– No tervetuloa! Käykäähän peremmälle!
On ne vaan olleet mahtavia hetkiä, kun kodissamme on ollut juhlantuntua ja olemme saaneet kutsua vieraita kynnyksen tälle puolelle! Toisinaan kakkavaippa toisessa kädessä ja paikkaansa hakeva kravatti toisessa, mutta siitä ne juhlat ovat kumminkin käynnistyneet.
Juhliin liittyy monenlaista haastetta, ja perhekuvan ottaminen ei ole aina ollut yksi pienimmistä. Lapset kun ovat elävää sorttia, niin toisinaan joku ei millään voisi lopettaa leikkejään kuvauksen ajaksi kun se toinen on jo saattanut livahtaa frisbeeradalle.
Kesällä 2023 saimme koko perheen mukavasti samaan kuvaan! Tuossa yllä se on, pysähdypä sitä hetkeksi tuumailemaan – saa ihastellakin.
Siellä vanhimmassa päässä on neljä isointa poikaamme. Sitten syntyivät viisi tyttöä. Heidän jälkeensä poika; tietämättämme prinsessalauman keskelle, sillä jonkun vuoden perästä hänellä oli kuusi nuorempaa siskoa. Siinä on nyt sitten 11-vuotias nuorimies yhdentoista siskon keskellä – ihan elämän kokoinen paikka tuokin! On reipas otteessaan ollut Isä taivainen, kun alun lapsettomuuskokemuksen jälkeen meille vauvahanan aukaisi.
Tänä aikana lapset ilmaistaan monesti numeroina. Uutiset puhuvat lapsimääristä, syntyneiden määristä. Toisinaan vaikuttaa siltä, että lapsia kohdellaan numeroina näytöllä tai elämän lahjaa ajatellaan kuin arkisena tavarana kaupan hyllyllä: "Ei yhtään tuota lajia. Ei yhtään. Ehkä yksi. Ehkä vielä yksi. Ehkä maksimissaan yksi enää."
Numerot näytöllä ovat kasvottomia lapsia. Luulenpa silti, että tuo ajatus perhekuvasta pysäyttää sinua. Entä, jos joku heistä tulisi sinua työpaikallasi vastaan, ojentaisi kätensä ja tervehtisi? Entä, jos joku tulisi koulumatkallaan sinua vastaan ja katsoisi sinua silmiin? Entä, jos joku heistä hymyilisi sinulle viereisestä ostoskärrystä aamuaurinkoa vähin hampain ja vieläpä vilkuttaisi sinulle? Missä kaikkialla he voivatkaan olla vuosien päästä? Kenties juuri sinun elämäsi poluilla?
Jos olisimme päätyneet rajoittamaan lasten lukumäärää, heitä ei olisi. Heitä. Siis 16 kertaa hän. Hän ei olisi saanut elämän lahjaa. Hän ei olisi saanut mahdollisuutta kehittyä ja kasvaa. Hän ei olisi koskaan päässyt astumaan ja aistimaan elämän rikkaita polkuja. He eivät olisi astuneet, eivät tunteneet. Eivät edes hengittäneet. He olisivat kasvottomia. Heistä ei olisi muistoja. Ei voisi olla, kun heitä ei olisi ollut. Heitä ei olisi saanut olla. Vain vuosien takainen haalistunut apteekin kuitti saattaisi vielä jossakin muistuttaa hetkestä, jolloin oman pään sisällä kysyttiin elämän ja kuoleman kysymyksiä. Korviin ehkä jäi soimaan apteekin kassan toiselta puolelta kuulunut arkisen tuntuinen lausahdus: "Tässäpä tämä ehkäisyvalmiste. Olkaa hyvä!"
Voimakas on elämän vihollinen, aivan pelottavan voimakas! Miten monien suurten tuulien myötä ja samalla pienin kuiskauksin se on halunnut meidänkin tarttuvan siihen valheelliseen viestiin, joka olisi estänyt heidän syntymänsä! He, rakkaat lapsemme! Vihollisen voima on väkevämpi kuin tulen voima, sodan aseet tai tautitaakka. Siksi tahdon sanoa sinulle, joka mielessäsi puntaroit näitä asioita: älä heitä uskoa, joka suojelee elämää. Jumalan ja elämän voima on vieläkin väkevämpi, ja lapset kantavat sitä viestiä aivan erityisellä tavalla!
Huhtikuussa 2024 luin Ylen sivuilta jutun (https://yle.fi/a/74-20084429), joka sai pupillini ponkaisemaan pitkälle. Siinä kyseltiin sellaisten lestadiolaisten perään, jotka kuuluvat yhteisöön, mutta ovat päättäneet pienemmästä lapsiluvusta. Siinä oli linkki kyselyyn. En avannut sitä, mutta asia jäi pyörimään mieleen. Ja toive, että myös toinen ääni tulisi kuuluviin.
No, enpä ollut ajatukseni kanssa yksin. Parin viikon päästä kyselyn tulos julkaistiin Ylen uutisissa (https://yle.fi/a/74-20084234). Uutinen toi esille, miten moni oli ollut “tottelematon” toimittajan ohjeille ja mennyt vastaamaan kyselyyn. Ihanaa “tottelemattomuutta”, kun 300 vastaajien joukossa oli 200 sellaista, jotka eivät olleet päättäneet pienemmästä lapsiluvusta! Toimittaja ei kumminkaan heristänyt heille sormea, vaikka he eivät olleet kyselyn kohderyhmä.
Monille saattoi käydä niin, että uutisvirrasta tuli lukeneeksi vain tuon jälkimmäisen uutisen. Silloin hämmästys saattoi vallata mielen: voiko uutinen olla totta? Minulle se antoi sellaisen kuvan, että kyselyyn nojaten se toi esille mielikuvaa siitä, miten myös lestadiolaisista tosi moni käyttää ehkäisyä. Siinä ei tuotu sanallakaan esille sitä kysymyksenasettelua, millä ihmisiä pyydettiin kertomaan ajatuksistaan: "Jos olet päättänyt rajoittaa…" Uutisointi meni mielestäni melko lailla metsään, kun se käytti kyselyä pohjana tulkitsemaan lestadiolaisten ehkäisykantoja. Todellisempi otos olisi saatu kysymällä vaikkapa näin: "Jos kuulut vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen, mitä ajattelet ehkäisystä?"
Tuo kehno uutisointi harmitti, koska se luultavasti ahdisti monia sellaisia, jotka eivät olleet tietoisia kyselyn taustoista. Vaan eipä anneta raskaiden pilvien viipyä yllämme. Minä ja sinä saamme edelleenkin iloita uskonnon ja uskomisen vapaudesta. Miten onkin niin turvallista ja ihanaa kirmata jo ennen uskoneiden jäljissä vihreällä niityllä, kun ehtymätön armon valo helottaa iltasäteitänsä lauman päälle! Lauman, joka haluaa omasta tahdostaan pysyä järkkymättömällä vuorella parhaan Paimenen seurassa.
Tässä laumassa eläessämme olemme vielä matkalla taivaan kotia kohti. Maan ilot ja surut ovat tuttuja, myös monet koettelemukset.
Myös meidän perheessämme on jouduttu kohtaamaan sairautta, jonka myötä lasten vastaanottamiseen ja terveyden suojelemiseen liittyvät kysymykset ovat tulleet omalle kohdalle ratkaistaviksi.
Olemme nähneet asian niin, että Jumala on sallinut tämänkin tilanteen siinä missä lasten syntymätkin. Ratkaisu oli lopulta aika helppo, kun lääketieteen asiantuntijoiden näkemys oli niin selvä. Pääviesti oli se, että nyt on tärkeintä suojella jo keskellämme olevaa elämää, äidin elämää. Tämänkin vaikean elämäntilanteen keskellä olemme tahtoneet kilvoitella uskovaisina Jumalaan luottaen; hän sallii nämä koettelemuksetkin ja haluaa auttaa niissä. Hän tahtoo varjella uskomassa, vaikka joutuisimmekin pakon edessä tekemään ratkaisuja, jotka eivät tunnu helpoilta.
Jos Jumalan kädestä päästäisimme irti, mistä saisimme turvan?
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys