Kasvokkainen vuorovaikutus mahdollistaa monia sellaisia aistikokemuksia, jotka virtuaalisessa viestinnässä jäävät puuttumaan.
Kuva kirjoittajalta
Kasvokkainen vuorovaikutus mahdollistaa monia sellaisia aistikokemuksia, jotka virtuaalisessa viestinnässä jäävät puuttumaan.
Kuva kirjoittajalta
Riikka Linnanmäki
Suviseurat siivittivät minut ihanaan heinäkuuhun. Tuntuu, että maljani on saanut olla täysi niin monena päivänä ja olen todella kiitollinen siitä!
Ajattelen, että Suviseuroissa ihanat kohtaamiset saivat ekstrovertin sydämeni puhkeamaan taas kunnolla kukkaan.
Olen muutaman ystäväni kanssa pohtinut, että miten hölmö sanonta onkaan: "Kel' onni on, se onnen kätkeköön." Pitäisikö onni kätkeä kateuden vuoksi, vai siksi, että jollekin voi tulla paha mieli, koska hänen toiveensa ei ole toteutunut?
Lopulta voimme ottaa vastuuta vain omista tunteistamme. Se, että pitää itsestään huolta, mieluiten jo ennaltaehkäisevästi, mahdollistaa myös onnen. Onni lisääntyy jakaessa.
Nykyisin paljon asioita jaetaan somessa. Mielestäni on hyvä, ettei somessakaan tarvitse aina näyttää vain elämästä pelkkää kiiltokuvaa. Olen saanutkin siitä kiitosta.
En silti varmasti olisi kokenut heinäkuuta niin ihanana, jos olisin käynyt kaikki keskustelut vain somessa: some ei voi korvata halauksen tuomaa hyvää oloa, läsnäolon, hymyn, eleiden, ilmeiden havaitsemisen tuomaa oivaltamisen iloa, sitä riemun tunnetta, kun hoksaa rakkaan, tutun ja saa mennä luokse.
Onko kohtaaminen ollut sinulle helppoa? Vai onko ollut helpompi välttää niitä? Vai eikö ole ollut ketään, jota kohdata?
Yksinäisyydestä ja suuressa väkijoukossa sen kokemisesta on puhuttu nyt monilla kanavilla. Muistan, miten nuorempana koin ahdistavana kävellä yksin tapaamispaikalle kesän suurissa seuroissa: "Ajatteleekohan muut, että mikähän yksinäinen ressukka tuo on? Onkohan mun ilme kauhean surullinen?" kuumottelin mielessäni.
Muistan miten keväällä naistenillan alustuksessa sanottiin, että kun ihmisellä on juuret ja hän on sinut itsensä kanssa, hän voi liikkua ihan yksinkin. Ilokseni huomasin, etten ahdistunut yksin liikkumisesta näissä seuroissa! Lopulta en kovin paljon yksin liikkunutkaan. Olihan rakas perheeni ja muitakin läheisiä samalla alueellakin.
Toivoisin, että erityisesti uudelle paikkakunnalle muuttaneet nuoret otettaisiin mukaan toimintaan ja kutsuttaisiin kylään. Saamme rukoilla Taivaan Isältä kohtaavaista mieltä itsellemme kaiken ikäisten, kokoisten ja maalaisten kanssakulkijoiden huomioimiseen.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys