Vuo­sien var­rel­la olen op­pi­nut sen, et­tä ker­to­es­sa­ni am­mat­ti­ni lau­kai­sen au­to­maat­ti­ses­ti kans­sa­kes­kus­te­li­jan mie­les­sä mat­kan men­nei­syy­teen ja omiin ko­ke­muk­siin. Väi­tän, et­tä opet­ta­jat ovat am­mat­ti­kun­ta, jon­ka kans­sa ih­mi­nen on elä­mäs­sään toi­sek­si eni­ten te­ke­mi­sis­sä heti oman am­mat­tin­sa edus­ta­jien jäl­keen. Opet­ta­jia on kaik­ki­al­la ja kai­ken­lai­sia, ja opet­ta­va ih­mi­nen on al­tis suo­ral­le ar­vi­oin­nil­le heti avat­tu­aan suun­sa. Opet­ta­ja­na tie­dän, et­tä mi­nul­la on ka­sa­päin on­nis­tu­nei­ta ja vä­hem­män on­nis­tu­nei­ta kol­le­goi­ta jo­kai­sen elä­män­po­lul­la. Ih­mi­nen tun­tuu muis­ta­van vain ää­ri­päät, ne hy­vät ja kan­nus­ta­vat ja sit­ten myös ne an­ke­at ja la­tis­ta­vat opet­ta­jan­sa. Opet­ta­ja­na on­kin ”pal­jon var­ti­ja­na” ja sik­si jo­kai­nen kan­nus­tus ja jak­sa­mi­sen toi­vo­tus on tar­peen.

Opet­ta­juus on koko ajan muut­tu­va il­miö ja hyvä niin. Eri­näi­sis­sä ar­vos­tet­tu­jen am­mat­tien lis­tois­sa hyp­pe­lem­me vä­lil­lä kor­ke­al­la ja sit­ten taas jos­sa­kin olem­me lis­tan hän­tä­pääs­sä. Opet­ta­juus pu­hut­taa ja sik­si se myös he­rät­tää ri­kas­tut­ta­via kes­kus­te­lu­ja ku­ten ke­väi­nen koh­taa­mi­se­ni ta­lon­mie­hen kans­sa.

– Tuus nyt kat­too, kun am­mat­ti­mies te­kee töi­tä! Ei­kö huo­maa, et­tä osaa asi­an­sa? Mi­käs uk­ko se sinä Har­ti­kai­nen olet am­ma­til­ta­si? Vai et­tä opet­ta­ja, no sul­la al­koi loma nyt. Se on rank­kaa hom­maa, se opet­ta­jan­hom­ma. Van­hem­mat va­lit­taa koko ajan, et­tei hei­dän lap­siin­sa saa kos­kea ja suut­tu­vat hir­ve­än pie­nes­tä. Vaa­tii kär­si­väl­li­syyt­tä se työ. Ei mi­nus­ta vaan oli­si sii­hen, tup­paan her­mos­tu­maan kun ei mene heti pe­ril­le. Vaik­ka olen mä si­tä­kin hom­maa jos­kus teh­nyt, opet­ta­mis­ta.

– Opet­ta­jil­la­han on ihan koh­ta­lai­set pal­kat, kaks­ja­puo­li­ton­nia vai mitä te nyt sit­te saat­te­kaan kä­teen­ne. Vaan ar­vos­tus on mitä on. En­nen oli toi­sin, ky­läs­sä oli yk­kö­siä lää­kä­ri ja opet­ta­ja, heil­tä ky­syt­tiin neu­voa kai­ken­lai­siin ti­lan­tei­siin.

– Kyl­lä mä ha­lu­an ol­la läs­nä siel­lä mis­sä ta­pah­tuu, ja tääl­lä nyt ta­pah­tuu. Sul­la on tuo pik­ku­a­pu­lai­nen mu­ka­na, se on hyvä se, et­tä on apu­lai­nen. Ka­tos nyt tota am­mat­ti­mies­tä tuos­sa (osoit­taa vie­res­sä ole­vaa put­ki­mies­tä), ei tai­da opet­ta­jan lo­ma­ra­hat riit­tää tuon mie­hen palk­ko­jen mak­suun. Saa­tat ot­taa pian kau­pun­gil­le pu­he­lua, et­tä lo­ma­ra­hat tän­ne ja heti, kun tuli niin kal­lis put­ki­mies. Sää olet pian tuol­la kuu­le leh­tiä ja­ka­mas­sa, se on hy­vää työ­tä se, He­sa­rin ja­ka­mi­nen. Saa aa­mul­la nous­ta, ja sit­ten on koko päi­vä ai­kaa teh­dä muu­ta (jos­sain täs­sä vai­heil­la huo­maan lap­se­ni jäl­leen mu­tus­te­le­van jo­tain, lie­kö sit­ten mut­te­ria vai mitä...).

Mut­ta, ta­kai­sin syk­syyn ja kou­lun­pen­kil­le. Tätä lu­kies­sa­si olen jo kai­va­nut kaa­pis­ta kir­jai­mia syö­vän Art­tu-nu­ken ja hil­jai­suut­ta ja rau­haa val­vo­van Al­ma-ka­nan, ni­men­nyt jo­kai­sel­le op­pi­laal­le­ni pul­pe­tin ja nau­lak­ko­pai­kan ja kuul­lut mon­ta haus­kaa ta­ri­naa ku­lu­nees­ta ke­säs­tä ja vas­tan­nut sa­toi­hin ja tu­han­siin pie­nen ih­mi­sen mie­les­tä nous­sei­siin ky­sy­myk­siin. Ja kai­kes­ta täs­tä ener­gi­aa saa­nee­na olen val­mis koh­taa­maan kou­lu­maa­il­man tä­män­syk­syi­set haas­teet. Toi­vo­tan kai­kil­le kou­lu­lai­sil­le ja hei­dän per­heil­leen sekä eri­tyi­ses­ti opet­ta­ja­kol­le­goil­le­ni ym­pä­ri Suo­men Tai­vaan Isän siu­naa­maa kou­lu­vuot­ta ja voi­mia ja jak­sa­mis­ta ar­jen haas­tei­siin.

(Kur­si­voi­dut lai­nauk­set ovat Juk­ka Sal­mi­sen sa­noit­ta­mas­ta lau­lus­ta Nyt on syk­sy.)