Tarja Korri
Olin kirjoittanut tämän tekstini jatkoksi edelliseen tekstiini Jokapäiväinen leipämme. Vesa Kumpula (29.9.) ja Suvi Myllymäki (12.10.) kirjoittivat blogeissaan samoista asioista, mutta ajattelin, että tämän tekstin voi silti julkaista.
– –
Elämme hyvinvointivaltiossa, jossa kaupat ovat auki iltamyöhään ja nettikaupat ympäri vuorokauden. Tavaraa on mahdollista ostaa lähes joka puolelta maailmaa. Mainonta on tehokasta, ja sitä saadaan hyvin kohdennettua. Moni tavara saadaan tuntumaan niin tärkeältä, ettei ilman sitä voi elää. Myös somekanavat antavat vahvaa viestiä, millaista elämää pitäisi elää.
Ihminen on valintojen edessä. Toisaalta kannustetaan kuluttamaan – ostamaan ja liikkumaan – että kansantalous elpyisi koronavuosien jälkeen, toisaalta säästämään luonnonvaroja ja miettimään, millaisen maan jätämme tuleville sukupolville. Näistä saattaa tulla jopa ääri-ilmiöitä: ne, joilla on varaa, saattavat tuhlata rahoja surutta ja toiset taas eivät hanki mitään uutta ennen kuin on pakko.
Vanhat sanonnat: "Aika tavaran kaupitsee" ja "Säästetään pahan päivän varalle" ovat jääneet lapsuudesta mieleen. Sodanjälkeinen sukupolvi osasi säästää kaiken ja korjata vanhaa. Rahaa ei ollut paljon, ja muistan ainakin yhden kerran, kun saimme koulussa kunnan lahjoittaman vaateavustuksen.
Olemme ystävieni kanssa vertailleet kotiemme vaate- ja tavaramääriä. Useimmilla tavaraa on kertynyt paljon vuosien varrella, eikä läheskään kaikki ole tarpeellista. Hyvää tavaraa ei kuitenkaan kannata laittaa roskiin, vaan sitä on helppo viedä kierrätykseen tai avustusjärjestöjen keräyslaatikoihin. Myös lähellä voi olla ihmisiä, joille lahjoitukset tulevat tarpeeseen. On olemassa menetelmiä, jossa tavaramäärää vähennetään miettimällä jokaisen tavaran kohdalla esimerkiksi sitä, tuottaako se iloa. Jos ei tuota, se laitetaan eteenpäin.
Tavara voi olla tarpeeton, mutta tuottaa silti iloa. En voi luopua isäni antamasta pikkiriikkisestä puukosta, pappani tekemistä tuohitähdistä enkä äidiltäni perityistä pitsilakanoista. Minulla ei ole niille käyttöä, mutta ne ovat tärkeitä. Kun olin lapsi, oli minun tehtäväni laittaa yövieraille sängyt ja pedata niihin pitsilakanat. Lakanan päälle laitettiin peitto ja lakanan pitsinen yläosa käännettiin peiton päälle. Joka kerta, kun kääntelen noita lakanoita kaapissa, muistan lämmöllä niitä ihmisiä, jotka meillä yöpyivät. Oli juhlan tuntu, kun kotona oli yövieraita.
Ehkä suurin syy, miksi kulutustottumuksiin nykyisin kiinnitetään huomiota, on ilmastonmuutos. Se on vakava asia, joka puhuttaa ihmisiä ja aiheuttaa huolta. Me voimme tehdä päivittäin valintoja, jotka vähentävät tai lisäävät luonnon kuormittumista. Jätteiden lajitteluun on olemassa hyvät edellytykset, ja jopa vanhat, rikkinäiset vaatteet voi viedä hyötykäyttöön. Kaupat ovat alkaneet myydä tuotteita alennuksella eräpäivän lähestyessä ja näin vähentävät hävikkiin menevän ruuan määrää. Itsekin pyrin siihen, ettei ruokaa menisi roskiin.
Ajattelen kuitenkin niin, ettei tästä kaikesta kannata tehdä itselleen taakkaa, joka kuormittaa normaalia elämää. Jos perheessä eletään vaikkapa kiireistä pikkulapsiarkea, ei ole pakko alkaa ommella kestovaippoja, vaan voi käyttää kertakäyttöisiä, ja käydä autolla kaupassa pyörän sijaan. Liiallisella uhkakuvien miettimisellä voi saada itsensä väsyksiin.
Luojalla on tiedossaan maapallon tila. Jos toimimme arkisessa elämässämme luontoa suojellen, meidän ei tarvitse kiipeillä puihin eikä pylväisiin tai osoittaa mieltämme ilmaston takia. Ja: lapset voivat rauhallisin mielin käydä koulua, ilman ilmastonmuutoksiin liittyvää lakkoilua.
Jumala on asettanut ihmisen viljelemään ja varjelemaan maata. Se on suuri tehtävä. Tahdommehan tehdä niin? Viljellä ja varjella.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys