Mau­no Kin­nu­nen

Joo, ruu­tu­ja on, mei­dän­kin ta­los­sa ai­ka mon­ta. Mo­nen­lai­si­a­kin nii­tä on, mut­ta lä­hes kaik­ki ovat sem­moi­sia, mis­tä kat­sel­laan ulos, har­vem­min si­sään. Ja kak­si sel­lais­ta, jois­ta kat­sel­laan ruu­an läm­pe­ne­mis­tä ja kyp­sy­mis­tä. Us­kon, et­tä myös si­nun ko­dis­ta­si löy­tyy täm­möi­siä mu­ka­via ruu­tu­ja, jois­ta saa kat­sel­la suu­pa­lo­jen te­key­ty­mis­tä – ja saat­taa niis­tä isoim­mis­ta ruu­duis­ta nä­kyä jopa tai­vas­ta­kin!

Säh­köis­ten ruu­tu­jen suh­teen ta­los­sam­me on hiu­kan au­ti­on nä­köis­tä, sil­lä em­me omis­ta te­le­vi­si­o­ta, pe­li­kon­so­lia, pöy­tä­tie­to­ko­net­ta tai läp­pä­riä. It­se asi­as­sa, on­han mei­dän pik­ku­bus­sim­me ka­tos­sa telk­ka­ri, mut­ta ei siel­tä oi­kein tai­da muu­ta nä­kyä kuin al­ku­ruu­tu. Siis sem­moi­nen si­ner­tä­vä taus­ta, jos­sa on jo­tain teks­tiä. Sil­ti on haus­ka seu­ra­ta, kun lap­set pol­le­a­na kään­tä­vät lit­te­än näy­tön ka­tos­ta alas ja esit­te­le­vät ka­ve­reil­le: meil­lä on täm­möi­nen! Ja sit­ten ne ka­ve­rit ovat het­ken sil­mät pyö­rei­nä kuin siel­tä al­kai­si pian joku ta­jun­nan rä­jäyt­tä­vä esi­tys. Ei ala. Kun sen hok­saa­vat, niin mie­luum­min kat­se­le­vat vaik­ka tai­vaal­le – on­han ne pil­vet­kin pal­jon jän­nit­tä­väm­piä kuin si­ni­nen telk­ka­rin ruu­tu!

To­si­aan­kin se on niin, et­tä meil­lä ei ole ol­lut pit­kään ai­kaan toi­mi­vaa tie­to­ko­net­ta. Pait­si ne kou­lun omis­ta­mat vem­pai­met, joi­ta isom­mil­la on opis­ke­lua var­ten. Jos­sain vai­hees­sa, kun ole­mas­sa ole­va läp­pä­ri ha­jo­si, niin jäi hom­maa­mat­ta uu­si, kun huo­mat­tiin pär­jää­väm­me il­man­kin. Ei se mi­kään pe­ri­aa­te­pää­tös kum­min­kaan ole, mut­ta niin se vain on, et­tä suu­ren­suu­ri per­heem­me vie pal­jon ai­kaa ja useim­mi­ten sen käyt­tää vält­tä­mät­tö­miin asi­oi­hin. Ei vain ole tul­lut men­tyä kaup­paan tie­to­ko­nei­ta ih­met­te­le­mään ja päh­käi­le­mään nii­hin net­tiä, tie­to­tur­vaa ja niin edel­leen. Ja kun to­si­aan il­man­kin on pär­jän­nyt. Ei­pä tuo­ta ra­haa­kaan ihan mah­dot­to­mas­ti ole, vaik­ka kum­mas­ti on lei­pää pöy­tään riit­tä­nyt sii­tä huo­li­mat­ta, et­tä olen teh­nyt rönt­gen­hoi­ta­ja­na ly­hen­net­tyä työ­ai­kaa (80 %) vuo­si­kau­det. Ei ole on­nek­si tar­vin­nut näh­dä näl­kää, vaan kaa­pit tur­su­aa ta­va­raa ja 550 lit­ran isoh­ko kom­pos­ti­kin usein pul­lis­te­lee äh­ky­nä pel­kis­tä täh­teis­tä. Siis täh­teis­tä. Kyl­lä on Ju­ma­la hy­vyy­des­sään siu­nan­nut meil­le run­saas­ti eväs­tä!

Jos si­nul­la on lap­sia ja ko­to­na­si enem­män­kin hie­no­ja ruu­tu­ka­pis­tuk­sia, niin älä nyt kum­min­kaan ka­teel­li­sek­si ala! Siis sil­le, et­tä mei­dän lap­sil­lam­me ei oli­si ruu­tu­ja­noa, kun lai­te­kan­ta on keh­non­puo­lei­nen. Kyl­lä on ja­noa, ja mo­nel­la! Sen syn­nyt­tä­mi­seen riit­täi­si jo pel­käs­tään se, et­tä ta­los­sam­me oli­si vain yk­si äly­pu­he­lin, mut­ta nii­tä kun sat­tuu ole­maan mel­ko mon­ta, on myös jat­ku­vaa hän­nän­ve­toa: he ky­se­le­vät van­hem­mil­taan pu­he­li­mia jat­ku­vas­ti, jos ei­vät omaa omis­ta, ja jos omis­ta­vat, ja­no­a­vat sen käyt­tä­mi­seen li­sä­ai­kaa. On var­maan mo­nel­le tut­tu se tun­ne, kun on kuin ny­ky­a­jan ko­tei­hin oli­si tul­lut säh­köi­nen imu, joka saa ul­ko-oven toi­mi­maan huo­nos­ti var­sin­kin tal­vi­sin; lap­set ei­vät mei­naa mil­lään pääs­tä sii­tä ulos, mut­ta si­säl­le kyl­lä­kin. Sai­si­pa jos­tain os­tet­tua na­pin, jota pai­na­mal­la imun suun­nan sai­si muu­tet­tua sil­män­rä­päyk­ses­sä toi­sen­suun­tai­sek­si!

Kos­ka tuol­lai­sia pik­ku­ruu­tu­ja meil­lä on mel­ko mon­ta, olen miet­ti­nyt, et­tä jos li­säk­si oli­si vie­lä läp­pä­ri, pöy­tä­ko­ne ja pe­li­kon­so­li, niin jo­han oli­si riit­tä­miin ajan­riis­tä­jiä ul­koi­lul­ta, per­heen yh­tei­sel­tä ajal­ta ja ka­ve­reil­ta. Sai­si ol­la tar­kat sään­nöt ko­nei­den käy­tös­tä ja van­hem­mat lii­ho­tel­la hauk­koi­na ko­nei­den yl­lä. Ja sil­ti näin isos­sa sa­kis­sa oli­si tä­män täs­tä joku nur­jal­la mie­lel­lä, kun "tuo sai pe­la­ta tuol­la ko­neel­la mon­ta mi­nuut­tia enem­män!"

Luu­len­pa niin, et­tä ruu­dun kool­la­kin on jo­tain mer­ki­tys­tä. Iso ruu­tu on lie vie­lä isom­pi mag­neet­ti kuin pie­ni. Jos sel­lai­nen oli­si ko­din ylei­sis­sä ti­lois­sa – rin­ta­ma­mies­ta­lon "hulp­peis­sa" sel­lai­sis­sa – niin mi­ten vai­ke­aa oli­si pi­tää lap­sia pois­sa sel­lai­sen ää­rel­tä? Oli­si yk­si tais­te­lu­tan­ner li­sää. Eh­kä joku tä­män ju­tun lu­ki­ja on ko­ke­nut, et­tä saa jat­ku­vas­ti ol­la ve­tä­mäs­sä lap­sia pois noi­den iso­jen mag­neet­tien ää­rel­tä. It­ses­tä­ni­kin sen huo­maan, et­tä kyl­lä se oma­kin sil­mä kiin­nit­tyy yl­lät­tä­vän hel­pos­ti vaik­ka­pa huol­to­a­se­man isol­la ruu­dul­la pomp­pi­vaan säh­kö­jä­nik­seen.

Isois­sa vem­pe­leis­sä on mie­les­tä­ni se­kin huo­no puo­li, et­tä sel­lai­sen vie­mi­nen pii­loon on hiu­kan han­ka­laa. Nyt kun meil­lä on pelk­kiä pu­he­li­mia, on hel­pom­pi kuis­ka­ta lap­sen kor­vaan, et­tä nyt on sun ai­ka pe­la­ta het­ki, hii­vi hil­jaa isin pu­he­li­men kans­sa vaik­ka­pa sau­nan nurk­kaan. Ei ole ruu­dun ää­rel­lä pe­laa­jan vie­res­sä ai­na isoa kan­nat­ta­ja­jouk­koa, joil­la se oma­kin ruu­tu­ai­ka kas­vai­si pe­laa­jan tou­hu­ja kat­sel­les­sa.

Jos ruu­tu­jen tar­jo­a­ma si­säl­tö oli­si pelk­kää hy­vää, niin mi­käs sii­nä, vaik­ka nii­den ää­res­sä oli­si enem­män­kin. Olet var­maan si­nä­kin jos­kus huo­man­nut, et­tä on siel­lä myös sem­mois­ta vä­hem­män hy­vää si­säl­töä, jopa ai­van huo­noa? Jopa sem­mois­ta­kin, mitä sata vuot­ta sit­ten oli­si kau­hul­la kat­sot­tu, mut­ta mi­hin mo­nen ny­ky­a­jan ih­mi­sen sil­mä on jo ko­vin tot­tu­nut. On­nek­si oman pu­he­li­men ää­rel­lä saa va­li­ta, mil­le si­vul­le surf­fai­lee! Sil­ti va­li­tet­ta­vas­ti olen jos­kus huo­man­nut, et­tä ihan kilt­ti­kin sivu, vaik­ka­pa Ylen uu­ti­set, ovat tar­jo­a­mas­sa pien­tä kouk­kua hy­pä­tä toi­sel­le si­vul­le. Si­vul­le, jos­sa ruu­dul­la pyö­ri­si asi­oi­ta pit­kään ja hou­kut­te­le­vas­ti – ja pian sie­lu­ni vi­hol­li­nen kä­kät­te­li­si hil­jaa jos­sain sel­kä­ni ta­ka­na. Oli­si saa­nut ai­kaan ikä­vän ruu­tu­kaap­pauk­sen, kaa­pan­nut sil­mä­ni ja sie­lu­ni nä­ke­mään ja ko­ke­maan jo­tain sel­lais­ta, mikä toi­si pa­haa miel­tä. Sik­si koen vah­vas­ti niin, et­tä mitä vä­hem­pi välk­ky­viä ruu­tu­ja ta­los­sam­me on, sen use­am­min per­heem­me mus­su­kat eh­tii kat­se­le­maan ik­ku­na­ruu­duis­ta tai­vas­ta – ja myös pi­hal­ta.

Vaik­ka meil­lä on ai­ka iso per­he, talo ei ole mi­kään suu­ri lin­na. Täl­lai­nen pa­riin ker­taan pai­su­tet­tu rin­ta­ma­mies­ta­lo. Ei siis mi­tään sel­lais­ta, mikä sil­lä toi­sel­la Ma­nul­la oli, kun pie­nem­män per­heen­sä kans­sa Män­ty­nie­mes­sä asus­te­li. Siel­lä oli lie­nee tie­to­ko­ne­huo­ne­kin, mut­ta meil­lä ei sel­lais­ta ole. Ei­kä ale­ta sen ta­kia ta­loa laa­jen­ta­maan, kun näi­tä omia lin­tu­sia on jo pe­säs­tä al­ka­nut py­räh­te­le­mään. Jos meil­lä sel­lai­nen pe­li­huo­ne tai -luo­la oli­si, niin kyl­lä­hän se voi­si ol­la suo­sit­tu paik­ka. En sitä sano, et­tei­kö pa­rem­pien ve­kot­ti­mien ää­res­sä voi­si myös op­pia jo­tain pa­rem­min, ku­ten kiel­tä tai vaik­ka­pa hah­mot­ta­mis­ta.

Myös tämä blo­gin kir­joit­ta­mi­nen voi­si ol­la tie­to­ko­neel­la kä­te­väm­pää, var­sin­kin, jos asi­oi­ta tu­li­si mie­leen jo­ten­kin en­nal­ta oh­jel­moi­tu­na ja ai­ka­tau­lu­te­tus­ti. Sit­ten sitä vaan tiet­sik­kaa nä­pyt­te­li­si, kun lap­set ovat nu­kah­ta­neet ja ko­din pa­kol­li­set työt saa­tu teh­tyä. Nä­pyt­te­li­si, jos jak­sai­si. Ajat­te­len kum­min­kin, et­tä mi­nul­la tuo ei toi­mi­si, sil­lä aja­tus­te­ni ja elä­mä­ni se­ka­mels­ka on kaik­kea muu­ta kuin joh­don­mu­kais­ta. Se on vä­hän sama asia kuin jos mi­nul­le sa­not­tai­siin, et­tä kir­joi­ta­pa runo. Ei toi­mi. Mut­ta ru­no­ja on kui­ten­kin jos­kus syn­ty­nyt, useim­mi­ten ihan yl­lät­tä­en kes­ken elä­män syk­keen. Ja sil­loin se on heti kir­joi­tet­ta­va ylös, muu­ten sii­tä jää vain tyh­jyys jäl­jel­le. Blo­gien suh­teen olen huo­man­nut sa­maa. Jos jos­kus tu­lee jon­kun­lai­nen muis­tet­ta­va aja­tus, niin pa­ras on, et­tä kir­joi­tan sen mah­dol­li­sim­man no­pe­as­ti ylös. Muu­ten sii­tä ei jää muis­tiin pie­nin­tä­kään ha­jua. Jos vaik­ka­pa kau­pan kas­sa­jo­nos­sa joku vä­läys käy, niin se oli­si hyvä kir­joit­taa muis­tiin heti sii­nä. Tai vii­meis­tään au­tos­sa. Pu­he­lin­han se on mo­nes­ti otil­laan, sin­ne on näp­pä­rä aja­tuk­sia rus­ta­ta. Ja tois­tai­sek­si sii­hen vie­lä mah­tuu teks­tiä.

Sama se on yöl­lä: hy­vin mo­nes­ti on käy­nyt niin, et­tä kun jon­kun he­rää­mi­sen ta­kia uni ei tu­le­kaan heti sil­mään, aja­tus on läh­te­nyt lauk­kaa­maan tä­män kir­joi­tus­teh­tä­vän suun­taan. Sii­nä sit­ten on jos­kus saat­ta­nut jon­kun asi­an nä­py­tel­lä pu­he­li­meen. Ei ole kyl­lä mi­kään suo­si­tel­ta­va jut­tu nä­py­tel­lä kän­nyk­kää aa­mu­yöl­lä, mut­ta yk­sit­täi­set lip­sah­duk­set sal­li­net­te täl­le kir­ju­ri­po­jal­le. Toi­si­naan kir­jaan he­rän­neet aja­tuk­set pu­he­li­meen puu­lii­te­ris­sä tai ham­mas­lan­ka suus­sa. Jat­kan siis täl­lä köy­hän mie­hen tie­to­ko­neel­la!

En siis koe, et­tä kir­joit­ta­mi­se­ni isoin on­gel­ma oli­si lait­teis­sa. Ei, vaan kyl­lä se on ajan vä­hyys. Toi­si­naan tuos­ta ko­to­sal­la kes­kus­te­lem­me­kin, et­tä olem­me­ko jo­ten­kin lais­ko­ja, kun niin vä­hän saam­me ai­kai­sek­si mi­tään nä­ky­vää tai kun meil­lä tup­paa pro­jek­tit ve­ny­mään pit­kik­si tai tosi pit­kik­si. Jos­kus sitä ihan it­sel­le muis­tut­taa, et­tä kyl­lä sil­lä tai­taa ol­la ai­na­kin jo­tain mer­ki­tys­tä, et­tä meil­lä on lie­nee koko Kaak­kois-Suo­men suu­rin per­he. Saa se vä­lil­lä päi­vis­sä ja het­kis­sä tun­tu­a­kin, kun täl­lai­nen su­per­la­tii­vi on koh­dal­lem­me an­net­tu. Sen myö­tä meis­tä saat­taa jos­kus hei­jas­tua myös joku vä­ke­vä voi­ma, meis­tä hei­kois­ta.

Oi­kein mu­ka­via het­kiä kai­kil­le eri­lais­ten ruu­tu­jen ää­reen! Muis­tat­te­han vä­lil­lä vil­kais­ta tai­vas­ta­kin.