Olen­ko jou­lu- vai pää­si­äi­sih­mi­nen? Tätä pun­ta­roim­me jos­kus ys­tä­vä­ni kans­sa.

Jou­lu on ilon juh­la, las­ten juh­la, per­he­juh­la. Sik­si jou­lu saat­taa ai­heut­taa per­heet­tö­mäl­le ja yk­si­näi­sel­le vie­rau­den tun­net­ta. Voi tun­tua, et­tä juh­la ei ole tar­koi­tet­tu mi­nul­le. Tai ai­na­kin oman juh­lan puit­teet ovat eri­lai­set kuin pe­rin­tei­ses­ti jou­lul­la aja­tel­laan ole­van.

Per­hee­tön­tä voi ah­dis­taa aja­tus, et­tä mis­sä viet­tää jou­lun­py­hät. Kau­pun­git hil­je­ne­vät, ih­mi­set ve­täy­ty­vät ko­tei­hin­sa, lä­heis­ten­sä pa­riin. Ul­ko­na saat­taa ol­la ko­va­kin pak­ka­nen ja ai­na­kin on pi­me­ää. Kaik­ki vai­ke­nee, tun­tuu, et­tä elä­mä­kin. Yk­si­näi­syyt­tä voi ol­la vai­kea kes­tää. On toki tar­jol­la yk­si­näis­ten jou­lu­a­te­ri­oi­ta ja lei­ri­kes­kuk­sis­sa on jou­lu­lei­re­jä. Mut­ta kaik­ki ei­vät ha­lua osal­lis­tua oh­jel­moi­tuun jou­luun.

Pää­si­äi­nen so­pii pa­rem­min yk­si­näi­sen juh­lak­si. Sen viet­toon ja sii­hen val­mis­tau­tu­mi­seen ei lii­ty pai­nei­ta ei­kä odo­tuk­sia. Sitä voi viet­tää ul­ko­na, luon­nos­sa, liik­ku­en. Ke­vään valo on ke­ve­ää, au­rin­gon voi­ma vah­va. En koe pää­si­äis­tä ah­dis­ta­vak­si, vaik­ka sen juh­lan sa­no­mas­sa on myös su­rua ja tus­kaa.

Ko­ti­maa-leh­des­sä oli vuo­si sit­ten jut­tu, jos­sa ky­syt­tiin, kum­pi on tär­ke­äm­pi juh­la, jou­lu vai pää­si­äi­nen. Ti­las­to­jen mu­kaan jou­lu on joh­dos­sa esi­mer­kik­si kir­kos­sa­käyn­ti­lu­vuis­sa. Jou­lua pi­de­tään iloi­se­na ja elä­män­myön­tei­se­nä juh­la­na, pää­si­äis­tä ras­kaa­na, kuo­le­man sä­vyt­tä­mä­nä. Mik­si pu­hu­taan jou­lust­res­sis­tä, mut­ta ku­kaan ei tun­ne pää­si­äis­st­res­siä?

Olen haa­veil­lut, et­tä voi­sin viet­tää jos­kus pää­si­äis­tä py­säh­ty­en. Kä­vi­sin kir­kos­sa kuun­te­le­mas­sa ah­ti­saar­nat, pol­vis­tui­sin eh­tool­li­sel­le Jee­suk­sen vii­mei­sen ate­ri­an muis­tok­si. Kii­ras­tors­tai­na kuun­te­li­sin Mat­teus­pas­si­o­ta. Py­hi­nä kä­vi­sin seu­rois­sa. Tois­tai­sek­si suun­ni­tel­ma­ni ei ole täy­del­li­ses­ti to­teu­tu­nut. Jos­kus olen en­nät­tä­nyt kii­ras­tors­tai-il­lan vai­kut­ta­vaan eh­tool­lis­kirk­koon, jol­loin alt­ta­ri pu­e­taan mus­taan. Mat­teus­pas­si­o­ta­kin olen kuun­nel­lut puo­lel­la kor­val­la teh­des­sä­ni ar­ki­hom­mia en­nen pit­kä­per­jan­tai­ta. Seu­rois­sa py­säh­ty­mi­nen­kin on niin ja näin, kun halu on myös käy­dä mö­kil­lä ja hiih­tää kirk­kail­la han­gil­la. Eh­kä haa­vee­ni to­teu­tuu, kun jään eläk­keel­le.

Kun olin nuo­ri, oli­vat Ro­va­nie­men hil­jai­sen vii­kon seu­rat alus­tuk­si­neen suu­ri ta­pah­tu­ma. Sin­ne saa­pui nuo­ria ym­pä­ri Poh­jois-Suo­men. Sin­ne piti pääs­tä! Niis­sä seu­rois­sa koin elä­vä­ni pää­si­äis­tä sen sa­no­man ää­res­sä. Jos­kus jat­koim­me siel­tä Lap­piin hiih­tä­mään.

Jos­kus lei­kit­te­len aja­tuk­sel­la, et­tä en­tä jos jou­lu oli­si­kin ke­vääl­lä ja pää­si­äi­nen pi­meim­pään vuo­de­nai­kaan. Mi­ten juh­lan ko­ki­sin? Mut­ta ei, näin on hyvä. Ylös­nou­se­mus on va­loa, ylös­nou­se­mus on uu­den al­ku, se kuu­luu ke­vää­seen. Syn­ty­mä on ilo, se so­pii va­lai­se­maan pi­me­ää vuo­de­nai­kaa. Toi­si­naan mie­tin sitä, et­tä jos jou­lu oli­si juu­ri nyt, pys­tyi­sin­kö ta­voit­ta­maan sen tun­nel­man. En pys­tyi­si. Jou­luun kuu­lu­vat omat puit­teen­sa, lumi, pi­meys, ad­vent­ti, jot­ka täy­tyy elää, jot­ta jou­lu voi saa­pua.

Ar­vaat, et­tä vas­taus ky­sy­myk­see­ni on pää­si­äi­nen. Pää­si­äi­sen raa­ma­tul­li­set ta­pah­tu­mat, vir­ret ja lau­lut pu­hut­te­le­vat sy­väs­ti. Ne ku­vaa­vat juu­ri sitä, mitä kris­tit­ty­nä koen. Ope­tus­las­ten epäi­lyk­set, epä­tie­toi­suus on tut­tua. Jee­suk­sen kär­si­mys­tien ta­pah­tu­miin on hel­pom­pi sa­mais­tua kuin lap­sen syn­nyt­tä­mi­sen iloon, jota en it­se ole saa­nut ko­kea. Kär­si­myk­ses­tä huo­li­mat­ta valo on pää­si­äi­se­nä kirk­kaim­mil­laan. Ylös­nou­se­muk­sen valo.

Pää­si­äis­tä ei ole il­man jou­lua ei­kä jou­lua il­man pää­si­äis­tä. Eh­kä nii­tä ei tar­vit­se­kaan ver­ra­ta. Kuo­le­maa ei ole il­man syn­ty­mää. Elä­mä päät­tyy kuo­le­maan, se on uu­den ajan al­ku, syn­ty­mä.