Tar­ja Kor­ri

Minä, niin kuin moni muu­kin, ha­lu­an vuo­den­vaih­tees­sa kat­sah­taa vä­hän edel­li­seen vuo­teen. Jos pi­täi­si muis­tin va­ras­sa ker­toa, mitä edel­li­se­nä vuon­na ta­pah­tui, en muis­tai­si pal­jo­a­kaan. Mi­nul­la on kui­ten­kin jo pari vuo­si­kym­men­tä ol­lut käy­tös­sä päi­vä­kir­ja, jo­hon merk­kaan joka päi­vä muu­ta­man asi­an ku­lu­nees­ta päi­väs­tä. Siel­tä on sit­ten hyvä pa­lau­tel­la mie­leen tär­keim­piä ta­pah­tu­mia.

Al­ku­vuo­des­ta al­koi uu­si ne­li­vuo­tis­kau­si kirk­ko­val­tuus­tos­sa, ja sen myö­tä tul­lei­den teh­tä­vien ja ko­kous­ten mää­rä yl­lät­ti. On ol­lut pal­jon uu­sien ja mie­len­kiin­tois­ten, vä­lil­lä vai­kei­den­kin asi­oi­den lä­pi­käy­mis­tä. Yh­teis­työ toi­sen ryh­män kans­sa on ol­lut hy­vää ja asi­al­lis­ta. Joi­den­kin pää­tös­ten jäl­keen olem­me ryh­mäm­me kans­sa to­den­neet, et­tä nä­mä­kin asi­at me­ne­vät juu­ri niin kuin on tar­koi­tet­tu.

Reis­su­ja­kin vuo­den ai­ka­na ker­tyi ai­ka mon­ta, vaik­ka tun­tui, et­tä ei­hän me mis­sään käy­ty. Lo­mien li­säk­si oli va­la­reis­su sekä use­am­pi reis­su las­ten­las­ten syn­ty­mien ja ris­ti­äis­ten mer­keis­sä. Kak­si vau­vois­ta syn­tyi noin 500 ki­lo­met­rin pää­hän meil­tä; toi­nen ete­lään ja toi­nen poh­joi­seen. Yk­si vau­va sii­nä vä­lil­lä. Ne oli­vat oi­kein hy­viä syi­tä läh­teä käy­mään kau­em­pa­na­kin.

Jon­kin­lai­sia ter­veys­huo­li­a­kin oli vuo­den ai­ka­na, mut­ta ne saa­tiin hoi­det­tua. Tä­hän men­nes­sä olen saa­nut ai­na hy­vää ja ys­tä­väl­lis­tä hoi­toa, ja olen sii­tä erit­täin kii­tol­li­nen. It­se en ole tar­vin­nut vie­lä kii­reel­lis­tä sai­raa­la­hoi­toa, mut­ta las­ten kans­sa on ai­na pääs­ty no­pe­as­ti hoi­toon, jos on ol­lut tar­ve.

Blo­gin kir­joit­ta­mis­ta on ol­lut yl­lät­tä­vän mo­ne­na päi­vä­nä, ja al­ku­vuo­des­ta olin myös kurs­sil­la sii­hen liit­ty­en. Yk­si­kään teks­ti ei ole val­mis­tu­nut niin, et­tä is­tun­pa ko­neen ää­reen ja kir­joi­tan teks­tin. Joku vas­taa­vas­sa ti­lan­tees­sa ol­lut on sa­no­nut, et­tä pi­tää men­nä vain teks­ti ker­ral­laan ei­kä aja­tel­la ko­ko­nais­mää­rää. Pi­tää luot­taa, et­tä jos­pa vie­lä täl­le­kin vuo­del­le löy­tyi­si ai­hei­ta.

Olin vuo­den ai­ka­na use­as­ti hau­ta­jai­sis­sa. Vii­si tut­tua tai su­ku­lais­ta sai iä­i­syys­kut­sun. Kaik­ki he oli­vat jo van­hem­pia ih­mi­siä. Kaik­kien koh­dal­la su­run ja kai­pauk­sen kes­kel­lä oli loh­tu­na se, et­tä ki­vut ja huo­let ovat pois­sa ja pa­rem­paa on edes­sä.

Las­ten­las­ten ris­ti­äis­ten li­säk­si juh­lan ai­het­ta oli, kun toi­sek­si nuo­rin lap­sem­me kon­fir­moi­tiin. On lii­kut­ta­vaa kat­soa, kun mus­ta­val­koi­siin vaat­tei­siin pu­keu­tu­neet nuo­ret ovat alt­ta­ril­la ja tun­nus­ta­vat siel­lä us­kon­sa ja hei­dän puo­les­taan ru­koil­laan. Kon­fir­moin­ti an­taa oi­keu­den toi­mia kum­mi­na ja osal­lis­tua eh­tool­li­sel­le it­se­näi­ses­ti. Täy­si-ikäi­nen, kon­fir­moi­tu kir­kon jä­sen, joka ei ole va­jaa­val­tai­nen, voi aset­tua eh­dol­le seu­ra­kun­ta­vaa­leis­sa ja pääs­tä vai­kut­ta­maan seu­ra­kun­nan pää­tök­sen­te­koon. Tär­keä teh­tä­vä.

Näi­den kaik­kien ta­pah­tu­mien li­säk­si päi­viin on kuu­lu­nut työn­te­koa, re­mon­toin­tia, lei­po­mis­ta, lii­kun­taa ja mo­nen­lai­sia kä­si­töi­tä. Sa­mo­ja asi­oi­ta tois­tuu päi­väs­tä toi­seen. Olen kii­tol­li­nen sii­tä, et­tä ar­ki on ol­lut ta­val­lis­ta ei­kä mi­tään suu­rem­pia yl­lä­tyk­siä ole tul­lut.

Olim­me ys­tä­vä­ni kans­sa erääs­sä ti­lan­tees­sa, jos­sa oli mu­ka­na myös mei­tä van­hem­pi ih­mi­nen. Päi­vi­tim­me kuu­lu­mi­set ja päi­vän pu­hee­nai­heet. Puhe siir­tyi myös maa­il­man ta­pah­tu­miin ja mur­heel­li­siin uu­ti­siin so­dis­ta ja luon­non­mul­lis­tuk­sis­ta. Me nuo­rem­mat mie­tim­me, mik­si ku­kaan ei voi py­säyt­tää so­taa tai es­tää kau­heuk­sia ta­pah­tu­mas­ta. Sil­loin van­hem­pi ys­tä­väm­me, Suo­men so­dat ja vai­ke­at ajat ko­ke­nut, sa­noi ai­van kuin ih­me­tel­len mei­dän pu­hei­tam­me: "Mut­ta Ju­ma­la­han on kai­ken ylä­puo­lel­la." Niin­pä. Mi­ten näin sel­vä asia voi niin hel­pos­ti unoh­tua? Me teem­me omia tu­le­vai­suu­den­suun­ni­tel­mi­am­me ja va­lin­to­jam­me, mut­ta ne me­ne­vät ai­na par­hain päin Ju­ma­lan suun­ni­tel­man ja ai­ka­tau­lun mu­kaan. Ju­ma­lan kir­jaan on kir­joi­tet­tu koko tu­le­vai­suu­tem­me.

Tie­dän, et­tä mo­nen ih­mi­sen uu­si vuo­si on al­ka­nut epä­var­muu­den ja eh­kä pe­lon­kin mer­keis­sä. Kun sa­no­ja ei ai­na ole, se mitä voin teh­dä, on muis­taa ru­kouk­sin. Voin pyy­tää voi­maa ot­taa vas­taan se, mitä an­ne­taan, ja tyy­tyä sii­hen.

Vii­me vuo­den muis­tiin­pa­nois­sa­ni oli ilah­dut­ta­van pal­jon mer­kin­tö­jä ky­läi­lys­tä. Saim­me vie­rail­la ys­tä­vien ja su­ku­lais­ten luo­na, ja he kä­vi­vät vuo­ros­taan meil­lä. Myös seu­roi­hin pää­sim­me usein. Toi­von, et­tä juu­ri näi­tä mer­kin­tö­jä oli­si päi­vä­kir­jas­sa­ni run­saas­ti tu­le­va­na­kin vuon­na.