Heinäkuisena keskiviikkoaamuna saatamme pojat esikoisen kummitädin hoiviin ja kiirehdimme naistenklinikalle. Ultraääni sen paljastaa, meille on tulossa vauva! Tunne on sitä samaa kuin aiemmillakin kerroilla: yhtä aikaa epäuskoinen ja hämmentynyt, mutta kiitollinen. Haen pojat kummitädin luota, joka halaa minua lujasti onnittelujen merkiksi. Kesäpäivä jatkuu puistossa, ja auringon säteissä mahdollinen tammikuinen synnytys tuntuu hailealta haaveelta. Että siis vauva!
Vauvauutiset ovat näin miehenä aina aika haasteellista kerrottavaa. Jos vatsani kasvaa, se ei kerro muusta kuin lenkillä käymisen harvenneista väleistä. Jos kyselen juustojen valmistusmenetelmien perään, ihmiset ajattelevat sen kuuluvan normaaliin kiinnostukseeni ruoanlaittoa kohtaan. Siksi härkää on tartuttava sarvista ja asiaa päräytettävä julki sopivassa paikassa.
Ja onnitteluita saadaankin:
– Oi miten mukavaa, yritättekö nyt tyttöä kun teillä on kaksi poikaa?
– Kolme lasta on just sopiva luku, mahtuvat hyvin tavallisen auton takapenkille!
– Hirveän hyvä ajatus tehdä lapset noin peräkanaa, vaimosi voi nyt hyvin olla kotona kunnes nuorin on kolmevuotias ja sitten pääsee taas vahvemmin työelämään kiinni!
Kysyypä joku suoraankin vastaajan mykistäen, että ”oliko tuo nyt suunniteltu vai vahinko”.
Raskausviikot kulkevat kulkemistaan. Herätämme huomiota missä kuljemmekin, kolmatta lasta odottava perhe ei ole ihan tavanomaisin juttu pääkaupunkiseudulla. Naapureiden kaulat pitenevät kohdallamme: asumme väliaikaisesti yksiössä eikä meillä ole autoa - nyt sitten vielä vauva!
Joululoman viimeisen päivän aamuna alkaa sitten tapahtua. Vaimo herää kello 8.30 tunteeseen, että tänään taitaa tulla lähtö. Kello 13.03 saamme syliimme tyttövauvan.
– No jo on prinsessa, huudahtaa kätilö.
Olemme onnesta soikeina, olemmehan saaneet ensimmäisen tyttäremme.
Prinsessa! Tyttövauva! Päivä paistaa sekä meille että muille. Ilon joukkoon heitetään hämmennyksen mausteita:
– No nyt teillä on perhe koossa!
– Ensin kaksi poikaa, sitten tyttö, loistavaa perhesuunnittelua!
– Nyt kannattaa sitten lopettaa, että jää hyvä maku suuhun!
– Muistakaa ajatella myös äitiä ja hänen jaksamistaan!
Ja niin elämä jatkuu. Kolmen lapsen isä takeltelee välillä sanoissaan ja ilmoittaa olevansa kolmen isän lapsi. Prinsessa saa kuninkaallisen nimen ja jos ei nyt puolta valtakuntaa niin vähintään saman kokoisen Barbie-talon. Sen, joka on 30 vuotta odotellut uutta leikkijää erään töölöläisrouvan kellarissa. Esikoinen omaksuu prinsessatittelin niin voimakkaasti, ettei raski luopua kutsumistavasta vaikka voisi käyttää jo ihan sisarensa nimeä.
Prinsessa itse on helppo kuin mikä, nukkuu viiden tunnin yöunet ja luo suurilla silmillään niin viehkoja katseita, että olemme kaikki ihan sulaa vahaa hänen edessään. Mieleen nousevat ihmisten monet kommentit. Haluaisin sanoa heille:
– Eihän tällaista nyt osannut suunnitella, mutta mikä vahinko olisi ollut jos näin ei olisi käynyt. Onneksi meidän ei tarvitse itse ohjata elämäämme, vaan saamme olla osa Jumalan suunnitelmaa.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys