä liittyy lapsuuteen myös varjoja. Häivähdyksiä tai pitempiä. Yksityiskohdilla ei ole merkitystä, kun totean, että synkimmän varjon omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni loi alkoholi.
Yhtenä kesäisenä päivänä ajelin täältä Vanttauksen kylästä kaupunkiin asioille. Kuuntelin radiota. Jotain psykologia siellä haastateltiin, en muista nimeä. Hän kertoi, miten hänen mummonsa oli opettanut: muista, että juoppokin on ihminen. Viisas mummu. Omassa perheessämme olemme antaneet rehellisen ja suoran vastauksen isompien lasten kysymykseen, miksi isä ei kasvanut biologisten vanhempiensa hoivassa. Samalla olemme toivoneet, että puheestamme välittyisi tuo radiossa haastatellun psykologin mummon opetus.
Tämän opetuksen rinnalle tekee mieli kirjoittaa yksi gallupvastaus. Joitakin vuosia sitten Lapin Kansan toimittaja oli selvittänyt, mitä mieltä ihmiset ovat oluen laimentamisesta. Yksi vastaus jäi mieleeni. Sen ajatus meni jotenkin näin, että ei pitäisi laimentaa vedellä vaan että pullot voisi aivan hyvin täyttää pelkällä vedellä. (Tölkit myös.) Arvelen, että moni lapsi olisi tämän mielipiteen kanssa samaa mieltä.
Tarinoita siihen, miksi ihminen juo ja kenties alkoholisoituu, voi olla monia. Mutta syitä lopettaa on vain yksi tai ehkä vähän päälle. Se syy on se ihminen itse, hänen elämänsä. Ja siinä samalla hänen läheistensä elämä.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys