Tar­ja Kor­ri

"Le­vol­le las­ken Luo­ja­ni, ar­mi­as ole Suo­ja­ni! Jos si­jal­tain en nou­si­si, tai­vaa­seen ota ty­kö­si." Tämä il­ta­ru­kous on var­mas­ti opit­tu useis­sa per­heis­sä jo mo­nien vuo­si­kym­me­nien ai­ka­na, ja se voi py­syä muis­tis­sa elä­män lop­puun saak­ka. Olen kuul­lut, et­tä ih­mi­nen, joka ei enää muis­ta juu­ri mi­tään, muis­taa kui­ten­kin lap­suu­des­sa opit­tu­ja asi­oi­ta hy­vin.

Ru­kous on sy­dä­men pu­het­ta Ju­ma­lan kans­sa ja voi­ma­va­ra ih­mi­sen elä­mäs­sä. Jol­le­kin se on luon­te­vaa ja jo­ka­päi­väis­tä hil­jais­ta aja­tus­ta Ju­ma­lan puo­leen, toi­nen ru­koi­lee jois­sa­kin tie­tyis­sä ti­lan­teis­sa. Sel­lai­nen­kin ih­mi­nen, joka ei omas­sa ar­jes­saan us­ko Ju­ma­laan, voi hä­dän het­kel­lä tur­vau­tua hä­neen ja ru­koil­la apua.

Usein kun ta­pah­tuu jo­tain äkil­li­nen ja odot­ta­ma­ton tra­ge­dia, kirk­koon jär­jes­te­tään ti­lai­suus, mi­hin saa tul­la hil­jen­ty­mään ja su­re­maan. Yleen­sä näi­hin ta­pah­tu­miin tu­lee pal­jon vä­keä. Ih­mi­sil­lä on tar­ve ko­koon­tua yh­teen ja saa­da tur­vaa ja loh­tua. Kir­kon sei­nät ei­vät sitä kui­ten­kaan tuo, mut­ta jos siel­lä kuu­luu Hy­vän Pai­me­nen ää­ni, ih­mi­nen voi saa­da kuul­la toi­von sa­no­ja mur­heen kes­kel­lä.

Kir­kos­sa ru­koil­laan pal­jon. Ju­ma­lan­pal­ve­luk­seen si­säl­tyy syn­nin­tun­nus­tus, kii­tos- ja esi­ru­kous. Li­säk­si lu­e­taan yh­des­sä Isä mei­dän -ru­kous ja lo­puk­si vie­lä Her­ran siu­naus. Myös rau­ha­nyh­dis­tyk­sen seu­rat aloi­te­taan ja pää­te­tään ru­kouk­sel­la.

Syn­nin­tun­nus­tuk­ses­sa tun­nus­tam­me oman va­ja­vai­suu­tem­me ja syn­tim­me, ja ru­koi­lem­me, et­tä Ju­ma­la ei hyl­kää vaan ar­mah­taa syn­tis­tä. Kii­tos­ru­kouk­sen ai­hee­na on, et­tä Jee­sus on avan­nut meil­le tien Ju­ma­lan luok­se. Sii­nä myös pyy­de­tään, et­tä Ju­ma­la vah­vis­tai­si us­ko­am­me ja aut­tai­si elä­mään ar­mon­sa va­ras­sa.

Esi­ru­kous on ru­kous toi­sen ih­mi­sen, ih­mis­ryh­män tai asi­an puo­les­ta. Kris­til­lis­ten kirk­ko­jen ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa on kir­kon al­ku­a­jois­ta läh­tien lu­et­tu esi­ru­kouk­sia. Siel­lä on ru­koil­tu ja ru­koil­laan muun mu­as­sa kir­kon ja maal­li­sen val­ta­kun­nan päät­tä­jien puo­les­ta, maa­il­man­rau­han, les­kien, or­po­jen, köy­hien, työt­tö­mien ja työn uu­vut­ta­mien puo­les­ta. Myös yk­si­tyi­set hen­ki­löt voi­vat jät­tää esi­ru­kous­pyyn­nön.

Su­vi­seu­rois­sa ja opis­to­seu­rois­sa lu­e­taan mo­ne­na päi­vä­nä use­am­pi esi­ru­kous­koos­te. Niis­sä kuu­lee elä­män koko kir­jon. Ih­mi­sil­lä on kan­net­ta­va­naan to­del­la mo­nen­lai­sia huo­lia ja mur­hei­ta, mut­ta kuu­lee siel­lä myös kii­tos­ta. Vii­me ke­säl­tä jäi eri­tyi­ses­ti mie­leen, kun us­kon­sa me­net­tä­nyt nuo­ri pyy­si, et­tä sai­si us­kon lah­jan ta­kai­sin. Joku toi­nen kiit­ti, et­tä hä­nen esi­ru­kouk­sen­sa oli kuul­tu.

Ju­ma­la tie­tää asi­am­me ja kuu­lee hil­jai­sen­kin huo­kauk­sen. Esi­ru­kous tu­lee mon­ta ker­taa Ju­ma­lan kor­viin. Jo en­nen kuin pyyn­töä on lai­tet­tu, ih­mi­nen on var­mas­ti jo mie­les­sään asi­aa ru­koil­lut. Sit­ten pyyn­tö ker­ro­taan esi­ru­kous­pis­teel­lä, ja siel­lä­kin voi­daan ru­koil­la yh­des­sä. Kun ru­kous lu­e­taan saar­nan yh­tey­des­sä seu­ra­tel­tas­sa, kym­me­net tu­han­net ih­mi­set ru­koi­le­vat asi­an puo­les­ta. Seu­rat jää­vät myös net­tiin kuun­nel­ta­vak­si, ja siel­lä nämä ru­kouk­set voi­vat tul­la vas­taan vie­lä vuo­sien­kin pääs­tä.

Mo­net vir­ret ja lau­lut si­säl­tä­vät ru­kous­ta ja kii­tos­ta. "Kii­tos, et­tä ru­kouk­set mo­net, mo­net kuu­lit sä. Kii­tos, et­tä pyyn­nöt toi­set ei­vät saa­neet täyt­tyä." (VK 341:2.) Ju­ma­lan ai­ka­tau­lu on eri­lai­nen kuin ih­mi­sen. Ru­kouk­sem­me ei­vät vält­tä­mät­tä to­teu­du sil­lä ai­ka­tau­lul­la, ei­kä niin kuin it­se ha­lu­ai­sim­me. Lä­hes­kään ai­na em­me edes ym­mär­rä kai­ken tar­koi­tus­ta, tai se sel­vi­ää vas­ta myö­hem­min. Pyy­däm­me voi­maa tyy­tyä sii­hen­kin.

Kii­tol­li­se­na täs­tä vuo­des­ta toi­vo­tan siu­nat­tua uut­ta vuot­ta lu­ki­joil­le!