Se hyvänolon tunne, kun autolla hieman harhaan ajaneena huomaa, ettei mitään kamalaa tapahtunutkaan ja pääsimme turvallisesti kotiin.
Se hyvänolon tunne, kun autolla hieman harhaan ajaneena huomaa, ettei mitään kamalaa tapahtunutkaan ja pääsimme turvallisesti kotiin.
Riikka Linnanmäki
Olen lähdössä ajamaan autolla, varmistelen mieheltäni, että onhan reitti riittävän helppo minulle. Sisälläni myllää enemmän tai vähemmän epämiellyttävä tunne. Joskus tämä tunne tai liiallinen turvallisuushakuisuus on jättänyt minut hieman pettyneenä kotiin pyörittelemään peukaloita.
Minulla on vain liian huono itsetunto tässä asiassa, olen monesti selittänyt. Länsimaissa on yleistä ajatella, että hyvän itsetunnon omaava henkilö tulee pärjäämään. Sen sijaan hän, jolla ei olekaan niin hyvä itsetunto, voi kohdella itseään huonosti ja jopa masentua, selviää psykologian kirjasta. Itsetunto-käsitettä on kritisoitu, koska on epätodennäköistä, että olisi olemassa mitään yhtenäistä tai pysyvää itsetuntoa. Se nähdään kirjassa myös epäeettisenä, koska huonolla itsetunnolla voi perustella epäonnistumisensa ja lakata yrittämästä. Tämä voi lopulta johtaa alisuoritumiseen ja tyytymättömyyteen. Minulle tämä tieto on helpottavaa. Itsetuntoa tärkeämpää on myötätuntoinen suhtautuminen itseen!
Huomaan välillä vältteleväni viimeiseen asti tilanteita, joissa voin epäonnistua. Miten sinä suhtaudut mokaamiseen? Ymmärrän kyllä myötätunnolla itseäni myös siinä, miksi esimerkiksi autolla ajo on välillä, etenkin aiemmin, ollut minulle kova paikka: kehittelen mielessäni kaikenlaisia kauhuskenaarioita, mitä kaikkea voi tapahtua. Näistä negatiivisista ajatuksista ja olettamuksista johtuen kuumottelen, hermoilen ja hikoilen enemmän tai vähemmän.
Olen päässyt autolla ajossa mielestäni pahimman yli, mutta pelkään silti vielä ”massiivista itseruoskintaa”, jos ajan esimerkiksi harhaan. Itsetunnon kohentamiseen keskittymällä ei saavuta niin hyviä tuloksia kuin itsemyötätuntoisella otteella, sillä tutkimuksissa on selvinnyt, että myötätuntoinen, inhimillinen ja ymmärtävä suhtautumistapa itseen epäonnistumisen hetkellä auttaa jaksamaan seuraavalla yrityskerralla pidempään. Itsemyötätuntoiset myös suoriutuvat tehtävistään muutenkin paremmin tuloksin.
En enää inhoa esiintymistä, vaikka tiedänkin olevani siinä edelleen melko täydellisyyttä tavoitteleva. Otan aina mieluummin melko tarkasti suunnitellun lapun mukaan kuin pelkät ajatusviivat, vaikka siten esiintymisestäni tulisi eloisampi. Julkinen häpeä ei houkuta, vaikka tiedän, että todellisuudessa yleisö on esiintyjän puolella.
Olin suunnitellut lukevani häissä puheen lisäksi runon musiikin säestyksellä. Kauhukseni huomasin, että eihän minulla olekaan runokirjaa, mistä lukea, joten pyysin yleisöltä pienen hetken aikaa ja pystyin vähän naurahtamaankin. Kävin hakemassa lahjapöydältä kirjoittamani runokirjan, josta luin. Lopulta epäonnistuminen itsessään ei ollutkaan yhtään niin kamalaa, jos mieli ei ole pelon vuoksi lukossa. Usein epäonnistumisen pelkääminen on kaikista pahinta.
Olen kokenut – nurinkurista kyllä – myös sen, että epäonnistuessani nostan vain omaa tavoiterimaani ja ”tuomitsen” itseni epäonnistumaan vielä varmemmin. Vanhemmuudessa, yhdessä tärkeimmässä tehtävässäni, on ollut lohdullista huomata, että lapset kyllä ymmärtävät minua inhimillisenä ja erehtyvänä, mutta silti ihanana ihmisenä!
Lähde:
Skeema 5, Yksilöllinen ja yhteisöllinen ihminen, Otava 2017.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys