Riik­ka Lin­nan­mä­ki

Olen mo­nen­lai­sen tai­teen ys­tä­vä, niin sa­nal­li­sen, ku­val­li­sen kuin ää­nel­li­sen, mut­ta myös nii­den yh­dis­tel­mien. Kuun­te­lin ei­len SRK:n kus­tan­ta­maa ru­no­kir­jaa Äi­dit avaa­vat ik­ku­noi­taan Kuu­le-so­vel­luk­ses­ta. Ru­not il­mai­si­vat kau­niis­ti las­ten ar­von ja mer­ki­tyk­sen elä­mäs­sä ja ilon­tuo­ji­na. Har­vem­min tu­lee kuun­nel­tua ru­no­ja, vaik­ka kir­joit­te­len nii­tä sil­loin täl­löin it­se­kin. Ru­not voi­vat il­mais­ta niin pal­jon ly­hy­es­ti­kin, tuo­da kie­li­ku­vin uu­sia tuu­lia aja­tuk­siin ja sitä kaut­ta myös ke­veyt­tä ar­ki­a­jat­te­luun. Pi­dät­kö sinä ru­nois­ta?

Ru­noi­hin voi si­säl­tyä hie­no­ja oi­val­luk­sia: ”Kiih­ke­äs­sä on­nen ta­voit­te­lus­sa puo­li maa­il­maa on vää­ril­lä jäl­jil­lä. Ih­mi­set luu­le­vat on­nen ole­van omis­ta­mis­ta ja vas­taa­not­ta­mis­ta, pal­ve­lus­ten saa­mis­ta toi­sil­ta. To­del­li­suu­des­sa on­nel­li­suus saa­vu­te­taan an­ta­mal­la ja toi­sia pal­ve­le­mal­la.” Hen­ry Drum­mond (1851–1897) osa­si ku­va­ta on­nen pu­nai­sen lan­gan jo vuo­si­sa­to­ja sit­ten.

Ih­mis­mie­lel­lä on tai­pu­mus ta­ker­tua huo­liin ja vai­ke­al­ta tun­tu­viin asi­oi­hin. Mie­li voi jopa jää­dä kouk­kuun ne­ga­tii­vi­siin uu­ti­siin. Asi­as­ta pe­ril­lä ole­mi­nen voi tuo­da het­kel­li­ses­ti tur­val­li­suu­den tun­net­ta, mut­ta pi­dem­män pääl­le se voi käy­dä ras­kaak­si. Huo­no­ja uu­ti­sia on koko ajan tar­jol­la, ja ih­mi­nen tar­vit­see vas­ta­pai­noa huo­lien­sa ja ken­ties ras­kai­den­kin elä­män­vai­hei­den kes­kel­le.

Olet­ko sinä jo kek­si­nyt omaan elä­män­ti­lan­tee­see­si so­pi­via tuu­le­tus­kei­no­ja? Tai­de on mie­les­tä­ni yk­si erit­täin hyvä pai­nei­ta pur­ka­va ja uu­sia ik­ku­noi­ta avaa­va väy­lä aja­tus­ten tuu­let­ta­mi­sel­le. Kä­si­tän tai­teen laa­jas­ti, ja lu­vat­ta­koon, et­tä myös lii­kun­ta tai jo­kin ai­van muu­kin voi toi­mia yh­tä hy­vin!

It­se maa­laa­mi­nen ja tois­ten te­ke­män tai­teen ihas­te­lu te­ke­vät mie­lel­le­ni hy­vää. Vä­rit ovat mi­nul­le vah­vo­ja tun­tei­den tulk­ke­ja. On to­del­la mu­ka­va huo­ma­ta, jos saa teh­tyä jo­tain kau­nis­ta, vaik­ka­kaan ei töis­tä­ni sel­lai­sia tule, mil­lai­sik­si ne alun pe­rin olen ku­vi­tel­lut. Maa­laa­mi­nen on mi­nul­le mat­ka, jos­sa ei ole lii­an va­ka­via ta­voit­tei­ta ja odo­tuk­sia. Vä­lil­lä tai­teil­les­sa epä­on­nis­tu­mi­sen tun­ne voi är­syt­tää, mut­ta jos­tain syys­tä olen saa­nut tai­tei­luun sel­lai­sen ar­mol­li­sen ja luo­van ot­teen, et­tä lo­pul­ta ajat­te­len, et­tä jos ”vir­he” ei ole kor­jat­ta­vis­sa, niin sen kuu­luu­kin ol­la si­ten, tai se on mi­nun tul­kin­ta­ni tai nä­ke­myk­se­ni. Sai­sin­pa siir­ret­tyä sa­maa ar­mol­li­suut­ta myös muil­le elä­män osa-alu­eil­le!

Kuun­te­len mu­siik­kia to­del­la pal­jon ja olen aloit­ta­nut it­se­kin hui­lun­soi­ton. Suo­sit­te­len mui­ta­kin to­teut­ta­maan soit­ta­mi­sen unel­man, mis­sä iäs­sä hy­vän­sä. On pal­kit­se­vaa huo­ma­ta edis­ty­sas­ke­lei­ta! Li­säk­si soit­ta­mi­nen te­kee mo­nel­la ta­paa hy­vää niin ai­voil­le kuin myös fyy­si­ses­ti. Ta­voit­tee­ni oli­si osa­ta jos­kus soit­taa si­ten, et­tä sii­tä oli­si iloa myös muil­le. Nau­tin ja lii­ku­tun it­se kau­niin mu­sii­kin kuun­te­lus­ta, vä­lil­lä voi­mak­kaas­ti­kin.

Kir­jo­jen lu­ke­mi­nen on mi­nul­le ai­ka kou­kut­ta­vaa puu­haa, ja se avar­taa maa­il­maa. Tie­tys­ti sil­lä­kin on mer­ki­tys­tä, mitä lu­kee. On mie­len­kiin­tois­ta hy­pä­tä het­kek­si jon­kun toi­sen saap­pai­siin ja ken­ties op­pia toi­sen ko­ke­mas­ta jo­tain – tai ai­na­kin ke­hit­tyä em­pa­ti­as­sa, kun toi­sen hen­ki­lön aja­tus- ja tun­ne­maa­il­ma avau­tu­vat ai­na­kin jol­ta­kin osin. Eh­dit­kö sinä lu­kea? On­nek­si ny­kyi­sin on myös ää­ni­kir­jo­ja!

Voi­sin­ko mi­nä­kin huo­ma­ta sa­mo­ja kii­tol­li­suu­den ai­hei­ta kuin alus­sa mai­nit­se­mas­sa­ni ru­no­kir­jas­sa: las­ten nau­run, joka nou­see kat­toon? Raa­mat­tu­kin ke­hot­taa iloit­se­maan. Olen ko­ke­nut, et­tä sy­vin­tä si­säis­tä iloa tuo oman­tun­non puh­taus: rau­ha Ju­ma­lan ja ih­mis­ten vä­lil­lä. Sitä rau­haa kan­nat­taa vaa­lia.