Tar­ja Kor­ri

Lau­lut ja vir­ret ovat mer­kin­neet mi­nul­le nuo­res­ta as­ti tosi pal­jon. Ai­na, kun oli mah­dol­lis­ta, kuun­te­lin ko­to­na SRK:n lau­lu­ka­set­te­ja ja kirk­ko­lau­lu­ti­lai­suuk­sis­sa ää­ni­tet­ty­jä lau­lu­ja. Jos­sain vai­hees­sa oli ta­pa­na, et­tä joku ää­nit­ti kir­kos­sa lau­lut ka­se­til­le ja nii­tä sit­ten ko­pi­oi­tiin toi­sil­le. Oli suu­ri ilo saa­da uu­si lau­lu­ka­set­ti. Mi­nul­la on nii­tä vie­lä­kin pal­jon tal­les­sa. Ka­se­teis­sa saat­toi jos­kus nau­ha pyö­räh­tää vää­rin­päin. Sil­loin piti ot­taa ruu­vi­meis­se­li kä­teen, ava­ta ka­set­ti ja kään­tää nau­ha oi­kein päin.

Kos­ka en pääs­syt lap­se­na soit­to­tun­neil­le, pää­tin ope­tel­la it­se soit­ta­maan. Sii­nä oli hy­vä­nä apu­na SRK:n ka­set­ti ja sii­hen liit­ty­vä kir­ja, jos­ta pys­tyi har­joit­te­le­maan. Soit­to­tai­to­ni ei ole vie­lä­kään ke­hit­ty­nyt lau­lu­jen ja vir­sien sä­es­tys­tä pi­dem­mäl­le. Har­joi­tus­ka­set­ti on tal­les­sa, mut­ta kir­jan olin­pai­kas­ta ei ole tie­toa.

Nuo­rem­pa­na osa­sin suu­rim­man osan Sii­o­nin lau­luis­ta ja myös mo­nia vir­siä ul­koa, mut­ta lau­lu­kir­jau­u­dis­tuk­sen myö­tä kaik­ki uu­dis­te­tut sa­nat ei­vät ole jää­neet mie­leen. Osit­tain syy­nä on se, et­tä omis­tan pal­jon iha­nia le­vy­jä, jois­sa lau­le­taan van­hoil­la sa­noil­la, ja nii­tä tu­lee edel­leen kuun­nel­tua.

Sii­o­nin lau­lu­kir­ja ja vir­si­kir­ja on ja­o­tel­tu mo­niin eri ai­he­pii­rei­hin. Vir­si­kir­jan ad­ven­tis­ta al­ka­va osio jat­kuu kirk­ko­vuo­den ta­pah­tu­mien mu­kaan jou­lun, uu­den­vuo­den, lop­pi­ai­sen sekä kynt­ti­län- ja Ma­ri­an­päi­vän jäl­keen Get­se­ma­neen ja Gol­ga­tal­le. Kris­tuk­sen tai­vaa­see­nas­tu­mi­nen ja hel­lun­tain jäl­keen ai­hee­na on Pyhä Kol­mi­nai­suus Py­hän Hen­gen vuo­dat­ta­mi­sen muis­tok­si. Kirk­ko­vuo­den lo­pul­la tu­le­vat Mik­ke­lin­päi­vän ja py­häin­päi­vän vir­ret sekä kirk­ko­vuo­den pää­tös. Voi­si aja­tel­la, et­tä seu­raa­va osio on aloi­tet­tu tär­keim­män ai­heen pe­rus­teel­la; Kris­tuk­sen seu­ra­kun­ta ja Ju­ma­lan sana. Kaik­ki­aan eri ai­he­pii­re­jä on 48.

On vai­kea kek­siä ti­lan­net­ta, mi­hin ei löy­tyi­si so­pi­vaa lau­lua tai virt­tä. Aa­mu- ja il­ta­vir­sien li­säk­si eni­ten vir­siä si­säl­tä­viä osi­oi­ta ovat Kris­tuk­sen kär­si­mys ja kuo­le­ma, Us­ko Jee­suk­seen, Ah­dis­tuk­set ja loh­du­tus, Kii­tos ja ylis­tys sekä Kuo­le­ma. Nämä ovat­kin us­kon pe­ru­sa­si­oi­ta ja nii­tä, jot­ka mo­nes­ti liit­ty­vät elä­män mat­kaan ja vii­mein kuo­le­maan.

En tut­ki­nut, mikä oli­si vir­si­kir­jan van­hin vir­si, mut­ta ai­na­kin yh­den vir­ren löy­sin vuo­del­ta 568. Tämä asia on­kin mi­nua mo­nes­ti ih­me­tyt­tä­nyt: lau­la­es­sa­ni jo­tain virt­tä ajat­te­len, mi­ten ajan­koh­tai­set sa­nat ovat­kaan, ja sit­ten huo­maan, et­tä vir­si saat­taa­kin ol­la hy­vin van­ha. "Mil­lai­nen on ai­kam­me? Rii­dan raas­ta­ma on se. It­sek­kääs­ti ih­mi­nen toi­mii tois­ta syr­jien. Mik­si on­ni pa­ke­nee? Ai­kam­me sen tur­me­lee. Syn­ti tääl­lä myr­kyt­tää kau­nein­ta­kin elä­mää." Vir­si 598 on kir­joi­tet­tu vuon­na 1659, mut­ta on ajan­koh­tai­nen tä­nään­kin.

"Muut­tu­va maa­il­ma" -osi­os­sa on mui­ta­kin vir­siä, jot­ka voi­si­vat ol­la ny­ky­päi­vä­nä kir­joi­tet­tu, mut­ta ovat sa­to­jen vuo­sien ta­kaa. Erit­täin pu­hut­te­le­va on vir­si 600. Van­keu­des­sa kir­joi­tet­tu vir­si ku­vas­taa niin lu­jaa luot­ta­mus­ta ja us­koa Ju­ma­laan, et­tä sitä voi vain ih­me­tel­lä. Mi­ten kai­ken pa­huu­den kes­kel­lä voi kir­joit­taa: "Hy­vyy­den voi­man ih­meel­li­seen suo­jaan olem­me kaik­ki hil­jaa kät­ke­tyt"?

Kaik­ki lau­lu- ja vir­si­kir­jan lau­lut ei­vät pää­se juu­ri­kaan käyt­töön. Uu­sim­mas­sa Sii­o­nin lau­lut -kir­jas­sa on pal­jon lau­lu­ja, joi­ta en ole kuul­lut lau­let­ta­van kos­kaan. Kun olin seu­ra­sä­es­tä­jä­nä, jos­kus oli­si teh­nyt mie­li va­li­ta joku ai­van ou­to lau­lu yh­des­sä lau­let­ta­vak­si, mut­ta va­ja­vai­sel­la sä­es­tys­tai­dol­la­ni en us­kal­ta­nut. Joku sä­es­tä­jä, joka tai­taa nuo­tit pa­rem­min, voi­si al­kaa eh­do­tel­la lau­let­ta­vak­si myös ou­dom­pia lau­lu­ja. Siel­tä voi­si löy­tyä uu­sia kau­nii­ta hel­miä. It­sel­le­ni lem­pi­lau­lu­ja ovat ne, jois­sa sekä sa­nat et­tä sä­vel pu­hut­te­le­vat.

Elä­män­ti­lan­ne vai­kut­taa sii­hen, mikä lau­lu on mil­loin­kin tär­keä. Jos­kus tar­vit­see loh­du­tus­ta ah­dis­tuk­seen ja su­ruun, jos­kus kii­tos­lau­lu on kirk­kaim­pa­na mie­les­sä. Jos pi­täi­si va­li­ta vain yk­si lau­lu sa­to­jen jou­kos­ta, eh­kä se oli­si vir­si 343 "Voi­sin­pa Jee­suk­ses­ta­ni nyt lau­laa sy­dä­mes­tä­ni!"