Olen tot­tu­nut sii­hen, et­ten ole ihan niin kuin suu­rin osa ym­pä­ril­lä­ni ole­vis­ta.

Olen tot­tu­nut erot­tu­maan ul­ko­nä­kö­ni vuok­si.

Olen tot­tu­nut erot­tu­maan pu­he­ta­pa­ni vuok­si.

Olen tot­tu­nut erot­tu­maan har­ras­tus­te­ni, per­he­ar­vo­je­ni ja val­ta­vir­ras­ta poik­ke­a­vien ver­kos­to­je­ni vuok­si.

Olen tot­tu­nut tun­te­maan vah­vaa yh­teen­kuu­lu­vuut­ta kal­tais­te­ni kans­sa.

Olen tot­tu­nut sii­hen, et­tä mi­nua ih­me­tel­lään. Olen tot­tu­nut sii­hen, et­tä jos­kus aja­tuk­sis­ta­ni ol­laan eri­tyi­sen kiin­nos­tu­nei­ta. Olen tot­tu­nut sii­hen, et­tä jos­kus mi­nut ohi­te­taan kes­kus­te­lus­sa – juu­ri sii­tä sa­mas­ta syys­tä.

Olen tot­tu­nut sii­hen, et­tä kal­tai­sis­ta­ni pu­hu­taan. Olen kuul­lut ar­vos­tus­pu­het­ta, mut­ta olen tot­tu­nut myös sii­hen, et­tä kal­tai­sis­ta­ni pu­hu­taan paik­kan­sa­pi­tä­mät­tö­miä.

Olen kuul­lut ta­ri­noi­ta sii­tä, et­tä yh­den­ver­tai­suus­lain kir­jai­met ovat muut­tu­neet har­maik­si ja työ­paik­ka on jää­nyt saa­mat­ta vain sik­si, et­tä ha­ki­ja on kuu­lu­nut kans­sa­ni sa­maan ih­mis­ryh­mään. Jos­kus sama syy on voi­nut ol­la etu – on ha­et­tu eri­lais­ta tyyp­piä kuin työ­yh­tei­sös­sä jo on. On­nek­si vä­hem­mis­töön kuu­lu­mi­se­ni ei ai­na ole vai­kut­ta­nut.

Olen tot­tu­nut sii­hen, et­tä vä­hem­mis­tö­ryh­mää­ni lei­ma­taan sel­lai­sis­ta asi­ois­ta, jot­ka ovat tot­ta joi­den­kin yk­sit­täis­ten sii­hen kuu­lu­vien koh­dal­la.

En ha­lua nyt pu­hua vi­ha­pu­hees­ta, kyl­lä sitä on.

Olen tot­tu­nut ole­maan tur­hau­tu­nut sii­hen, et­tä niin mo­net tie­tä­vät mi­nus­ta en­nak­koon oman­lai­sen­sa vas­tauk­set. He tun­tu­vat tie­tä­vän häm­mäs­tyt­tä­vän pal­jon ar­vois­ta­ni, ta­voit­teis­ta­ni ja elä­män­ta­vois­ta­ni, vaik­ka ei­vät ole kos­kaan juu­ri mi­nua ta­van­neet.

Olen tot­tu­nut sekä pu­hu­maan ja ker­to­maan et­tä tyy­ty­mään, vai­ke­ne­maan ja toi­vo­maan, et­tä jak­san it­se kun­ni­oit­taa. Olen tot­tu­nut ke­rää­mään yl­pey­te­ni, nos­ta­maan pää­ni ja me­ne­mään ta­kai­sin tois­ten jouk­koon.

Olen kii­tol­li­nen, kun mi­nut koh­da­taan mi­nu­na. Ei­kö useim­mi­ten kui­ten­kin ta­pah­du niin?

Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­nen, sink­ku, viit­to­ma­kie­li­nen, tur­va­pai­kan­ha­ki­ja, ro­ma­ni, je­ho­van­to­dis­ta­ja, su­ku­puo­li­vä­hem­mis­tön edus­ta­ja, suo­ma­lai­nen Ruot­sis­sa, ame­rik­ka­lai­nen Suo­mes­sa…

Toi­von, et­tä jak­sai­sin it­se koh­da­ta toi­siin vä­hem­mis­töi­hin kuu­lu­vat piir­tä­mät­tä kiil­to­ku­via tai kau­hu­ku­via. Toi­voi­sin, et­tä ky­syi­sin, jos tie­tä­mi­nen te­ki­si kans­sa­ni toi­sen­lai­sen ih­mi­sen ym­mär­tä­mi­ses­tä hel­pom­paa.