Ra­kas tei­ni­tyt­tö-kum­mi­tyt­tö kir­joit­ti olo­huo­nee­ni lii­tu­tau­luun teks­tin, jon­ka hän oli va­lin­nut Ins­tag­ra­mis­ta. Ih­met­te­lin vä­hän, mik­si hän va­lit­si juu­ri sen.

Minä olin kyl­lä pu­hu­nut me­nes­tyk­ses­tä vas­ta muu­al­la. Sii­nä kes­kus­te­lus­sa oli aluk­si ai­ka te­rä­viä kul­mia. Is­tut­tiin ym­pä­ri olo­huo­net­ta. ää­nen­sä­vyt oli­vat tiuk­ko­ja, ja sil­ti kuu­li, et­tä pu­hu­taan jos­ta­kin her­käs­tä.

Me­nes­tyk­sen ta­voit­te­lua kri­ti­soi­tiin. Se lii­tet­tiin ikä­vään it­sek­kyy­teen. Kuu­los­ti sil­tä, et­tei ku­kaan voi pär­jä­tä il­man te­rä­viä kyy­när­päi­tä eli ky­see­na­lai­sia toi­min­ta­ta­po­ja. Ha­lut­tiin sa­nou­tua ir­ti me­nes­tyk­sen ta­voit­te­lus­ta, mut­ta me­nes­tys­pai­nei­ta oli sil­ti.

Tyttö kysyi minulta, mitä ”comparing” tarkoittaa. Vertaamista se tarkoittaa.

Ei kai me­nes­tys läh­tö­koh­tai­ses­ti kiel­teis­tä voi ol­la, kun on käs­kyn lu­pauk­ses­sa­kin?

Piti ru­ve­ta mää­rit­te­le­mään, et­tä pu­hut­tai­siin kaik­ki sa­mas­ta asi­as­ta.

Mitä se sit­ten on?

Me­nes­tyk­sek­si ei sel­väs­ti aja­tel­tu en­si­si­jai­ses­ti työ­tä ja uraa. Se oli jo­ta­kin muu­ta. Minä ru­pe­sin ky­se­le­mään, ute­li­as. Mitä me­nes­tys tei­dän mie­les­tä oi­ke­as­ti on? En it­se­kään oi­kein tien­nyt, mitä aja­tel­la.

On­ko se sitä, et­tä te­kee te­ke­män­sä on­nis­tu­nees­ti ja vä­hän yli­kin? On­ko se sitä, et­tä saa teh­dä sitä, mis­tä tyk­kää? On­ko se jopa jo­ta­kin ihan muu­ta kuin te­ke­mis­tä? Ajat­te­lim­me kes­ke­näm­me eri ta­val­la.

Pai­neet tun­tui­vat ole­van eni­ten työs­sä ja suo­rit­ta­mi­ses­sa. Sekä mie­het et­tä nai­set kuu­los­ti­vat ha­lu­a­van eroa oman su­ku­puo­len­sa ta­va­no­mai­siin aja­tuk­siin ja toi­min­ta­ta­poi­hin. Tun­tui, et­tä py­ris­te­lim­me jos­ta­kin pois ja jo­ta­kin koh­ti.

On­ko me­nes­ty­nyt ih­mi­nen sel­lai­nen, jol­la on kym­me­nen las­ta ei­kä yh­tään eh­jää vuot­ta työ­ko­ke­mus­ta? En­tä lap­se­ton ura­tyk­ki? Saa­ko ke­nes­tä­kään sa­noa sil­lä ta­val­la?

Provosoivannimisen kirjan viesti vaikutti olevan sukupuolineutraali. (Sheryl Sandberg: Naiset ja menestymisen tahto)

Me­nes­ty­mi­sen ihan­teet, ta­voit­teet ja il­mai­su­ta­vat ovat vah­vas­ti kult­tuu­ri­si­don­nai­sia, ja töi­tä saa teh­dä, et­tä muis­taa pi­tää kiin­ni omis­ta ar­vois­taan, jos ne poik­ke­a­vat val­ta­kult­tuu­ris­ta.

Yk­si ka­ve­ri mää­rit­te­li me­nes­tyk­sen lo­pul­ta toi­min­ta­na, joka li­sää omaa ja tois­ten hy­vin­voin­tia. Kuu­los­ti hy­väl­tä! Kes­kus­te­lun kään­teet loi­ve­ni­vat vä­hi­tel­len, ja alet­tiin kat­sel­la enem­män yh­teis­tä ta­voi­tet­ta koh­ti.

Oman työ­u­ra­ni alus­sa, mon­ta vuot­ta sit­ten, kir­joi­tin jää­kaa­pin oveen si­taa­tin me­nes­ty­neen, jo edes­men­neen Ant­ti Hy­ryn Uu­nis­ta: ”Elä­mä on kuu­le sem­mois­ta, et­tä an­taa sen sii­tä rau­has­sa ke­hit­tyä.”

Ker­roin sen ker­ran kir­jai­li­jal­le it­sel­leen, ja hä­nen kas­voil­leen kah­vi­ku­pin taak­se hii­pi nöy­rän tyy­ty­väi­nen, vä­hä­e­lei­nen hymy, joka va­lai­si het­kek­si koko huo­neen.