Ke­sä­töi­den suun­nit­te­lu on mo­nel­la opis­ke­li­jal­la jo to­teut­ta­mis­ta vail­le val­mis. Jot­kut suun­taa­vat ko­ti­seu­dul­leen, toi­set saa­vat työ­pai­kan opis­ke­lu­paik­ka­kun­nal­taan, mo­net mat­kus­ta­vat Hel­sin­kiin tai ul­ko­mail­le.

Minä suun­ta­sin Hel­sin­kiin, kun toi­nen opis­ke­lu­vuo­si oli ta­ka­na. Olin saa­nut sii­vous­työn kes­kus­tan ra­vin­to­las­ta tu­tun­tu­tun kaut­ta. Asun­to jär­jes­tyi myös ys­tä­vien vä­li­tyk­sel­lä, ka­lus­tet­tu yk­siö Laut­ta­saa­res­ta. Kaik­ki oli siis kun­nos­sa muut­toa var­ten. Kyy­ti­kin jär­jes­tyi erään sin­ne­päin me­ne­vän au­tos­sa.

Läh­dim­me mat­kaan sun­nun­tai­na päi­vä­seu­ro­jen jäl­keen. Niin­pä kel­lo oli­kin jo pal­jon tai pi­kem­min­kin hy­vin vä­hän, kun saa­vuim­me ma­ja­paik­kaa­ni Poh­jois­kaa­rel­le. Pääs­sä hu­mi­si, ok­set­ti ja pe­lot­ti­kin. Ei aut­ta­nut muu kuin raa­hau­tua vä­sy­nee­nä uu­teen asun­toon ja aset­tua ta­lok­si.

Oli so­vit­tu, et­tä odo­tan aa­mul­la var­hain ka­dul­la, jos­ta au­to ha­kee mi­nut työ­pai­kal­le. Ly­hy­en yö­u­nen jäl­keen toik­ka­roin ka­dul­le odot­ta­maan, mitä tu­le­man pi­tää. Aa­mu­yön lin­nut lau­loi­vat rie­muk­kaas­ti.

Työ­pai­kas­ta en tien­nyt mi­tään en­kä kus­kis­ta­kaan. Au­to tuli so­vi­tus­ti, ja minä köm­min syk­ky­rään far­ma­rin ta­va­ra­ti­laan mat­kal­le koh­ti Mak­ka­ra­ta­loa. Nuo­re­na jak­soi luot­taa, et­tä osui oi­ke­aan kyy­tiin.

Oi­ke­aan paik­kaan pää­sin, mut­ta pe­ril­lä odot­ti yl­lä­tys. Työ­paik­ka osoit­tau­tui bi­le­tys­ra­vin­to­lak­si, joka oli var­hain maa­nan­tai­aa­mu­na sen mu­kai­ses­sa kun­nos­sa. Vä­ke­viä juo­mia oli kaa­tu­nut ko­ko­lat­ti­a­ma­tol­le ja lat­ti­al­le. Nii­tä luu­tu­sin mo­pil­la ja pyy­hin ra­vin­to­lan tis­keil­tä la­sien jäl­kiä. Kaa­tu­nei­ta pul­lo­ja, sot­kui­sia as­ti­oi­ta. Haju oli ku­vot­ta­va, lie­kö jos­sa­kin ol­lut ok­sen­nus­ta­kin. Vä­syt­ti ra­jat­to­mas­ti ja mie­tin kau­huis­sa­ni, mi­hin olin­kaan lu­pau­tu­nut. Jär­ky­tyin työ­ym­pä­ris­tös­tä niin pa­has­ti, et­tä pää­tin aa­mun ole­van en­sim­mäi­nen ja vii­mei­nen täs­sä laf­kas­sa. Ir­ti­sa­nou­duin pi­kai­ses­ti.

On­nek­si sii­hen ai­kaan Hel­sin­gis­sä oli tar­jol­la lu­kui­sia sii­vous­työ­paik­ko­ja opis­ke­li­joil­le. Aa­mul­la pyö­räi­lin työk­kä­riin ja va­lit­sin siel­tä mah­dol­li­sim­man siis­tin sii­vous­pai­kan, jon­ne mars­sin haas­tat­te­luun. Tu­lin kuin tu­lin­kin va­li­tuk­si työn­te­ki­jäk­si ja seu­raa­va­na päi­vä­nä kel­lo seit­se­män aloi­tin Vaa­san Höy­ry­myl­lyl­lä sii­voo­ja­na. Haas­tat­te­lun yh­tey­des­sä sain myös roh­keut­ta ky­syä kah­ta va­paa­päi­vää Su­vi­seu­ro­ja var­ten. Elä­mä al­koi jär­jes­tyä.

Nau­tin Hel­sin­gis­sä ole­mi­ses­ta. Kaik­ki oli ek­soot­tis­ta: kau­pun­ki­mil­jöö ja –kult­tuu­ri, meri, luon­non veh­reys, kuk­kien vah­vat tuok­sut. Eri­tyi­ses­ti muis­tan ter­va­pääs­ky­jen tirs­ku­tuk­sen. Nii­tä ei ko­ti­seu­dul­la­ni sii­hen ai­kaan juu­ri kuul­lut.

Mi­nul­la asui ys­tä­viä pää­kau­pun­ki­seu­dul­la, jo­ten ky­lä­paik­ko­ja ja oh­jel­maa riit­ti. Fred­ri­kin­ka­tu oli tut­tu ko­koon­tu­mis­paik­ka. Seu­roi­hin men­tiin ai­na, kun nii­tä oli, yleen­sä kes­ki­viik­ko­na, lau­an­tai­na ja sun­nun­tai­na. Seu­ro­jen jäl­keen jat­ket­tiin usein yh­des­sä­o­loa jon­kun luo­na kah­via juo­den ja oleil­len. Ke­sä­kau­pun­gin hä­mä­rät ja läm­pi­mät yöt ei­vät juu­ri pe­lot­ta­neet, kun po­ru­kal­la odo­tim­me pik­ku­tun­neil­la bus­sia py­sä­kil­lä.

Tut­ta­va­per­heen kans­sa kä­vim­me myös ke­sä­seu­rois­sa Jäm­säs­sä ja Reis­jär­vel­lä. Ei sil­loin huo­let­ta­nut, jak­saa­ko aa­mul­la he­rä­tä töi­hin. Men­nä piti, kun ka­ve­rit­kin me­ni­vät.

To­sin muis­tan kau­hul­la aa­mu­päi­vät, jol­loin nu­kut­ti jär­jet­tö­mäs­ti. Is­tuin koh­dal­le sat­tu­neen laa­ti­kon pääl­le. Sil­mät pai­nui­vat vä­ki­sin kiin­ni, huo­jut­ti. Säp­säh­te­lin val­veen ja unen ra­joil­la. Työ­ni oli it­se­näis­tä, mi­nul­la ei ol­lut jut­tu­ka­ve­ria, jo­ten he­reil­lä py­sy­mi­nen oli työ­läs­tä.

Kau­niit ke­sä­päi­vät si­säl­lä mop­pia hei­lu­tel­les­sa ei­vät ai­na niin mu­ka­vil­ta tun­tu­neet. Jos­kus kii­pe­sin työ­pai­kan kor­keim­paan ti­laan, ava­sin me­ren­puo­lei­sen ik­ku­nan, an­noin tuu­len vii­len­tää hi­ki­set kas­vo­ni ja kat­se­lin lai­neil­la li­pu­via ve­nei­tä. Kun­pa mi­nä­kin oli­sin saa­nut ol­la siel­lä, va­paa­na!

Eri­tyi­sen mie­len­kiin­tois­ta ajan­vie­tet­tä oli ot­taa esil­le kart­ta ja suun­ni­tel­la pyö­räi­ly­ret­kiä ym­pä­ris­töön. Kah­vit pul­loon, eväät rep­puun ja suun­ta koh­ti kult­tuu­ri­mai­se­mia. Otin oh­jel­maan myös­kin eri­lai­siin kaup­poi­hin tu­tus­tu­mi­sen, ja nii­tä­hän riit­ti.

Sain en­sim­mäi­siä op­pi­tun­te­ja työ­e­lä­män epä­sään­nöis­tä. Ku­ten sen, et­tei kan­na­ta teh­dä niin tun­nol­li­ses­ti töi­tä. Van­hem­mat työn­te­ki­jät pa­hek­sui­vat ah­ke­ruut­ta­ni, tau­ko­ja kuu­lem­ma piti ve­nyt­tää pi­tem­mik­si kum­mas­ta­kin pääs­tä. Eri­tyi­ses­ti mi­nua hu­vit­ti työ­päi­vän päät­ty­es­sä huo­ma­ta työ­ta­kin al­ta pil­kis­tä­vät puh­taat si­vii­li­a­sut. Joil­la­kin oli ta­pa­na vaih­taa ko­ti­vaat­teet työ­a­sun al­le en­nen kel­lo­kor­tin lei­maa­mis­ta. Pää­si kä­te­väs­ti läh­te­mään suo­raan va­paal­le vain ta­kin rii­sut­tu­aan.

Huo­maan, et­tä ei mi­tään uut­ta au­rin­gon al­la. Edel­leen­kin ke­sä­hel­sin­ki­läi­set val­taa­vat kau­pun­gin tou­ko­kuun lop­pu­puo­lel­la. Pe­rin­ne jat­kuu.