JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Yhteisö- ja yksilökeskeisten kulttuurien monet kasvot

15.11.2022 6.00

Juttua muokattu:

14.11. 11:55
2022111411555120221115060000

Riik­ka Lin­nan­mä­ki

Kaipaatko sinä elämääsi enemmän kohtaamisia tai yhteisöllisyyttä?

Kaipaatko sinä elämääsi enemmän kohtaamisia tai yhteisöllisyyttä?

Eri­lai­set kult­tuu­rit ja ta­vat, myös suo­ma­lai­set van­hat ta­vat, kiin­nos­ta­vat mi­nua. Vii­meis­tään van­hoi­hin ta­poi­hin tu­tus­tu­es­sa, esi­mer­kik­si kau­no­kir­jal­li­suu­den vä­li­tyk­sel­lä, kul­ta­reu­nat pa­rem­mis­ta men­neis­tä ajois­ta ovat ai­na­kin omal­ta osal­ta­ni mo­nin ta­voin ka­ris­seet. Vä­lil­lä joi­ta­kin ta­po­ja, pe­rin­tei­tä ja käyt­täy­ty­mis­tyy­le­jä tu­lee kau­his­tel­tua jopa bar­baa­ri­si­na. Mi­tä­hän me kau­his­te­lem­me 2020-lu­vul­ta sit­ten kym­me­nien vuo­sien ku­lut­tua?

Yh­tei­söl­li­syys on mie­les­tä­ni hie­no asia, ja pi­dän sitä vaa­li­mi­sen ar­voi­se­na – on­han Suo­mes­sa va­li­tet­ta­van pal­jon myös yk­si­näi­syyt­tä ja koh­taa­mat­to­muut­ta. Yk­sin­pär­jää­mi­sen kult­tuu­ri on mel­ko tiu­kas­sa, ja elä­mä on mo­nil­la ny­kyi­sin tar­kas­ti ai­ka­tau­lu­tet­tua, jo­ten vält­tä­mät­tä seu­raa ei ihan ly­hy­el­lä va­roi­tu­sa­jal­la ole saa­ta­vil­la. Kai­paan en­ti­sis­tä suo­ma­lai­sis­ta ta­vois­ta sitä, et­tä ky­läi­lyn kyn­nys oli­si ma­ta­lam­pi.

Olen ihail­lut mo­nien kol­lek­tii­vis­ten kult­tuu­rien per­he­kes­kei­syyt­tä: rak­kau­den osoit­ta­mi­ses­sa ei sääs­tel­lä, toi­saal­ta fyy­si­si­ä­kään ran­gais­tuk­sia ei ai­na vält­tä­mät­tä sää­del­lä riit­tä­väs­ti. Ilot ja su­rut ja­e­taan per­heen kes­ken, ja lap­set op­pi­vat ot­ta­maan myös mui­den tar­peet huo­mi­oon. Mi­nua lii­kut­ti, kun ys­tä­vä­ni luo­na oli af­ga­nis­ta­lais-taus­tai­nen nai­nen, joka ilah­tui to­del­la pal­jon nuo­rim­mai­se­ni nä­ke­mi­ses­tä. Hän ha­lu­si ot­taa hä­net sy­liin, ja vaik­ka hän ei osan­nut­kaan suo­mea ko­vin hy­vin, kaik­ki oleel­li­nen kävi sel­väk­si: ra­kas­taa pal­jon, per­he on tosi tär­keä! Ar­vos­tan yh­tei­söl­li­sis­sä kult­tuu­reis­sa myös sitä, et­tä van­huk­sia kun­ni­oi­te­taan ja ar­vos­te­taan.

Mie­len­kiin­toi­nen tie­to kan­di­ai­neis­to­a­ni läpi kah­la­tes­sa­ni oli se, et­tä yh­tei­söl­li­sis­sä kult­tuu­reis­sa hä­peä on ylei­sem­pi tun­ne, kos­ka ky­sei­nen tun­ne ko­e­taan yh­tei­sös­sä tai mui­den ih­mis­ten tuo­man so­si­aa­li­sen pai­neen kaut­ta. Ai­em­min elä­mä on Suo­mes­sa­kin ol­lut kol­lek­tii­vi­sem­paa, ja van­hois­sa suo­ma­lai­sis­sa kir­jois­sa on ka­ru­ja ker­to­muk­sia sii­tä, mi­ten van­hem­mat ovat ai­heut­ta­neet omil­le syyt­tö­mil­le lap­sil­leen jul­ki­sen hä­pe­än ja an­ta­neet näin maa­pe­rää kiu­saa­mi­sel­le. Olen kuul­lut Kii­nas­sa har­joit­te­lus­sa ol­leen ys­tä­vä­ni pöy­ris­ty­nei­tä ko­ke­muk­sia sii­tä, mi­ten esi­mer­kik­si las­ten ken­gän­nau­hat on saa­tet­tu sol­mia yh­teen ja yh­des­sä nau­raa hä­nel­le ran­gais­tuk­sek­si, var­mas­ti­kin ope­tus­mie­les­sä. Tätä hä­pe­äl­lä lei­maa­mis­kult­tuu­ria en ta­voit­te­le en­kä kai­paa.

Yk­si­lö­kes­kei­sis­sä eli in­di­vi­du­a­lis­ti­sis­sa kult­tuu­reis­sa taas syyl­li­syys on ta­val­li­sem­pi tun­ne, kos­ka se ko­e­taan yk­sin. Kuu­los­taa­ko loo­gi­sel­ta? Yk­si ny­ky­ai­ka­na pal­jon käy­tet­ty sana on trig­ge­röi­ty­mi­nen. Ur­baa­nin sa­na­kir­jan mu­kaan se tar­koit­taa sitä, et­tä "hen­ki­lö rai­vos­tuu näh­des­sään, kuul­les­saan tai ko­kies­saan jo­tain, mitä ei pys­ty sie­tä­mään.” Kuin­ka­han usein tä­män trig­ge­röi­ty­mi­sen ta­ka­na on syyl­li­syys, jota ih­mi­nen ei ha­lua koh­da­ta, ja pääl­lim­mäi­sek­si eli suo­je­le­vak­si tun­teek­si nou­see viha?

Pi­dän yk­si­lö­kes­kei­ses­sä kult­tuu­ris­sa hie­man huo­les­tut­ta­va­na myös sitä, et­tä ih­mi­siä kan­nus­te­taan va­lit­se­maan seu­ran­sa sen mu­kaan, et­tä ket­kä an­ta­vat it­sel­le ener­gi­aa. On ihan luon­nol­lis­ta va­li­koi­da jon­kin ver­ran omaa seu­raa ja ih­mi­siä, joi­den kans­sa viet­tää enem­män ai­kaa, mut­ta toi­saal­ta tun­tuu pa­hal­ta, jos jot­kut ih­mi­set ei­vät saa edes mah­dol­li­suut­ta tu­tus­tua. Toi­saal­ta taas ai­na oma­kaan mie­li ei ole ener­gi­aa pulp­pu­a­va – väis­ty­vät­kö ys­tä­vä­ni nii­nä het­ki­nä?

Mo­lem­mis­sa kult­tuu­reis­sa, sekä yh­tei­sö- et­tä yk­si­lö­kes­kei­ses­sä, on to­del­la pal­jon hy­viä ja ar­vos­tet­ta­via piir­tei­tä. Yk­si­lö­kes­kei­sis­sä kult­tuu­reis­sa ar­vos­tan esi­mer­kik­si de­mok­ra­ti­aa, toi­mi­via tuki- ja pal­ve­lu­jär­jes­tel­miä, us­kon­non­va­paut­ta, tasa-ar­voa ja yli­pää­tään va­paut­ta to­teut­taa it­se­ään. Jos­kus tämä va­paus voi men­nä myös yli, syn­nin lu­val­li­suu­den puo­lel­le, ei­kä se lo­pul­ta ole enää va­paut­ta, vaan synk­kää tais­te­lua sie­lun­vi­hol­li­sen li­sään­ty­vien or­juu­tuk­sien al­la. Täl­lai­ses­sa­kin ti­lan­tees­sa on lupa kään­tyä ar­mah­ta­van Ju­ma­lan puo­leen ja ru­koil­la pa­ran­nuk­sen ar­moa.

RiikkaLinnanmäki
Olen kolmikymppinen äiti, puoliso ja kirjallisuuden opiskelija. Olen lähtöisin Pohjois-Suomesta, mutta olemme asuneet jo kolme vuotta Tampereella. Minua kiinnostavat ihmissuhteet, psykologiset näkökulmat, vanhemmuus, ihmisoikeuskysymykset ja tasa-arvo. Perhe, luonto, taiteilu ja kohtuullisen terveelliset elämäntavat ovat minulle tärkeitä. Palaan ajatuksissani usein pieniltä tuntuviin hetkiin. Ne muistuttavat voimia tuoneista asioista. Toivon, että otat rohkeasti yhteyttä sähköpostiini riikkak92@hotmail.com.
21.11.2024

Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua. Ps. 130:6

Viikon kysymys