JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Tukos putkessa – oletko valmis toimimaan?

10.5.2024 8.00

Juttua muokattu:

6.5. 12:15
2024050612153120240510080000

Mau­no Kin­nu­nen

Hei sinä siel­lä, joka tsii­kai­let näi­tä kir­jai­mia. Jos olet yli 13-vuo­ti­as, niin älä­pä lo­pe­ta lu­ke­mis­ta tä­hän lau­see­seen, sil­lä tämä jut­tu kos­kee juu­ri si­nua! Jos jat­kat sin­nil­lä vii­mei­seen pis­tee­seen, niin voit eh­kä op­pia jo­tain sel­lais­ta, mikä te­kee si­nus­ta san­ka­rin. Saa­tat ni­mit­täin jou­tua elä­mäs­sä­si ti­lan­tee­seen, jos­sa si­nul­ta vaa­di­taan muu­ta­maa kons­tia – ja nii­den an­si­os­ta se toi­nen osa­puo­li muis­taa si­nua eri­tyi­sel­lä läm­möl­lä vuo­si­kym­men­ten ajan!

Työs­sä­ni kat­se­len ih­mis­ten si­säl­le ku­vien kaut­ta, sem­mois­ta­han se rönt­gen­hoi­ta­jan työ on. Nor­maa­lit luu- ja keuh­ko­ku­vat, ja en­nen kaik­kea vii­pa­le­ku­vat, näyt­tä­vät mo­nes­ti tosi mie­len­kiin­toi­sia jut­tu­ja. Kun leik­keet ovat vain muu­ta­man mil­lin pak­sui­sia, niin kyl­lä­pä nii­den kaut­ta saa ih­me­tel­lä si­sus­ka­lu­ja ai­van hur­jan tar­kas­ti! Olen­kin näh­nyt elä­mäs­sä­ni val­ta­van mää­rän eri­lai­sia mur­tu­mia, tu­leh­duk­sia, ve­ren­vuo­to­ja, tu­kok­sia ja niin edel­leen.

Sinä ke­don­kuk­ka­sen­kau­nis nuo­ri, sinä ter­vey­den pe­ri­ku­va, nyt on vaa­ran­paik­ka! Siis lu­ke­mi­sen suh­teen, sil­lä voit ko­kea, et­tei tä­män ju­tun si­säl­tö kos­ke si­nua. Ni­mit­täin, ai­on ker­toa ai­vo­ve­ren­kier­to­häi­ri­ös­tä eli AVH:sta, joka voi ai­heut­taa ai­vo­hal­vauk­sen. Syy­nä häi­ri­öön on yleen­sä ai­voin­fark­ti, eli tu­kos suo­nes­sa, mut­ta myös ai­vo­ve­ren­vuo­to ai­heut­taa sel­lais­ta.

Tu­li­pa mie­leen, et­tä sat­tuu­ko äi­ti­si ole­maan jo yli ne­li­kymp­pi­nen? Vai­mo­ni on, ja hän sai ai­voin­fark­tin vii­me syk­sy­nä, 45-vuo­ti­aa­na. Ei ole huo­no asia, jos osaa toi­mia tuol­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa!

Ai niin, sinä siel­lä saa­tat ol­la tosi nuo­ri, jopa al­le kaks­kymp­pi­nen. En ha­lua kir­joit­taa tätä pe­loit­te­lu­mie­les­sä, mut­ta vii­ti­sen vuot­ta sit­ten työ­ka­ve­ri­ni lap­si sai ai­voin­fark­tin tei­ni-ikäi­se­nä. Tuo on jo ää­rim­mäi­sen har­vi­nais­ta, älä siis pel­kää! Nau­ti nuo­ruu­des­ta! Toki se ei ole hai­tak­si, vaik­ka opit hyö­dyl­li­siä tai­to­ja, jois­ta voi ol­la suun­nat­to­man iso apu elä­män äk­ki­ti­lan­teis­sa.

Jat­ke­taan­pa siis ih­mi­sen si­säl­le. Ve­ri­suo­nia on meil­lä joka pai­kas­sa. Ne ovat kuin pui­ta, joi­den ok­sat haa­rau­tu­vat yhä pie­nem­mik­si vie­den ra­vin­toa ai­van sin­ne ohuim­piin osiin. Näin ne val­ti­mot­kin toi­mi­vat.

Si­nul­la, joka tätä luet, saat­taa ol­la juu­ri nyt yli­mää­räis­tä mas­saa ison val­ti­mon sei­nä­mäs­sä tai sy­dä­men etei­ses­sä. On to­den­nä­köis­tä, et­tä pys­tyt lu­ke­maan tä­män ju­tun lop­puun mut­ta täy­sin var­maa se ei ole. Se­kään ei ole var­maa, et­tä pys­tyn­kön minä it­se kir­joit­ta­maan tätä lop­puun – ai­voin­fark­ti on niin sa­la­ka­va­la!

Vie­lä tääl­lä kir­joi­tus jat­kuu! Sii­nä se möl­lyk­kä nyt nö­kot­tää val­ti­mo­si sei­näs­sä. Se on kuin kais­lik­koon ta­ker­tu­nut muo­vi­pus­si joen ran­nas­sa – ku­kaan ei tie­dä, mikä on se het­ki, kun se sii­tä ir­to­aa vir­ran vie­mäk­si. Aal­lot sitä tuu­dit­taa kuin ve­ren puls­si val­ti­mos­sa ole­vaa hyy­ty­mää. Ei ole vie­lä ai­ka ir­ro­ta. Ei, sii­nä se vie­lä nö­köt­tää.

Nö­köt­tää, mut­ta seu­raa­van ke­sän kes­ki­viik­ko­aa­mu­na se ir­to­aa. Ki­vut­ta, ke­nen­kään tie­tä­mät­tä se ir­to­aa, tuo muu­ta­man mil­lin ko­koi­nen lönt­ti. Val­ti­mo­ve­ri an­taa sil­le mu­ka­van vauh­din. Syk­ki­väs­sä kyy­dis­sä – elä­män­syk­kees­sä – tuo it­se­ään suu­rem­pi tu­ho­voi­ma kul­kee vir­ran mat­kas­sa huo­noa vies­tiä kan­ta­en. Reis­su ei kau­aa kes­tä, sil­lä jo muu­ta­man se­kun­nin ku­lut­tua ve­ri­suo­net ovat haa­roit­tu­neet yhä pie­nem­mik­si ja pie­nem­mik­si. On kuin oli­si me­nos­sa jä­ri­syt­tä­vän suu­ri ar­pa­pe­li, kun möl­lyk­kä li­puu vir­ran mu­ka­na – kul­keu­tuu­ko se haa­rau­tu­mis­koh­das­sa tuo­hon vai tä­hän uo­maan?

Sit­ten se ta­pah­tuu. Lönt­ti on kul­keu­tu­nut niin pie­neen suo­neen, et­tä mat­ka ei enää jat­ku. Sii­hen se ju­mah­taa kiin­ni tuk­kien suo­nen osit­tain tai ai­van ko­ko­naan. Nyt tuo val­ti­mo ei enää kul­je­ta ha­pe­kas­ta ver­ta sil­le ai­vo­a­lu­eel­le, jota se suo­nit­taa. Hap­pi­ka­to al­kaa sa­man­tien, sa­moin sii­tä joh­tu­va ai­vo­so­lu­jen kuo­le­mi­nen.

Nyt tu­lee oi­reet esiin – tu­lee se het­ki, joka kir­joi­te­taan ih­mi­sen elä­män­ker­taan isoin kir­jai­min! Sinä ja minä saa­tam­me ol­la pai­kal­la tuol­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa. Het­ki voi tul­la eteen nuk­ku­es­sa, aa­mu­pa­la­pöy­däs­sä, tie­to­ko­neel­la pe­la­tes­sa, surf­fail­les­sa, au­ton ra­tis­sa, su­vi­seu­ra­ken­täl­lä, siis ihan mis­sä vaan.

Min­kä­lai­sek­si tuo si­nul­le ra­kas ih­mi­nen tai sa­tun­nai­nen ohi­kul­ki­ja nyt muut­tuu? Sitä ei voi ku­kaan edel­tä­kä­sin tie­tää. Se riip­puu sii­tä, min­kä ko­koi­nen lönt­ti on ja mi­hin­kä suo­neen se ve­ren mu­ka­na lo­pul­ta päät­tyi. Voi ol­la, et­tä tuo lä­him­mäi­nen al­kaa yh­täk­kiä ker­to­maan, et­tei näe ai­van nor­maa­lis­ti tai hä­nen sil­män­sä so­keu­tuu ker­ras­saan täy­sin. Eh­kä hä­nen pu­heen­sa me­nee yh­täk­kiä hiu­kan eri­lai­sek­si tai sit­ten se me­nee täy­sin epä­sel­väk­si. Eh­kä hä­nen kas­von­sa li­hak­set ei­vät yh­täk­kiä enää toi­mi tai koko ke­hon toi­nen puo­li me­nee ai­van vel­tok­si. Eh­kä hä­nen aja­tuk­sen­sa tun­tu­vat kum­min­kin kirk­kail­ta vai me­net­tää­kö hän sit­ten­kin ta­jun­tan­sa?

Nyt tu­lee si­nun het­ke­si! Va­ka­vas­ti oi­rei­le­van ja sel­vän epäi­lyn koh­dal­la täy­tyy heti soit­taa hä­tä­nu­me­roon 112.

Epä­sel­väs­sä, lie­väs­sä ti­lan­tees­sa si­nun täy­tyi­si teh­dä pari pi­kais­ta jut­tua:

– Pyy­dä tois­ta­maan yk­sin­ker­tai­nen lau­se. Oli­ko puhe nor­maa­lia?

– Pyy­dä hy­myi­le­mään. Jää­kö hymy tois­puo­lei­sek­si?

– Pyy­dä nos­ta­maan kä­siä. Nou­si­ko nor­maa­lis­ti?

Jos vas­ta­sit jo­hon­kin ky­sy­myk­seen ei, soi­ta vä­lit­tö­mäs­ti 112. Ter­vey­den­huol­lon hen­ki­lö­kun­ta tun­nis­taa ti­lan­teen ai­vo­ve­ren­kier­to­häi­ri­ök­si ja aloit­taa kii­reel­li­set tut­ki­muk­set niin am­bu­lans­sis­sa kuin sai­raa­las­sa­kin.

Sinä saa­toit juu­ri pe­las­taa lä­him­mäi­se­si vuo­de­po­ti­laan koh­ta­los­ta työ­kun­toi­sek­si, jopa vai­na­jas­ta elä­väk­si! Ni­mit­täin oi­reet ke­hit­ty­vät huip­puun­sa yleen­sä muu­ta­mis­sa mi­nuu­teis­sa ja on tosi tär­ke­ää, et­tä apu on jo pai­kal­la tai ai­na­kin mat­kal­la sin­ne, jos vai­vat al­ka­vat ko­vin isoik­si. Toi­nen syy ri­pe­ään toi­min­taan on se, et­tä osa ai­voin­fark­teis­ta pys­ty­tään liu­ot­taa sai­raa­las­sa, kun ai­vot on en­sin ku­vat­tu. Liu­o­tus täy­tyy to­teut­taa mah­dol­li­sim­man no­pe­as­ti oi­rei­den huo­maa­mi­nen jäl­keen – mitä enem­pi vii­vet­tä, sen huo­nom­pi jut­tu.

En­si­hoi­to tu­ki­toi­mi­neen toi­mii ny­ky­ään erit­täin liuk­kaas­ti. Suu­rim­mat vii­veet ai­vo­ta­pah­tu­mien hoi­dos­sa ta­pah­tuu­kin sai­raa­lan ul­ko­puo­lel­la, kun ei teh­dä tes­te­jä ja ei us­kal­le­ta soit­taa 112:seen. Mie­ti­pä, jos ti­lan­teen tul­les­sa sinä toi­mi­sit fik­sus­ti? Mikä on se tun­ne, kun pu­hu­mat­to­mak­si men­nyt koh­ta­lo­no­ma soit­taa muu­ta­man päi­vän pääs­tä ja sa­noo si­nua elä­män­sä pe­las­ta­jak­si!

Olen näh­nyt työs­sä­ni sa­to­ja ai­vo­ve­ren­kier­to­häi­ri­ön saa­nei­ta. On ol­lut pit­kään mie­les­sä, et­tä oli­si­pa hyvä, jos joku lää­kä­ri tai en­si­hoi­don työn­te­ki­jä te­ki­si asi­as­ta ju­tun Päi­vä­mie­heen. Nyt kun mi­nut pyy­det­tiin blo­ge­ja rus­taa­maan ja kun nuo­reh­ko vai­mo­ni­kin on jou­tu­nut tuon tau­din koh­teek­si, pää­tin kir­joit­taa asi­as­ta jon­kun sa­nan.

Hyy­ty­män kul­ke­mi­nen ve­ri­suo­nes­sa on kuin suu­ri ar­pa­pe­li. Ajat­te­len kui­ten­kin niin, et­tä suu­rem­pi on se, joka sal­lii möl­ly­kän ir­ro­ta ja kul­kea tiet­tyyn suo­neen ai­heut­ta­en tiet­ty­jä oi­rei­ta. Se suur­ta­kin suu­rem­pi on hän, Kaik­ki­val­ti­as.

Elä­mäm­me on ar­vaa­ma­ton­ta mut­ta Ju­ma­lan kä­sis­sä – lah­jaa se vain on!

MaunoKinnunen
Mies, lähemmäs yksinkertainen. Isä, lähemmäs kakskytkertainen. Röntgensäde, mulle keskinkertaista tutumpi juttu. Ei näy eikä tunnu. Taivaantuike, elämän tärkein juttu. Näyttää tien perille. Tuntuu jo matkalla sisusonnena ja toivona Kotiin. Palautetta blogista voi laittaa osoitteeseen manukinu(a)gmail.com
21.11.2024

Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua. Ps. 130:6

Viikon kysymys