Kesä 2006 oli vähäsateisin sitten vuoden 1910. Terminen kesä jatkui yhtäjaksoisesti pääkaupunkiseudulla 159 vuorokautta. Se on ennätyksellisesti kuukauden pidempi jakso kuin yleensä kesäisin. Olin ruskea kuin papu. Työskentelin kesän eteläsuomalaisessa kattomaalausliikkeessä ottaen Helsinkiin hiukan erilaista perspektiiviä kuin tavallisina kesinä. Hommia oli paiskittava tavallista enemmän: elo–syyskuuksi oli varattu kaveriporukalla neljän viikon reissu Yhdysvaltoihin.
Maalatessaan kerrostalon kattoa joutuu kohtaamaan aluksi omat pelkonsa. Edessäni seisovat tikkaat johtivat 8-kerroksisen talon katolle. Kädessäni oli 10 litran maalipurkki ja tela, edessäni huojuva tikasmatka. Päässäni soi virrenpätkä ”jo askel riittää siirtämään, tulevaan toiseen elämään”. Mutta kaikkeen tottuu. Jossain vaiheessa kesää katon reunat eivät olleet enää elämän reunoja. Valjaat pitivät minusta huolta, suojelusenkeleille ei tarvinnut antaa liikaa tehtäviä. Puhelinsoittokaan ei ollut enää kovin ihmeellistä.
– Olen hiukan huonossa paikassa, soitan myöhemmin uudelleen.
Yksi soitoista oli lauluoppilaaltani. Hän oli lupautunut laulamaan sisarensa häissä syyskuussa. Toiveissa oli Beethovenia, Soi taivaat kiitosta Herran ja luojan.
– Että ehtisitkö katsoa sitä hiukan minun kanssani?
Kesä, aurinko ja laulaminen kuulostavat helpolta ja kepeältä yhdistelmältä. Mutta voi, aurinko tekee tepposiaan ammattilaulajallekin turvottamalla lämmöllään äänihuulia. Ohutkin tuulenvire kuivattaa kurkkua, tekee mieli rykäistä.
– Harjoitellessasi kotona juo paljon, joka välissä. Kiinnitä huomiota vokaaleihin. Kokeile korkeat paikat aina ensin oktaavia alempaa. Harjoittele sanoja, opettele jo matkalla ulkoa. Olen lähdössä Yhdysvaltoihin, joten meidän pitää tavata sitä ennen, kerroin lauluoppilaalleni.
Jumalan kunnia luonnossa on tyypillinen juhlavissa kirkkotilaisuuksissa laulettava laulu. Se on myös tyyppiesimerkki laulusta, jonka nimi jää pelkäksi otsikoksi eikä nimen sanoja lauleta mukana kertaakaan laulun aikana. Tällöin ihmismieliin iskostuu laulun käyttönimenä ensimmäisen säkeen sanat. Taivaat julistavat iankaikkista kirkkautta (Die Himmel rühmen des Ewigen Ehre) on alku Christian Fürchtegott Gellertin runosta, joka julkaistiin kokoelmassa Pyhiä oodeja ja lauluja 1757. Ludwig van Beethoven sävelsi runon osaksi laulusarjaa (op. 48) vuonna 1803. Lehtimiehenä, sanoittajana ja eduskunnan pikakirjoittajana tunnettu Väinö Valve käänsi Gellertin runon salanimellä V. Arti muotoon Soi taivaat kiitosta Herran ja Luojan. Taidokkaassa ja ehdottoman tekstilähtöisessä sävellyksessä sana Herra saa ensimmäisen säkeen korkeimman sävelen. Näin musiikki kunnioittaa Jumalaa ja hänen luomistöitään mitä upeimmalla tavalla.
Istun pianon ääreen. Kesäkuulumiset on vaihdettu, nuorimies todettu kunnossa olevaksi ja reippaaksi laulamista varten. Laulamisessa on pohjimmiltaan aina kyse energiasta. Jos olet väsynyt, uupunut ja mielesi on maassa, kuuluu se laulustasi välittömästi. Jos olemuksesi on ryhditön, haluton ja veltto on turhaa kuvitella löytävänsä räiskyvää tulkintaa ja täysjänteiseen laulamiseen vaadittavaa heittäytymistä. Laulutunneilla energiaa siirtyy opettajan ja oppilaan välillä. Kesäterästä huolimatta minun on ryhdistäydyttävä, oppilas maksaa ja haluaa siis saada rahoilleen vastinetta. Tällä kertaa oppilaalla oli runsaasti annettavaa opettajalleen. Mikä ihmeellinen rauha, voima ja vapautuneisuus tästä parikymppisestä miehestä ilmoille virtaileekin – opettaja pianonsa takana alkaa itsekin löytää moodiaan. Tarkastamme hengitystä, vokaalivärejä, vokaalien sitomista. Tavusta sanaan, sanasta lauseeseen, lauseesta säkeeseen, säkeestä säkeistöön – rakennamme laulusta kokonaisuutta. Mietimme tunnetiloja: Mitä säveltäjä, sanoittaja ja laulaja itse haluaisivat mahdollisesti milläkin asialla viestiä? Miltä tuntuu laulaa sisarensa häissä? Miten kirkkotilaisuus vaikuttaa laulajaan? Jännittääkö? Mikä on hyvää ja mikä haittaavaa jännitystä? Milloin tarvitaan jännitettä, milloin jännitystä.
Elokuun kuumuudessa, luokkahuoneen hämäryydessä laulu ja laulajapoika alkavat elämään. Jumalan kunniaksi sävelletty laulu soi kauniina ja tasapainoisena.
– äänesi on mahtavassa kunnossa – miten ihmeessä olet saanut pidettyä kesätauollakin sen näin hyvänä?
– Minun on hyvä olla, pidän tästä laulusta ja tunnen että se sopii minulle.
Tunnetila kantaa ja välittyy myös kuulijalle. Tunnin päätteeksi oloni on ihmeellisen kevyt. Hyvillä mielin voin lähteä matkalleni ja jättää oppilaani sisarensa vihkiäistilaisuutta juhlistamaan.
– Laita sitten viestiä heti, miten meni! Hengessä mukana!
Saan viestin matkalleni. Sen sisältö ei ole sitä, mitä olen ajatellut. Lauluoppilaani, jonka piti laulaa sisarensa häissä, on kuollut tapaturmassa. Jumalan suunnitelmat, päiviemme jäljellä oleva määrä, kaikki tuntuvat käsittämättömiltä. Niin paljon elinvoimaa, iloa ja rauhaa – ja hetkessä kaikki on ohi.
Siunaustilaisuus oli yksi elämäni vahvimpia kokemuksia. Sankka kavereiden joukko oli saattamassa toveriaan. Kaikilla oli sama mieli, kiitos että saimme tuntea tämän hienon ihmisen!
Joulukuu 2007. Seison ystävieni vihkikirkon parvella. Häämarssiksi on valittu tuttua Beethovenia, Jumalan kunnia luonnossa. Löydän laulustani aivan uusia sävyjä. Ken taivaan tähdille tuikkehen antoi? Tähtitaivaan tuikkeessa kimmeltää tulevaisuususkon lisäksi mahdollisuus elämän päättymiseen. Ja ilmat kertoo ihmeitään. Ihmiselämä lienee niistä ihmeellisin.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys