Tal­sin ka­dul­la. Kat­se on maas­sa. Aja­tuk­set pyö­ri­vät men­neen vii­kon asi­ois­sa. En näe vas­taan­tu­li­joi­ta, vain omat vä­sy­neet aja­tuk­se­ni.

Kään­nyn ran­ta­po­lul­le. Kuu­sen ok­sat ovat pit­kät, ras­kaat. Nos­tan kat­see­ni, vil­kai­sen jo­el­le. Avan­to on mus­ta ja laa­ja. Vesi kut­suu ui­maan, joki on tyy­ni. On­nen tun­ne nou­see sy­väl­tä, rau­hoi­tun.

Pu­ku­huo­nees­sa ei on­nek­si ole mui­ta, saan yk­sin kuun­nel­la il­mas­toin­ti­lait­teen hu­ri­naa. Ve­täi­sen ui­ma­pu­vun pääl­le, tos­sut jal­kaan ja las­keu­dun avan­toon. Vesi tun­tuu kyl­mäl­le, ai­vot on vään­net­tä­vä nol­lil­le ja kes­ki­tyt­tä­vä vain ve­toi­hin. Yk­si, kak­si, kol­me. Teen noin kak­si­kym­men­tä ve­toa pai­kal­la­ni.

Ran­nal­la ole­vien ta­lo­jen va­lot ve­ny­vät jo­keen. Hen­gi­tyk­sen höy­ry ko­hoi­lee ke­pe­äs­ti ve­den pin­nal­la. Hil­jai­suus pu­ris­tuu ym­pä­ril­le­ni.

Ha­lu­ai­sin vii­pyä ve­des­sä kau­an. Har­mit­te­len ih­mi­sen osaa, ih­mis­ke­ho ei kau­an kes­tä pa­ri­as­teis­ta vet­tä. Oli­sin­pa kuik­ka, niin vesi oli­si eli­nym­pä­ris­tö­ni. Mut­ta ei voi mi­tään, en ole en­kä tule ve­si­lin­nuk­si. Nou­sen lai­tu­ril­le, kie­tai­sen la­ka­nan ym­pä­ril­le­ni.

Tämä on pa­ras het­ki! Ve­des­tä nous­tua ei ole yh­tään kyl­mä. Kat­sah­dan ym­pä­ril­le­ni. Ta­ju­an kirk­kaan täh­ti­tai­vaan. Pa­laan kop­piin, huo­ah­dan. Mie­li on tyy­ni, asi­at aset­tu­vat koh­dal­leen.

Avan­tou­in­ti va­paut­taa stres­si­hor­mo­ne­ja ve­ren­kier­toon, mut­ta se ei ly­hy­en kes­ton­sa vuok­si yli­kuor­mi­ta vaan an­taa ener­gi­aa. Eli­mis­tö käyt­tää hor­mo­nit puo­lus­tus­re­ak­ti­oon kyl­mää vas­taan, jol­loin hor­mo­ni­pi­toi­suu­det las­ke­vat ja stres­si lau­ke­aa.

Ei siis ih­me, et­tä avan­tou­in­ti ai­heut­taa riip­pu­vuut­ta. Ou­lu­lai­nen do­sent­ti Pirk­ko Hut­tu­nen on tut­ki­nut avan­tou­in­nin ja kyl­män fy­si­o­lo­gi­sia vai­ku­tuk­sia. Hä­nen mu­kaan­sa kyl­mä­al­tis­tus va­paut­taa ai­vo­li­säk­kees­tä bee­ta­en­dor­fii­nia, joka on ki­pua lie­vit­tä­vä yh­dis­te. Se ai­heut­taa myös mie­li­hy­vää ja voi jopa joh­taa riip­pu­vuu­den syn­tyyn.

Mitä nau­tit­ta­vaa on hip­siä kyl­mäs­tä vä­ris­ten jää­tä­väs­sä tuu­les­sa koh­ti avan­toa? Tai kun hen­gi­tys sal­pau­tuu ke­hon ja ve­den läm­pö­ti­la­e­ros­ta? Ei­kö kyl­mään ve­teen ja jäi­den se­kaan me­ne­mi­nen pe­lo­ta?

Nuo ky­sy­myk­set ovat tut­tu­ja, mut­ta sil­ti mus­ta vesi lu­mo­aa. Kah­den­kym­me­nen as­teen pak­ka­ses­sa vesi tun­tuu jopa läm­pi­mäl­tä. On vain huo­leh­dit­ta­va, et­tä uin­nin jäl­keen ei tule vilu.

Mi­nul­le avan­tou­in­nis­sa on mer­ki­tyk­sel­lis­tä myös ym­pä­röi­vä luon­to. Tämä on tär­ke­ää mo­nil­le muil­le­kin ui­ma­reil­le. Asi­aa on sel­vit­tä­nyt Sini Sa­ren pro gradu -tut­kiel­mas­saan.

Sa­re­nin haas­tat­te­le­mat avan­tou­i­ma­rit seu­ra­si­vat muun mu­as­sa sään ja vuo­de­nai­ko­jen vaih­te­lua ja ku­vai­li­vat ui­mi­sen tuo­van kii­reet­tö­myy­den, it­sen­sä voit­ta­mi­sen sekä stres­sin vä­he­ne­mi­sen tun­tei­ta. Myös hil­jen­ty­mi­sen ja rau­hoit­tu­mi­sen ko­ke­muk­set oli­vat tär­kei­tä.

Aloi­tin avan­tou­in­nin syk­syl­lä 1996. Ta­ka­na oli sa­tei­nen ja vii­leä kesä, mut­ta elo­kuus­sa tu­li­vat yl­lät­tä­en ke­säi­set il­mat. Ve­det läm­pe­ni­vät vie­lä ui­ma­kel­poi­sik­si. Jat­koin uin­tia pit­kin syk­syä ja yh­täk­kiä oli­kin mar­ras­kuu ja kyl­mät ve­det. Oli teh­tä­vä pää­tös.

Mi­nul­la oli jo­kin ter­vey­sin­toi­lu­kau­si me­neil­lään, ja olin otol­lis­ta maa­pe­rää tart­tu­maan tut­ta­va­ni hou­kut­te­le­ma­na avan­tou­in­nin kouk­kuun. En ole mi­ten­kään läm­min­ve­ri­nen ih­mi­nen, jo­ten kyl­mä vesi ei tun­nu ko­vin hou­kut­te­le­val­ta asi­al­ta. Kui­ten­kin in­nos­tuin ko­kei­le­maan avan­tou­in­tia. Jäin kouk­kuun niin kuin mo­net muut.

On ih­meel­lis­tä, mi­ten kyl­mä vesi kar­kot­taa muun, on vain kä­sil­lä ole­va het­ki. Jo­ta­kin ve­teen jää tai tart­tuu mu­kaan, kos­ka siel­tä nous­tua on au­tu­aal­li­nen olo. Hy­vän olon hor­mo­nit myrs­ky­ä­vät, kat­se kir­kas­tuu. Elä­mäs­tä ta­ju­aa oleel­li­sen.

LÄH­TEET:

Hei­ku­ra, P., Hut­tu­nen, P., Kin­nu­nen, T. 2000. Hyi­nen hur­mio – avan­tou­i­ma­rin kä­si­kir­ja. Hel­sin­ki: Edi­ta

Sa­ren, Sini 2004: Ei­hän se oo kuin vet­tä – Ka­jaa­ni­lai­set avan­tou­i­ma­rit. Pro Gradu –tut­kiel­ma. Hel­sin­gin yli­o­pis­to, Hu­ma­nis­ti­nen tie­de­kun­ta.