JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Järjenvastaista touhua

11.7.2023 6.00

Juttua muokattu:

7.7. 10:49
2023070710490620230711060000

Eli­na Lu­mi­jär­vi

Jos­kus huo­maan poh­ti­va­ni, et­tä mi­ten sy­dä­men us­ko poh­jim­mil­taan vai­kut­taa elä­mää­ni. Mikä on se olen­nai­nen asia, mil­lä sitä voi­si ku­va­ta? Ar­jes­sa eroa ei usein huo­maa mi­ten­kään. Hoi­dan ar­jen asi­oi­ta, käyn kau­pas­sa, van­hem­pai­nil­lois­sa ja niin edel­leen. Olen epä­täy­del­li­nen ja mo­nes­ti re­a­goin asi­oi­hin lii­an sä­hä­käs­ti, en­kä har­kit­se asi­oi­ta lop­puun as­ti, kun sa­noa pa­mau­tan jo­ta­kin. Nau­ran työ­ka­ve­rei­den kans­sa kat­ke­tak­se­ni ar­jen ti­lan­ne­ko­mii­kal­le ja jaan ih­mi­syy­den tois­ten ih­mis­ten kans­sa huo­li­mat­ta sii­tä, mil­lai­nen hei­dän elä­män­kat­so­muk­sen­sa on.

On kui­ten­kin asi­oi­ta, joi­ta en ole päät­tä­nyt elä­mäs­sä­ni it­se, ja se nä­kyy myös ulos­päin. Se on edel­lyt­tä­nyt suos­tu­mis­ta Ju­ma­lan suun­ni­tel­man mu­kai­sen tien kul­ke­mi­seen. Mitä se sit­ten on tar­koit­ta­nut tar­kem­min otet­tu­na? Eri­näi­siä ti­lan­tei­ta, jois­sa ei ole edet­ty ai­na jär­jen ään­tä kuun­nel­len, vaan on tyy­dyt­ty sii­hen, mitä Ju­ma­la on mi­nul­le tai mei­dän per­heel­lem­me näh­nyt hy­väk­si tar­jo­ta. Elä­män va­lin­to­ja ei ole teh­ty ai­na edes tie­toi­ses­ti, vaan koen, et­tä Ju­ma­la on joh­ta­nut sil­loin­kin, kun en ole sitä edes it­se huo­man­nut. Tai me yh­des­sä em­me ole.

Yk­si mer­kit­tä­vim­mis­tä ja ulos­päin­kin nä­ky­vis­tä asi­ois­ta va­lin­to­ja kos­kien lie­nee se, et­tä em­me ole suun­ni­tel­leet en­nal­ta per­heem­me ko­koa. Vaik­ka ra­haa oli vä­hän, vaik­ka vii­den hen­gen au­ton ta­ka­penk­ki oli täyn­nä tur­vais­tui­mia ja vaik­ka jär­ki oli­si oh­jan­nut sii­hen suun­taan, et­tä per­heen koko al­kaa ol­la täy­si, asia on jä­tet­ty Ju­ma­lan joh­det­ta­vak­si. Kos­ka elä­mä ei ole nois­sa kään­teis­sä ol­lut kai­kil­ta osin tur­vat­tua, on ky­syt­ty luot­ta­mus­ta sii­hen, et­tä Ju­ma­la pi­tää meis­tä huo­len ja tie­tää par­hai­ten, mitä me tar­vit­sem­me. Jäl­ki­kä­teen aja­tel­tu­na niin on ol­lut­kin. Koen, et­tä olen saa­nut jär­jet­tö­män pal­jon enem­män elä­mäl­tä näin kuin si­ten, mi­ten oli­sin it­se pääl­li­köi­mäl­lä sitä suun­ni­tel­lut ja to­teut­ta­nut omien nä­ke­myk­sie­ni mu­kaan.

Kaik­ki­nen­sa se ei ole ol­lut ai­na help­po tie. Jäl­ki­kä­teen kat­sot­tu­na sen voi­si sa­noit­taa ol­leen kui­ten­kin val­ta­van ri­kas ja ra­kas tie. Ajat­te­len, et­tä se on ol­lut Ju­ma­lan tah­don mu­kai­nen tie. Hän on tien­nyt, mitä minä tar­vit­sen säi­lyt­tääk­se­ni kal­leim­man aar­tee­ni, us­kon lah­jan. Ju­ma­lan nä­kö­kul­ma on eri kuin ih­mi­sen, hän ei kat­so asi­oi­ta ajal­li­sen me­nes­tyk­sen ja lois­ton kaut­ta, vaan hän kan­taa meis­tä ja asi­ois­tam­me huol­ta ian­kaik­ki­suu­den nä­kö­kul­mas­ta.

Nii­nä het­ki­nä, jol­loin olen eni­ten epäil­lyt sel­viy­ty­mis­täm­me, ovat pie­net lap­set ym­pä­ril­lä­ni usein muis­tut­ta­neet sii­tä, mikä on tär­kein­tä. Muis­tan kau­an sit­ten nuo­re­na äi­ti­nä ol­lee­ni lä­hi­kau­pas­sa ruo­ka­os­tok­sil­la las­te­ni kans­sa. Ra­haa tai­si ol­la ra­jal­li­ses­ti, kos­ka muis­tan las­ke­nee­ni os­tok­sien ko­ko­nais- sum­maa sitä mu­kaa, kun li­sä­sin os­tok­sia kär­ryyn. Vä­keä oli liik­keel­lä koh­ta­lai­sen pal­jon. Olim­me meet­vurs­ti­hyl­lyn koh­dal­la, kun tuol­loin eh­kä vii­si–kuu­si vuot­ta van­ha poi­ka­ni he­läyt­ti il­moil­le kirk­kaas­ti ja sel­ke­äs­ti mi­nul­le osoi­te­tun ky­sy­myk­sen. ”Äi­ti, ol­laan­han me rik­kai­ta?” Olin ty­per­ty­nyt ja eh­kä hie­man hä­kel­ty­nyt­kin, mik­si ih­mees­sä tuo lap­si nyt ky­syy asi­aa juu­ri täs­sä ja nyt. Poi­ka vie­lä tois­ti ky­sy­myk­sen en­tis­tä isom­mal­la ää­nel­lä, kun ei saa­nut heti vas­taus­ta, joka oli­si tyy­dyt­tä­nyt hän­tä: ”Kuu­lik­ko, ol­laan­han me rik­kai­ta?”

Ym­pä­ril­lä ole­via ih­mi­siä hy­myi­lyt­ti, ja sel­ke­äs­ti he­kin jäi­vät odot­ta­maan vas­taus­ta. Vas­ta­sin jo­tain sii­hen suun­taan, et­tä "en nyt sa­noi­si" ja "mis­tä­hän moi­nen aja­tus nyt tuli mie­lee­si?" Poi­ka ei ol­lut vie­lä sa­no­nut kaik­kea sa­not­ta­vaan­sa. Hän jat­koi yh­tä kirk­kaal­la ää­nel­lä: ”No sen ta­kia, kun meil­lä on niin pal­jon lap­sia.” Kaup­pa-asi­oi­taan hoi­ta­van "ylei­sön" hen­käyk­sen saat­toi mel­kein kuul­la. Saim­me mo­nia hy­vän­tah­toi­sia hy­my­jä. Po­jan vas­tauk­sen pai­no­ar­voa li­sä­si se, et­tä sii­nä me to­dis­tim­me elä­väs­ti asi­aa koko klaa­ni­na, vau­va vau­nuis­saan ja nel­jä isom­paa las­ta ym­pä­ril­lä.

Muis­tan mui­ta­kin täl­lai­sia ti­lan­tei­ta, jois­sa lap­si on täy­sin en­nal­ta ar­vaa­mat­to­mas­ti kir­kas­ta­nut elä­män ar­vo­jär­jes­tys­tä. Jäl­keen­päin ym­mär­tää myös sen, mi­ten pal­jos­ta ajal­li­ses­ta on kan­ta­nut ihan suot­ta mur­het­ta. Kun lap­set oli­vat pie­niä, huo­leh­din vuo­si­kau­sia, et­tä pi­täi­si teh­dä jat­ko-opin­to­ja, et­tä sai­sin päi­vä­työn tu­le­vai­suu­des­sa. Kun ai­ka oli so­pi­va, sain mie­lek­kään päi­vä­työn il­man, et­tä olin tar­vin­nut jat­ko­kou­lu­tus­ta.

Myös ny­kyi­sen työ­ni kat­son ole­van suur­ta Ju­ma­lan siu­naus­ta ja ru­koi­len, et­tä sai­sin vii­saut­ta ja voi­mia hoi­taa teh­tä­vää­ni hy­vin. Koen, et­tä en elä en­kä tee työ­tä­ni päi­vää­kään il­man Ju­ma­lan sal­li­mus­ta. Me­nes­ty­mi­se­ni työs­sä on myös kaik­ki­nen­sa Ju­ma­lan kä­des­sä ja siu­naa­maa, ei omaa an­si­o­ta­ni.

Vaik­ka ker­ron suu­res­ta per­hees­tä, se ei tar­koi­ta, et­ten­kö muis­tai­si ole­van myös pie­niä per­hei­tä ja per­hei­tä, joi­hin ei ole lap­sia suo­tu. Lap­set­to­mien, sy­dä­men us­koa kan­ta­vien ih­mis­ten elä­mäs­sä nä­kyy sa­mal­la ta­val­la Ju­ma­lan suun­nit­te­le­ma tie, mut­ta vain toi­sel­la ta­paa, kuin omas­sa ker­to­muk­ses­sa­ni.

Kos­ka Ju­ma­lan suun­nit­te­le­ma tie ei ole vält­tä­mät­tä help­po tie, se voi mo­nien rik­kauk­sien li­säk­si ai­heut­taa myös mo­nen­lai­sia huo­lia. Myös lap­set voi­vat näi­tä mo­ni­nai­sia huo­lia ais­tia per­heis­sä ja kan­taa niis­tä vas­tuu­ta, vaik­ka se ei oli­si hei­dän teh­tä­vän­sä. Van­hem­pi­na asi­oi­ta ei ai­na näe tuos­sa het­kes­sä, vaan ne sel­vi­ä­vät myö­hem­min. Ai­van sa­mal­la ta­voin täl­lai­sia asi­oi­ta voi ta­pah­tua pie­nis­sä per­heis­sä. Tämä asia ei ole per­heen koos­ta riip­pu­vai­nen. Mei­dän teh­tä­väm­me on pu­hua asi­ois­ta las­tem­me kans­sa, lo­pun saam­me jät­tää Ju­ma­lan hal­tuun ja tur­vau­tua hä­nen huo­len­pi­toon­sa. Jee­sus ke­hot­ti lap­si­aan ole­maan mu­reh­ti­mat­ta ja pel­kää­mät­tä mi­tään.

Ju­ma­lan vii­toit­ta­maa tie­tä kul­ke­van ih­mi­sen elä­män­va­lin­nat voi­vat näyt­tää ul­ko­puo­li­ses­ta jos­kus älyt­tö­mil­tä ja jopa tyh­mil­tä. Jos­kus mi­nun­kin on an­net­tu ym­mär­tää, et­tä kul­ke­ma­ni jouk­ko on kuin tyh­mä lam­mas­lau­ma, joka mi­tään ajat­te­le­mat­ta pä­kyt­tää eteen­päin. Sa­moin an­teek­si­an­ta­muk­sen saar­na voi­daan ko­kea lap­sel­li­se­na ja tyh­mä­nä. Sen vas­taa­not­ta­jal­ta ei vaa­di­ta mi­tään omia te­ko­ja ei­kä an­si­oi­ta. Omi­ne an­si­oi­neen sitä on mah­do­ton­ta vas­taa­not­taa.

Raa­mat­tu ker­too Bi­le­a­min tyh­mäs­tä aa­sis­ta, joka ei ha­lun­nut tu­kea isän­tään­sä, kun hän toi­mi Ju­ma­lan neu­vo­jen vas­tai­ses­ti. Tuo aa­si uh­ma­si lan­gen­neen Bi­le­a­min tah­toa ker­ta toi­sen­sa jäl­keen ja ha­lu­si oi­ke­ak­si tun­te­mal­leen tiel­le, jos­sa kuu­li Hy­vän Pai­me­nen ää­nen. Juu­ri lap­sil­la, las­ten kal­tai­sil­la, kai­kis­ta vä­häi­sim­mil­lä on suu­ren sa­lai­suu­den avai­met. Hei­dän pe­räs­sään on hyvä ja tur­val­lis­ta kul­kea ja omaa suun­taa tar­kis­taa.

ElinaLumijärvi
Olen puolivuosisataa vanha yhdeksän lapsen äiti. Olen syntynyt Sallassa, mutta sukujuuriltani karjalainen. Ulkoilen paljon ja liikun pitkiäkin matkoja. Elämä on ollut sisältörikasta, rakasta, ajoittain myös raskasta ja koettelemusten täyteistä. Pienet lapset, vanhukset, eläimet ja musiikki ovat lähellä sydäntäni. Sähköpostini elina.lumijarvi@gmail.com.
23.11.2024

Ravitse meitä armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme päivistä. Ps. 90:14

Viikon kysymys