En mal­ta ol­la kir­joit­ta­mat­ta yk­si­näi­syy­des­tä. Sitä on niin her­kul­li­sen mo­nen­lais­ta. Tu­lee mie­leen mon­ta uut­ta, kun al­kaa miet­tiä, ja toi­sis­ta niis­tä on hel­pom­pi pu­hua kuin toi­sis­ta.

Ala­ker­ras­sa soi klas­si­nen. Sii­hen on hyvä he­rä­tä. äi­ti on keit­tä­mäs­sä puu­roa ja naut­tii päi­vän ken­ties ai­no­as­ta ihan omas­ta het­kes­tään.

Is­tun kal­li­on­ko­los­sa ja luen. Saa­res­sa ei ole ke­tään muu­ta. Tuu­len­vi­re on lem­peä, lok­ki pyyh­käi­see yli. Tii­ro­ja täy­tyy vä­hän va­roa. Mi­nus­ta tun­tuu var­mas­ti, et­tä ih­mi­nen ei voi ol­la kos­kaan ihan yk­sin.

Vaih­to-op­pi­laa­na ol­les­sa­ni me­nin yh­te­nä sun­nun­tai­na kaup­paan, jot­ta voi­sin sa­noa jol­le­kin jo­ta­kin. Olin juu­ri tul­lut maa­han, en­kä osan­nut pai­kal­lis­ten kiel­tä. Käm­päl­lä pi­din ra­di­o­ta pääl­lä ää­ni­mai­se­man vuok­si. Se oli to­taa­lis­ta yk­si­näi­syyt­tä.

Su­vi­seu­ra­yk­si­näi­syys on yk­si pa­him­mis­ta. Se on viil­tä­vän ki­peä het­ki, ja nuo­re­na ei tien­nyt mitä sen kans­sa pi­täi­si teh­dä. Meni omaan telt­taan ja it­ki, kun luu­li puo­li tun­tia ole­van­sa yk­sin maa­il­mas­sa, ja koh­ta hy­myi­li taas ken­täl­lä ih­mis­muu­ra­hai­se­na. Ai­kui­se­na kek­sii men­nä kah­vil­le ja osaa men­nä yk­sin seu­ra­telt­taan.

Lenk­ki- ja luon­to­yk­si­näi­syy­det ovat ihas­tut­ta­via. Sem­moi­ses­sa yk­si­näi­syy­des­sä pie­ne­nee hy­väl­lä ta­val­la, ja ne voi ko­kea, vaik­ka oli­si ys­tä­vän kans­sa liik­keel­lä.

Kir­ja- ja mu­siik­kiyk­si­näi­syy­teen­kin voi upo­ta po­ru­kas­sa. On ai­ka mu­ka­vaa, kun vaik­ka vil­kui­lee leh­teä ky­läs­sä soh­van­nur­kas­sa ja kuu­lee pu­heen­so­ri­nan peh­me­ä­nä vir­ta­na.

Ko­et­te­le­mu­syk­si­näi­syys tai­taa ol­la kai­kil­le tut­tu. Se on sitä, kun jo­kin asia on niin ki­peä, et­tei sii­tä oi­kein mei­naa osa­ta pu­hua tai ai­na­kin oi­kei­ta sa­no­ja on vai­kea löy­tää. Toi­set voi­vat yrit­tää aut­taa, ei­vät­kä oi­kein tie­dä mi­ten pi­täi­si. Se voi pa­hen­taa tun­net­ta.

Jos­kus aja­tel­laan, et­tä sin­kut ovat per­heel­li­siä yk­si­näi­sem­piä. Riip­puu, mitä yk­si­näi­syyt­tä tar­koi­te­taan. Lä­hei­syy­den puut­teen yk­si­näi­syys on syvä ja ka­pea nä­kö­a­la yk­si­näi­syy­teen. Se sama voi sat­tua per­heel­lis­tä­kin. Ar­jen ja­ka­mi­sen yk­si­näi­syyt­tä per­heen kes­kel­lä ei ole. Toi­saal­ta oman elä­mä­ni hui­keim­pia rik­kauk­sia on mah­dol­li­suus pi­tää yh­teyt­tä laa­jaan ja vä­rik­kää­seen ys­tä­vä­pii­riin.

Jos­kus ki­pein­tä yk­si­näi­syyt­tä voi ol­la se, et­tä on oman ydin­per­heen­sä kes­kel­lä jon­kin ko­ke­muk­sen tai nä­ke­myk­sen kans­sa ihan yk­sin. Ei­kä oma per­he ta­kaa laa­jaa ys­tä­vä­pii­ri­ä­kään. Toi­saal­ta per­heen­jä­sen voi ol­la myös hyvä ys­tä­vä. Ter­vei­siä sis­koil­le ja vel­jil­le!

Yk­si­näi­syys voi ol­la ta­voi­tel­ta­va le­po­tun­ne tai ai­van päin­vas­toin. Ja temp­puil­la­kin se osaa, se voi ol­la siel­lä mis­sä ei luu­li­si ja pois­sa siel­tä, mis­tä ku­vit­te­li­si löy­tä­vän­sä. Jos­kus sen pai­kan ar­vaa­kin.

Eh­kä on ole­mas­sa myös pää­tös- ja muu­to­syk­si­näi­syys. Mi­tä­hän mui­ta?