Toi­ve­ai­he. Hy­vän­tah­toi­sen nau­run sä­es­tä­män toi­veen pe­rään kä­vim­me toi­vo­jan kans­sa mai­ni­on elä­män­suh­teel­li­suus­kes­kus­te­lun.

Pa­ri­suh­de tai sen puut­tu­mi­nen vai­kut­taa yk­si­lön elä­mään huo­mat­ta­vas­ti vä­hem­män kuin sata vuot­ta sit­ten. Il­man si­tä­kin voi elät­tää it­sen­sä ja toi­mia ta­sa­ver­tai­ses­ti, vaik­ka oli­si nai­nen. Sil­ti se on jät­ti-iso asia. Pa­ri­suh­de on toi­vo­muk­sen esit­tä­neel­lä ys­tä­väl­lä jat­ku­nut avi­o­vai­mon roo­lis­sa jo 12 vuot­ta ja an­ta­nut lah­jak­si kuu­si las­ta.

Minä mu­ti­sin pa­ri­kymp­pi­se­nä mie­les­sä­ni, kun eräi­den häi­den juh­la­pu­hu­ja tois­te­li avi­o­puo­li­soa elä­män toi­sek­si tär­keim­pä­nä lah­ja­na. Mi­nus­ta se on edel­leen tyy­ty­väi­syys.

Pa­ri­suh­de voi ol­la myös elä­män vai­kein asia.

On mah­do­ton­ta sa­noa, mikä tark­kaan ot­ta­en on ih­mi­sen va­lin­nan osuus hä­nen ko­ko­nai­ses­ta elä­män­ti­lan­tees­taan. Ih­mi­nen voi va­li­ta, jo­ta­kin, pal­jon­kin. Hän voi sa­noa kyl­lä tai ei, ja ti­lan­tees­ta riip­pu­en kum­mas­ta­kin kan­nat­tai­si on­ni­tel­la.

Pa­ri­suh­de on jo­ta­kin, mitä ih­mi­sel­lä kuu­luu ol­la. Niin kai ter­veys­kin, toi­min­ta­ky­ky? Tur­val­li­nen ko­ti­maa? Ruo­ka, vaik­ka kai­kil­la ei ole?

Raa­ma­tul­li­ses­ti mie­hen ja nai­sen pa­ri­suh­de on tar­koi­tet­tu avi­o­lii­tok­si. Se on nai­sen ja mie­hen yh­tei­nen lah­ja ja teh­tä­vä, jo­hon si­tou­du­taan elä­män­mi­tak­si. Avi­o­puo­li­sot on an­net­tu toi­sil­leen avuk­si ja ilok­si.

Eräs pit­kän lin­jan us­kol­li­nen avi­o­vai­mo poh­ti ker­ran, et­tä toki maa­il­mas­ta voi­si löy­tyä toi­si­a­kin, joi­hin ra­kas­tua. Kui­ten­kin oma ra­kas avi­o­puo­li­so on hä­nel­le tar­koi­tet­tu, ei ku­kaan muu, ja tun­tuu mah­dot­to­mal­ta aja­tel­la et­tä oli­si toi­sin.

Jo­kai­nen pa­ri­suh­de on enem­män kuin osien­sa sum­ma, en­kä tar­koi­ta nyt lap­sia, ja ul­ko­puo­lel­ta nä­kee vain sen min­kä ul­ko­puo­lel­ta nä­kee.

Toi­mi­va avi­o­liit­to on kah­den in­hi­mil­li­sen ih­mi­sen jat­ku­vaa ha­keu­tu­mis­ta mah­dol­li­sim­man hy­vään kes­ki­näi­seen suh­tee­seen. Se on yk­sik­köyt­tä, lä­hel­lä ole­mis­ta, ti­lan an­ta­mis­ta ja kah­den ai­kui­sen ih­mi­sen vie­rek­käi­set elä­mät. Yh­tei­nen­kin elä­mä on, mut­ta puo­li­sot ko­ke­vat sil­ti yk­sin oman elä­män­ko­ke­muk­sen­sa, ja heil­lä on omat ihot.

On­ko hyvä, jos unoh­taa mis­tä it­se al­kaa ja mi­hin puo­li­so päät­tyy?

Avi­o­liit­to on val­ta­van kau­nis lah­ja. Se on jat­ku­va, eh­kä mo­nien yl­lä­tys­ten kas­vu­mat­ka, jol­le läh­ties­sään voi jou­tua luo­pu­maan jos­ta­kin muus­ta ar­vok­kaas­ta. Jo mat­kal­le läh­te­mi­nen vaa­tii pal­jon kyp­sy­mis­tä, nöyr­ty­mis­tä ja us­kal­ta­mis­ta.

Avi­o­lii­ton täy­tyy poh­jau­tua val­ta­vaan luot­ta­muk­seen, sekä Luo­jaan et­tä omaan tu­le­vaan puo­li­soon. Muu­ten elä­män­mit­tai­nen si­tou­tu­mi­nen oli­si täy­sin jär­jen­vas­tais­ta ja mah­do­ton yri­tys. Luo­ja an­taa sik­si riit­tä­vän vah­van tun­teen, kah­del­le ih­mi­sel­le riit­tä­vän yh­tä ai­kaa, ja jär­keä hie­man vai­men­ne­taan tar­vit­ta­vak­si ajak­si.

Ei­kä ih­mis­li­hak­sil­la sel­lais­ta ins­ti­tuu­ti­o­ta yl­lä­pi­de­tä­kään, us­kon. Avi­o­lii­ton rik­kou­tu­mi­nen on nä­ky­vä ko­et­te­le­mus, ja kun koh­taa sel­lais­ta ti­lan­net­ta elä­vän, kes­tä­vää on ai­na­kin ai­to kuun­te­le­mi­nen.

Hyvä, jos pa­ri­suh­de ei ole en­si­si­jai­ses­ti omien tar­pei­den tem­mel­lys­kent­tä. Hyvä, jos pa­ri­suh­tees­ta haa­vei­le­va ei ku­vit­te­le sen ole­van sel­lai­nen. Har­mit­taa, jos pa­ri­suh­det­ta ja avi­o­liit­toa ta­voi­tel­laan it­ses­tään sel­vä­nä asi­a­na. Se on lah­ja.

Si­nän­sä kirk­kaan kau­nis, raa­ma­tul­li­nen pa­ri­suh­de­kä­si­tys ai­heut­taa toi­si­naan ei-mu­ka­via lie­veil­mi­öi­tä sen va­raan ra­ken­ta­vien kes­kuu­des­sa. Nais- ja mies­su­ku­puo­len ei ai­na ole luon­te­vaa ol­la ”vain” ys­tä­viä kes­ke­nään.

Eh­kä toi­si­naan tur­han­kin tur­val­li­sel­la vä­li­mat­kal­la poh­jim­mil­taan ha­lu­taan suo­jel­la it­seä mah­dol­li­sil­ta ki­peil­tä tun­teil­ta, eh­kä tois­ta. Eh­kä lii­al­li­sen in­nok­kuu­den ta­ka­na on jos­kus vai­keus koh­da­ta omia pel­ko­ja pet­ty­myk­ses­tä?

Voi­ko avi­o­liit­toon joh­ta­ma­ton­kin rak­kaus ol­la kau­nis ja tär­keä elä­män­ko­ke­mus? Mik­si ei? En tie­dä, mil­loin pu­hu­taan seu­rus­te­lus­ta, ai­na­kin sil­loin jos ai­o­taan nai­mi­siin.

Ai­kuis­ten maa­il­mas­sa on ko­vin pal­jon vä­ri­sä­vy­jä. On var­mas­ti vii­sas­ta, et­tä avi­o­liit­to on juu­ri niin sel­keä ins­ti­tuu­tio kuin on? On suu­res­ti vii­sas­ta, et­tei avi­o­liit­to pe­rus­tu jol­le­kin kel­paa­mi­seen tai jon­kun kel­paa­mi­seen. Hir­ve­än hyvä, jos sekä avi­o­lii­tos­sa ole­vil­la et­tä avi­oi­tu­mat­to­mil­la on ti­laa ju­tel­la pa­ri­suh­teen ulot­tu­vuuk­sis­ta ja tun­teis­ta sii­nä ym­pä­ril­lä.

Ei­hän ai­na­kaan li­sä­tä lä­him­mäis­ten pai­nei­ta pa­ri­suh­tees­sa tai pa­ri­suh­tees­ta?