Se tulee liki varoittamatta. Aina yhtä yllättäen ja äkkiä ja juuri silloin, kun tuntuu ettei muutenkaan ehdi saada mitään valmiiksi. Joulukuu, vuoden lyhyin kuukausi.
Joulunaika on freelancer-laulajalle ja opettajalle vuoden kiireisintä aikaa. On jouluoratoriota, Kauneimpia joululauluja ja adventtivespereitä. On viimeisiä kokeita, arviointia, juhlaohjelmien harjoittamista. On pikkujouluja, joulukahveja ja viimeisiä päivämääriä liki kaikessa mahdollisessa. Joulunaika kiireineen päättää vuoden ja lukukauden. Kirkkovuosi tuntuu paremmin suunnitellulta: aloitetaan kiireellä, jotta voidaan hiljentyä sitten pyhäinpäivän ja tuomiosunnuntain kautta silloin oikeastikin pimeänä aikana jolloin hiljentyminen tuntuu luonnolliselta.
Kiire on kuulunut joulukuuhuni viimeiset 20 vuotta. Aloitin 14-vuotiaana kukkalähettinä kotikaupunkini suosituimmassa kukkakaupassa. Se oli sitä aikaa, kun ihmiset vielä muistivat toisiaan jouluisin kukkatervehdyksin. Kotimme eteinen pursui kukkia, niitä oli kaikkialla. Parhaimpina joulunaluspäivinä kiikutin 150 kukkapakettia ympäri kaupunkia.
Kun ikää tuli lisää, vaihdoin tiskin toiselle puolelle. Työskentelin helsinkiläisessä tavaratalossa seitsemän joulunaikaa. Joulu näkyi ja kuului kaupassa ja kaikilla oli antamisen halu. Tuli pieniä harmaita mummoja, joilla oli kansaneläke ja mukanaan lapsenlapsen haparoivin tyyppikirjaimin kirjoittama saatekirja, jonka halvin konsolipeli maksoi 49,90 euroa. Ja ihan oikeasti, jouluaattona saattoi tulla kiireisen näköinen pukumies kauppaan viittä vaille kaksitoista mukanaan pitkä ostoslista, jonka hittilelut oli myyty loppuun jo hyvän aikaa marraskuun puolella.
Joulu on sen kristillisestä alusta saakka ollut ristiriitojen juhla. Mitä mahtaisivatkaan miettiä ne majatalon pitäjät, joiden ”majassa ei ollut sijaa”, jos tietäisivät kenet käännyttivät ovelta? Joulunaikaan liittyy paljon odotuksia ja toiveita ja sana ”yhdessäolo” nousee esille aina jouluisin. Kuitenkin joulut työllistävät vuodesta toiseen poliisia, sairaaloita ja sosiaalipuolen väkeä, kaikki odotukset kun eivät ehkä täytykään.
Lapsuudenkodissani tärkeä joululaulu oli Tuikkikaa, oi jouluntähtöset. Opettajana työskennellyt äitini oli kuullut sen kollegansa luokan laulamana, juuri kun oli saanut tietää äitinsä joutuneen sairaalaan. Isoäitini kuoli tapaninpäivän aamuna. Joulun ”sadun” loppuminen toi aina kyyneleet äidin silmiin vuosikymmeniä isoäidin kuoleman jälkeenkin.
Joulukuun kiireisin aika alkaa tätä kirjoittaessani olla jo ohi. Oppilaiden todistukset ovat valmiina, muutamille on numerot annettu Wilma-järjestelmään ja luokkakin on siivottu lomaa varten. Keskittyminen ja virittäytyminen oman kodin jouluun jatkuu kuitenkin kaiken rinnalla. Joulun lelukuvastot on meillä luettu kannesta kanteen ja poikien toiveet ovat tarkalleen tiedossa. Mutta mitä ihmettä, eikö kuvastossa ollutkaan vuohta Afrikassa tai kouluvuotta kehitysmaan lapselle? Varovainen ja kokeileva ehdotukseni saa nelivuotiaan hetkeksi mietteliääksi. Vuohi olisi kyllä kiva, mutta miksi sen saa joku toinen? Ajattelen, että tässä kansantaloudellisessa tilassa nelivuotiaan toiveet voi toteuttaa hyvällä omallatunnolla, Suomi kun ei lähde tästä eteenpäin ellei kansa kuluta.
2000-luvun koululaiset kajauttavat innoissaan joulujuhlaharjoituksissa ”joulu on taas, riemuitkaa nyt, lapsi on meille tänä yönä syntynyt”. Vielä muutama harjoitus, muutama työntäyteinen päivä. Kun kalenterin 24. luukku avataan, tiedän kiireen helpottaneen. Kynttilöiden loistaessa voin jälleen yhtyä joululaulun riemuun. "Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus herraksi sen, silloin joulu luonamme on." Toivotan kaikille blogin lukijoille siunattua ja rauhallista joulunaikaa ja onnellista vuotta 2015!
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys