Riik­ka Lin­nan­mä­ki

Koen, et­tä täs­sä ajas­sa on mo­nen­lai­sia epä­var­muus­te­ki­jöi­tä, jot­ka voi­vat huo­maa­mat­tam­me ko­vet­taa mei­tä. Hin­to­jen nou­sun myö­tä voi tun­tua en­tis­tä tär­ke­äm­mäl­tä, et­tä kai­kes­ta te­ke­mi­ses­tä saa ra­hal­li­sen kor­vauk­sen. Tot­ta on myös se, et­tä ra­haa pi­täi­si jo­kai­sel­la ol­la sen ver­ran, et­tä on koh­tuul­li­nen toi­meen­tu­lo. Tai­vaan Isä aut­ta­koon mei­tä sii­nä.

Ai­na aut­ta­mi­nen ei vaa­di ra­hal­li­sia va­ro­ja. Mo­nis­sa konk­reet­ti­sis­sa asi­ois­sa voi toi­mia apu­na. Ih­mi­sen ikä ja elä­män­ti­lan­ne vai­kut­ta­vat sii­hen, mil­lai­nen apu oli­si toi­vo­tuin­ta. Toi­sen ää­reen py­säh­ty­mi­nen, kuun­te­lu ja rin­nal­la kul­ke­mi­nen ovat asi­oi­ta, joi­ta ei voi ra­hal­la os­taa. Halu kuun­nel­la toi­sen tä­män het­ken tar­vet­ta ja mah­dol­li­suuk­sien mu­kaan nii­hin vas­taa­mi­nen ovat mo­lem­mat suur­ta rak­kaut­ta!

Ha­lu­an ker­toa esi­mer­kin, mil­lais­ta rak­kaut­ta olen it­se saa­nut koh­da­ta. Mei­dän per­hees­säm­me syö­dään päi­vit­täin mar­jo­ja. Mar­jo­jen poi­min­ta on ol­lut tär­ke­ää jo lap­suu­den­ko­dis­sa­ni. Mi­nul­le on ol­lut tär­ke­ää, et­tä sai­sim­me mar­jo­ja, ja olen ol­lut niis­tä to­del­la kii­tol­li­nen. Tänä vuon­na nii­den saan­ti on tun­tu­nut vai­ke­al­ta. Asi­as­ta oli syn­ty­nyt ris­ti­rii­taa, ja mel­kein jo luo­vu­tin.

On­nek­si olin pu­hu­nut täs­tä tar­pees­ta­ni myös yh­del­le ys­tä­väl­lem­me. Erää­nä päi­vä­nä hän il­moit­ti, et­tä tie­tää pai­kan, jos­ta saa poi­mia pu­nai­sia vii­ni­mar­jo­ja (poh­joi­sen tyy­liin sa­no­en). Ys­tä­väm­me tuli ha­ke­maan au­tol­la mei­tä ja mah­dol­lis­ti si­ten mar­jo­jen poi­min­nan. Vä­lil­lä hän hoi­va­si myös vau­vaa ja poi­mi it­se­kin meil­le.

Voit var­maan ku­vi­tel­la, mi­ten hy­väl­tä tämä mi­nus­ta tun­tui kaik­kien vai­keuk­sien jäl­keen. Sii­nä vii­ni­mar­jo­ja poi­mies­sa­ni aloin poh­tia ys­tä­vä­ni kans­sa toi­sen ys­tä­vä­ni pyyn­töä, jota en oi­kein mie­lel­lä­ni ha­lun­nut to­teut­taa. Ker­toi­lin ys­tä­väl­le­ni es­teis­tä­ni, ku­ten kou­lu­hom­mis­ta.

En­kö vain us­kal­la sa­noa, et­ten nyt ha­lua teh­dä tätä pal­ve­lus­ta, poh­dis­ke­lin. Ys­tä­vä­ni muis­tut­ti mi­nua sii­tä, mi­ten hy­väl­tä mi­nus­ta tun­tui, kun hän mah­dol­lis­ti mi­nul­le mar­jo­jen poi­min­nan. Yh­täk­kiä osa­sin kat­soa asi­aa apua pyy­tä­neen ys­tä­vä­ni nä­kö­kul­mas­ta: mi­ten ko­vin hän ilah­tui­si saa­des­saan tar­vit­se­man­sa asi­an!

Oli­ko sy­dä­me­ni nur­jal­la pal­ve­lu­mie­lel­lä sik­si, et­ten it­se ole ko­ke­nut tul­lee­ni ai­na kuul­luk­si ja saa­nee­ni omia tar­pei­ta­ni täy­te­tyik­si. Ar­ve­len, et­tä olin syyt­tä suot­ta siir­tä­mäs­sä tätä vail­le jää­mi­sen tun­net­ta seu­raa­val­le. On­nek­si mar­jan­poi­min­ta­ys­tä­vä­ni kat­kai­si tä­män nur­jan sy­dä­me­ni kier­teen ja sai mi­nut iloi­sek­si aut­ta­jak­si.

Jut­te­lim­me myös sii­tä, mi­ten ny­kyi­sin pu­hu­taan lii­as­ta kilt­tey­des­tä. Ar­ve­lim­me täs­tä ”kilt­teys­synd­roo­mas­ta” kär­si­mi­sen ole­van myös yk­si syy sil­le, et­tä ih­mi­set voi­vat aset­taa omat aut­ta­mi­sen ra­jan­sa niin tiu­koik­si, et­tei pyy­teet­tö­mäl­le rak­kau­del­le jää ol­len­kaan si­jaa. Mus­ta­val­koi­suus voi ol­la hel­pom­paa, mut­tei ai­na mie­le­käs­tä. Jos suo­ril­ta päät­tää kiel­täy­tyä kai­kes­ta, mikä vaa­tii myös it­sel­tä pa­nos­tus­ta, osal­lis­tu­mis­ta, pon­nis­tus­ta tai työ­tä, voi moni tär­ke­ä­kin ko­ke­mus men­nä sivu suun. Lo­pul­ta elä­mä voi al­kaa lii­ak­si­kin pyö­riä oman na­van ja eh­kä pelk­kien on­gel­mien ym­pä­ril­lä.

En­tä­pä jos seu­raa­val­la ker­ral­la, kun mei­naan kiel­täy­tyä – sen ei tar­vit­se ol­la vält­tä­mät­tä edes pyyn­tö tai pal­ve­lus, vaan joku voi pyy­tää mi­nua vaik­ka­pa kah­vil­le – en suo­raan kiel­täy­dy­kään, vaan py­säh­dyn het­kek­si kuu­los­te­le­maan it­se­ä­ni: oli­si­ko tämä sit­ten­kin mah­dol­lis­ta? Sil­lä: an­ta­es­saan saa ja tyh­jen­ty­es­sään täyt­tyy!