Sii­rin ja Ju­li­an kes­kus­te­lu 47-ne­li­öi­ses­sä ko­dis­sa

S: Ju­lia, on­ko nuo kaik­ki ta­va­rat tuol­la vaa­te­huo­nees­sa­ki sun? Ku vii­meks ku mä olin sul­la lo­mal­la, niin nii­tä oli pal­jo vä­hem­män.

J: Joo, mun ne on kaik­ki, pait­si ne mit­kä on unoh­tu­nu ka­ve­reil­ta tai on kir­jas­tos­ta tai töis­tä…

S: Siks­kö sä et os­ta­nu kau­pois­ta mi­tään vaik­ka kau­pun­gil­la ko­kei­lit­te kaik­kia?

J: (nau­raa) Joo, kaa­pit on ai­kas täyn­nä ja vä­hän yli­kin.

S: Niin, mei­jän äi­ti ko­kei­lee mel­kein vaan nii­tä mitä os­taa.

J: Niin, se on jär­ke­vää, ei mu­a­kaan jos­kus hu­vi­ta ko­keil­la vaik­ka tar­vis jo­ta­kin.

S: Nii. Kuin­ka pal­jo vaat­tei­ta sil­lä Tui­kul­la on ku teil­lä oli Kai­san kans ei­len kum­mal­la­ki sen van­hat vaat­teet?

J: (hy­myi­lee) Kuu­le, siel­tä olis löy­ty­ny Tui­kun ko­ti­kirp­pa­ril­ta sul­le­ki vaik­ka mitä kun siel­lä oli kaks vuo­si­kym­men­tä tal­les­sa ja kai­ken­ko­ko­sia.

Sii­ri is­tuu soh­val­le tut­ki­maan uut­ta pu­he­lin­taan.

S: Ju­lia, kum­pi sun pu­he­li­mis­ta on pa­rem­pi?

J: Oma tai­taa ol­la uu­dem­pi ja sii­nä on työ­pu­he­lin­ta pa­rem­pi ka­me­ra, ja taas se soi.

Ju­lia kä­ve­lee pu­he­li­men­sa luo ja hil­jen­tää sen.

S: Te ai­na soi­tat­te toi­sil­le.

J: (hy­myi­lee) Joo, ris­tiin ras­tiin, ja joit­ten­kin kans­sa mel­kein joka päi­vä.

S: Niin­ku tääl­lä ei asu toi­sia.

J: Niin…

S: Sun pi­tää ai­na soit­taa ku sä ha­lu­at pu­hua jon­kun kans­sa.

J: Niin pi­tää kun ai­ka har­voin tu­lee pu­hut­tua itek­seen.

S: Ja sit­te te oot­te tois­ten luo­na ky­läs­sä. Mut­ta se ei oo sama ku me men­nään ky­lään koko per­he ku te oot­te tois­ten luo­na vä­hän niin­ku ko­to­na.

J: Niin, eh­kä.

Sii­ri pyö­räh­tää jump­pa­pal­lon pääl­le ja kel­lah­taa ke­vy­es­ti ma­tol­le.

S: Käyt­te­kö te ai­na niis­sä kah­vi­lois­sa?

J: Kyl­lä me sil­lon täl­lön.

S: Men­nään­kö me nyt en­sin kau­pun­kiin ja ui­maan ja sit­ten Kai­sa tu­lee tän­ne?

J: Eh­kä, ja voi ol­la, et­tä käy­dään aut­ta­mas­sa Tuik­kua muu­tos­sa.

S: Mi­hin se muut­taa?

J: Se vaih­taa työ­tä, toi­seen kau­pun­kiin.

Sii­ri nou­see miet­ti­vän nä­köi­se­nä ik­ku­nan ää­reen.

S: Te ai­na au­tat­te toi­sia.

J: Niin, tot­ta, niin au­te­taan.

S: Sun ys­tä­vät on vä­hän niin­ku sun per­he. Ja ar­vaa mitä!

J: (hy­myi­lee) No mitä?

S: Kai­sa os­ti mul­le sem­mo­sen kark­ki­pöt­kön ja vi­o­le­tin mi­ni­pul­lon vet­tä ku mä olin sen kans ku sä olit töis­sä.

J: Kiva. Mitä muu­ta te teit­te?

S: No Kai­sa ruok­ki va­hin­gos­sa yh­tä var­pus­ta ja sit­te sen ka­ve­ri lait­to keit­toon lei­vän­pa­la­sia ja me käy­tiin Kai­san kans ui­mas­sa vaik­ka sato vet­tä ihan täy­siä.

Ju­lia kaa­taa kah­vin kup­piin ja ot­taa pu­he­li­men kä­teen­sä.

J: (nau­raa) Vai niin! Otat­ko jäts­kin? Mä hörp­pään tän ja sit­te lä­he­tään.

S: Joo… Siel­lä Kai­san ta­los­sa on eri­lai­nen his­si ku sul­la.

J: Joo, voi ol­la.

S: Mus­ta­ki tu­lee jos­kus niin­ku sä. Pait­si ha­lu­an isom­man ta­lon.

Ju­lia hörp­pää kah­via, ojen­taa jää­te­lön Sii­ril­le ja vir­nis­tää.

J: Joo, voin suo­si­tel­la, kum­paa­kin. Ole­pa hyvä!

S: Pi­tää­kö mun ot­taa kaik­ki ta­va­rat jo mu­kaan?

J: Ei tar­vi, tul­laan tätä kaut­ta, mä käyn vie­mäs­sä sut suo­raan ko­tiin ja tuun moik­kaa­maan vie­lä tei­jän ko­ti­po­ruk­kaa.