Tarja Korri
Näin äitienpäiväkuussa tulee monesti ajateltua omaa paikkaa äitien ketjussa ja sitä, mitä on olla äiti. Olen miettinyt, että harvaan muuhun ammattiin pääsee näin vähällä opiskelulla, mutta toisaalta kaikissa ammateissa ei tarvita niin monenlaisia taitoja kuin äitiydessä. Luontainen vaisto ja rakkaus syntyneeseen lapseen auttavat useimpia selviämään alkuun. Äiti luultavasti osaa syöttää lapsen ja pitää hänet lämpimänä ja puhtaana, vaikka ei olisi toimintamallia siihen nähnytkään.
Oman äitini kuolemasta on yli 17 vuotta. Anoppini oli kuollessaan 31-vuotias. Toista mummoani en ole nähnyt ollenkaan, ja toinen kuoli ollessani parivuotias, joten en muista häntäkään. Onneksi olen kuitenkin löytänyt ihmisiä, joilta voi kysyä viisaita neuvoja elämään.
Eräs puhuja käytti pääsiäisseurojen alustuksen yhteydessä puheenvuoron, jossa hän kertoi omasta lapsuudestaan ja siitä, miten sota vaikuttaa kolmanteen sukupolveen asti. Minun ikäluokkani on se kolmas. Myös kotona opitut hyvät ja huonot kasvatusmallit saattavat jatkua tiedostamattakin seuraavaan sukupolveen. Niitä ei ole osattu kyseenalaistaa, koska "ainahan näin on toimittu".
Sääntöjen laittaminen lapselle ei ole aina helppo tehtävä. Lapsi ei ymmärrä välttämättä siinä hetkessä, miksi joistakin asioista varoitetaan tai jotakin kielletään tekemästä. Aikuisiksi tultuaan lapset ajattelevat asian eri tavalla. He ymmärtävät, etteivät säännöt ole olleet heidän kiusaamistaan, vaan heidän parhaakseen. Suomen laki on monessa asiassa vanhempien tukena, ja sillä voi perustella asioita.
Kasvatusmenetelmät ja -mallit muuttuvat aika ajoin. Välillä suositaan vapaata kasvatusta, välillä taas voi olla pinnalla esimerkiksi ajatus "Koko kylä kasvattaa", jossa toivotaan jokaisen aikuisen puuttuvan lasten häiritsevään ja väärään käytökseen. Jokainen aikuinen voisi myös kiittää ja kehua toistenkin lapsia, kun siihen on aihetta. Seuraavalla sukupolvella voi olla taas joku uusi keino kasvattaa.
Olen tämän kevään aikana keskustellut lasteni kanssa heidän lapsuudestaan ja siitä, miten he ovat sen kokeneet. On ollut kipukohtia, mutta myös kiitollisuutta. On paljon asioita, joita olisin voinut tehdä toisin ja paremmin. Olen kertonut heille sen, että tahto on ollut aina tehdä asiat heidän parhaakseen niillä voimilla, tiedoilla ja taidoilla, jotka ovat sillä hetkellä olleet käytettävissä.
Olen miettinyt myös sitä, että napanuora pitää katkaista kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta tapahtuu syntymän yhteydessä. Toinen kerta tulee jokaisella lapsella oman aikataulunsa mukaisesti. Osa kokee jo melko nuorena, että on valmis lähtemään kotoa ja omat siivet kantavat. Se vaatii molemminpuolista oppimista. Äitinä täytyy oppia siihen, että lapsella on oma elämä ja siihen liittyvät tehtävät, jotka ovat hänen elämässään etusijalla.
Omassa elämässäni jouduin aikoinaan miettimään asioiden tärkeysjärjestystä oman pikkulapsivaiheessa olevan perheen ja äidin auttamisen suhteen. Valitsin oman perheen etusijalle ja äidin auttamisen omien voimavarojen mukaan. Äidinkin asiat järjestyivät sitten paremmin kuin osasin ajatella. On arvokasta tietää, että omienkin lasten kanssa voi tarvittaessa kysyä apua puolin ja toisin ja jokaisella on mahdollisuus vastata kyllä tai ei tilanteen mukaan.
En ole koskaan ollut hyvä näyttämään tunteita enkä kertomaan sanoilla, miten tärkeitä lapset ovat minulle. Kerroin keskustellessamme heille siitäkin, että jos haluaisinkin muuttua, se ei ole helppoa. En halua teeskennellä, koska silloin en enää ole oma itseni. Jos välittämiseni pystyy lukemaan villapaidoista ja -sukista ja muista käden töistä, niin sen voi lukea niistä. Silmukoiden välissä on paljon lämpimiä ajatuksia.
Äitienpäivä on monien tunteiden päivä. Olen vuosikymmenten ajan saanut aamukahvit sänkyyn, kymmenittäin rakkaudella tehtyjä tai ostettuja lahjoja ja kortteja. Niiden äärellä tuntuu, että lapset ovat kuitenkin armollisia virheitä tekevälle äidilleen. Minulla on työpöydälläni eräs syntymäpäiväkortti ja kolme vuotta sitten äitienpäivänä saatu kortti, jossa on lasten ja heidän puolisoidensa sekä lastenlasten ajatuksia. En pysty koskaan lukemaan niitä liikuttumatta.
Toivon, että se, mikä on ollut tärkeää minulle, äidilleni ja mummoilleni, olisi näkynyt lapsilleni hyvänä ja kantavana asiana elämässä. Vaikeissakin asioissa olen halunnut ajatella asioita Jumalan sanan pohjalta ja perustaa ratkaisuni siihen. Vaikka välillä kuluu pidempikin aika, ettei olla yhteydessä, muistan teitä, lapset, joka ikinen päivä.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys