Riik­ka Lin­nan­mä­ki

Metsässä vietetty aika tehostaa parasympaattista "lepää ja sulattele" -reaktioita, mikä vähentää esimerkiksi vihantunteita. Tasainen tunnetila auttaa toimimaan empaattisemmin ja oikeudenmukaisemmin sosiaalisissa tilanteissa.

Mi­nul­la on ol­lut tar­koi­tus kir­joit­taa täs­tä ai­hees­ta jo pit­kään, ja lu­ki­ja­pa­laut­tees­sa­kin sitä on toi­vot­tu, kii­tos sii­tä! Mi­nua kiin­nos­ta­vat vai­e­tut ja jos­kus ta­bui­na­kin pi­de­tyt ai­heet. Näen vai­kei­den asi­oi­den esil­le nos­ta­mi­sen tär­ke­ä­nä sik­si, et­tä se nor­ma­li­soi nii­tä ja an­taa lu­van poh­din­nal­le ja kes­kus­te­lun jat­ka­mi­sel­le. Se toi­vot­ta­vas­ti myös li­sää oman toi­min­nan eet­ti­syy­den tar­kas­te­lua.

Mitä aja­tuk­sia ja tun­tei­ta vä­ki­val­ta ja val­lan­käyt­tö si­nus­sa he­rät­tä­vät? Mi­nul­le vä­ki­val­ta tuo mie­leen epä­oi­keu­den­mu­kai­sen toi­min­nan, joka jol­lain ta­val­la ku­tis­taa toi­sen oi­keut­ta ol­la ja elää ha­lu­a­mal­laan ta­val­la ja to­teut­taa it­sel­le tär­kei­tä asi­oi­ta. Mi­nua kiin­nos­ta­vat tasa-ar­von ja sitä kaut­ta myös oi­keu­den­mu­kai­suu­teen liit­ty­vät ai­he­pii­rit, ja nyt en­sim­mäis­tä ker­taa roh­kais­tun kir­joit­ta­maan myös niis­tä.

Vä­ki­val­ta ja val­lan­käyt­tö ovat usein pii­los­sa ole­via ai­hei­ta, ei­kä nii­tä ole to­del­la­kaan ai­na help­po nos­taa kes­kus­te­luun. Vä­ki­val­taa voi il­me­tä mo­nes­sa eri muo­dos­sa, ja sen vai­ku­tuk­set ulot­tu­vat laa­jem­mal­le kuin vain käy­te­tyn vä­ki­val­lan muo­toon: esi­mer­kik­si fyy­si­nen vä­ki­val­ta oi­rei­lee muu­ten­kin kuin vain fyy­si­se­nä ki­pu­na.

Sii­hen, mik­si ih­mi­nen käyt­täy­tyy vä­ki­val­tai­ses­ti, voi ol­la mo­nia syi­tä. Ih­mi­nen saat­taa syys­tä tai toi­ses­ta ko­kea, et­tei hä­nel­lä ole enää mui­ta kei­no­ja. He­rää ky­sy­mys: mi­ten täl­lai­seen ti­lan­tee­seen on jou­dut­tu? Mi­ten ha­vah­tua epä­oi­keu­den­mu­kai­seen ase­tel­maan jo ai­em­min? Toi­nen syy voi ol­la halu alis­taa tai pa­kot­taa toi­nen toi­mi­maan oman tah­don mu­kaan, oman edun ni­mis­sä. Voi­si­ko tä­män edun saa­vut­taa rei­lum­mal­la ja eet­ti­sem­mäl­lä­kin ta­val­la? Li­säi­si­kö kes­kus­te­lu mo­lem­min­puo­lis­ta ym­mär­rys­tä, jos tois­ta täy­sin tyy­dyt­tä­vään komp­ro­mis­siin ei voi­da pääs­tä?

Kaik­ki suh­teet ei­vät ole val­lan ja val­lan­käy­tön suh­teen ta­sa­ver­tai­sia, ku­ten esi­mies–alai­nen- tai van­hem­pi–lap­si-ase­tel­ma. Myös pa­ri­suh­tees­sa voi il­me­tä val­lan epä­ta­sa­pai­noa, ja val­lan­käyt­töä ja sen oi­keel­li­suut­ta on­kin eri­tyi­sen tär­ke­ää tar­kas­tel­la mer­ki­tyk­sel­li­sis­sä ih­mis­suh­teis­sa ja eten­kin niis­sä roo­leis­sa, jois­sa it­sel­lä on enem­män val­taa.

Esi­merk­ki­nä vää­rän­lai­ses­ta esi­mies–alai­nen-suh­tees­ta voi­si­vat ol­la ti­lan­teet, jois­sa esi­mies ei ha­lu­ai­si mies­puo­li­sen työn­te­ki­jän jää­vän sai­raan lap­sen kans­sa ko­tiin. Mie­les­tä­ni van­hem­muu­den yh­tei­syy­den pi­täi­si nä­kyä yhä enem­män myös työ­e­lä­mäs­sä ja työ­nan­ta­jien käy­tök­ses­sä. Koen van­hem­pa­na ja nai­se­na tär­ke­ä­nä, et­tä myös mi­nun työ­pa­nos­ta­ni ar­vos­te­taan niin ko­to­na kuin työ­pai­kal­la­kin. Tä­män ar­vos­tuk­sen tu­li­si nä­kyä myös mies­val­tais­ten alo­jen työ­nan­ta­jien puo­lel­ta.

Lap­si–van­hem­pi-suh­tees­ta ha­lu­ai­sin nos­taa tar­kas­te­luun eri­tyi­ses­ti neu­vot­te­lu­tai­to­jen tär­key­den. It­se van­hem­pa­na huo­maan ai­ka her­käs­ti mää­räi­le­vä­ni lap­sia. Kii­rei­si­nä het­ki­nä tai lap­sen tur­val­li­suu­den ol­les­sa uhat­tu­na näen suo­ran käs­ke­mi­sen ja ti­lan­tee­seen puut­tu­mi­sen hy­vä­nä, mut­ta jos tur­val­li­suus ei edel­ly­tä vah­vaa puut­tu­mis­ta, voi­si­ko eri­lai­sia ris­ti­rii­ta­ti­lan­tei­ta käyt­tää neu­vot­te­lu­tai­to­jen kar­tut­ta­mi­seen? Ai­na täs­sä­kään ei on­nis­tu, mut­ta ar­mol­li­suus pa­rem­man vuo­ro­vai­ku­tuk­sen ja toi­sen kuun­te­lun har­joit­te­lus­sa saa ta­voit­teen py­sy­mään mie­les­sä. Ja yli­lyön­tien, asi­oi­den lä­pi­käy­mi­sen ja an­teek­si­pyyn­nön jäl­keen on loh­dul­lis­ta muis­taa, et­tä ai­na on lupa aloit­taa alus­ta.