Aa­mu­kah­via hörp­pies­sä­ni ja sa­mal­la vii­mei­sin­tä Päi­vä­mies-leh­teä lu­kies­sa­ni aja­tus har­hai­li ih­mi­sen pie­nuu­des­sa ja kaik­ki­val­ti­aan Ju­ma­lan suu­ruu­des­sa. Leh­den ko­lum­nis­sa lai­nat­tiin Je­sa­jan kir­jan sa­no­ja "Sil­lä niin kor­ke­al­la kuin tai­vas kaar­tuu maan yl­lä, niin kor­ke­al­la ovat mi­nun tie­ni tei­dän tei­den­ne ylä­puo­lel­la ja mi­nun aja­tuk­se­ni tei­dän aja­tus­ten­ne ylä­puo­lel­la". Kat­se­lin ik­ku­nas­ta, jos­sa oli ke­sän jäl­jil­tä vie­lä mon­ta kär­pä­sen kak­kaa – jää­neet pe­se­mät­tä. Nii­tä ha­vain­noi­des­sa mie­tin, et­tä mi­nun elä­mä­ni­kään ei ole oi­ke­as­taan tuo­ta kär­pä­sen kak­kaa kum­mem­pi Ju­ma­lan suu­ruu­den ja hä­nen suun­nit­te­le­man­sa ian­kaik­ki­suu­den rin­nal­la. Ko­lum­nin lo­pus­sa ole­vat Psal­min sa­nat puo­les­taan läm­mit­ti­vät niin ko­vin tuo­ta kär­pä­sen ka­kan ko­kois­ta elä­mää­ni aja­tel­les­sa: "Mikä on ih­mi­nen! Kui­ten­kin sinä hän­tä muis­tat. Mikä on ih­mis­lap­si! Kui­ten­kin pi­dät hä­nes­tä huo­len."

Sa­mai­ses­sa leh­des­sä kä­si­tel­tiin myös use­am­mas­sa koh­din su­rua. Leo-pap­pi muis­tut­ti ar­tik­ke­lis­saan it­ke­mi­sen tär­key­des­tä mut­ta myös sii­tä, kuin­ka su­run syö­ve­ris­tä on hyvä pyr­kiä ih­mis­ten il­moil­le.

Tun­tui ko­vin oma­koh­tai­sel­ta tuo Päi­vä­mies-leh­den si­säl­tö. Syk­sy on men­nyt sy­väs­sä mie­lenp­ro­ses­sis­sa kyn­tä­es­sä. Te­ra­pi­as­sa on nous­sut pal­jon su­rua, it­ke­mä­tön­tä ikä­vää. Kui­ten­kin jäl­leen ker­ran on saa­nut ih­me­tel­lä Ju­ma­lan ih­meel­lis­tä huo­len­pi­toa ih­mi­ses­tä, jon­ka elä­mä ei ole tuo­ta ai­em­min mai­nit­tua kär­pä­sen tuo­tos­ta suu­rem­pi. Olen saa­nut ol­la op­pi­mas­sa, mi­ten pie­ni voi ol­la suur­ta ja suu­ri pien­tä. Kaik­ki, mitä saam­me, on lah­jaa Kaik­ki­val­ti­aal­ta, tai­vaal­li­sel­ta Isäl­täm­me. Jon­kun koh­dal­la se voi tar­koit­taa ta­lou­del­lis­ta hy­vää ja sitä kaut­ta huo­let­to­muut­ta elä­män ajal­li­sis­ta mur­heis­ta. Mi­nun koh­dal­la­ni se on mer­kin­nyt jäl­leen ker­ran vai­ke­an­kin kaut­ta ta­pah­tu­vaa toi­mi­van mie­len ih­met­tä – toi­pu­mis­ta ja Ju­ma­lan hy­vyy­den häm­mäs­te­lyä. Mi­ten Ju­ma­la on ra­ken­ta­nut ih­mi­sel­le niin mer­kil­li­sen mie­len, joka voi apu­jen tur­vin toi­mia niin kä­sit­tä­mät­tö­män hie­nos­ti kor­ja­ten su­ruk­si jää­nyt­tä. Jos ei ole ko­ke­nut mie­len pro­ses­sia, ei voi eh­kä ku­vi­tel­la, mi­ten ko­ko­nais­val­tais­ta asi­aa se tar­koit­taa. Mie­li on myös si­kä­li vii­sas, et­tä se tie­tää, mil­loin ai­ka mah­dol­lis­taa ih­mi­sel­le sy­vyyk­sis­tään pin­taan nou­se­vien aja­tus­ten työs­tön.

Mik­si käyn te­ra­pi­as­sa? Vain sik­si, kun muu­ta toi­mi­vam­paa kons­tia en ole kek­si­nyt va­paut­taa mie­li su­run ja vi­han­kin sy­vis­tä tun­nois­ta. Edel­lä mai­ni­tut tun­teet si­to­vat val­ta­vas­ti ener­gi­aa ar­jen elä­mi­sel­tä. Kun mie­li va­pau­tuu näis­tä tun­teis­ta, olen kuin lap­si. Kes­ki-iän ylit­tä­mi­ses­tä ker­to­van ke­ho­ni kan­keu­des­ta huo­li­mat­ta va­pau­tu­nut mie­li pa­kot­taa ot­ta­maan met­sä­po­lul­la hyp­py­as­ke­lei­ta ja ki­pai­se­maan ylä­mä­et juos­ten. Voi­ma pa­laa ja ilo kup­lii si­sim­mäs­sä niin et­tä ko­hi­nan voi kuul­la.

Jo­kai­sen ih­mi­sen on hyvä py­säh­tyä, kun sen ai­ka on. Lap­si ha­kee yh­teyt­tä van­hem­paan ja sitä kaut­ta tur­vaa. Jos si­säi­sen lap­sem­me nämä tar­peet ovat jää­neet va­jaik­si, voi ar­ki tuo­da haas­teen­sa. Olen­nais­ta on, et­tä mie­len pro­ses­sis­sa ole­va ih­mi­nen saa tar­vit­se­man­sa tuen niin am­mat­ti­aut­ta­jil­ta kuin lä­hei­sil­tä. Näin mie­len kuor­ma ka­na­voi­tuu oi­ke­aan osoit­tee­seen ei­kä jää lä­heis­ten taa­kak­si.

Vai­kein­ta pro­ses­soi­dul­le mie­lel­le voi ol­la pääs­tää ir­ti to­tu­tuis­ta toi­min­ta­mal­leis­ta. Kun elä­män kuor­ma kas­vaa lii­ak­si syys­tä tai toi­ses­ta, on help­po lip­sah­taa van­haan mie­len mant­raan, jol­loin jää huo­maa­mat­ta, et­tä rin­nal­la on myös toi­sen­lai­nen pol­ku kul­jet­ta­va­na: it­sen­sä ja lä­him­mäis­ten ra­kas­ta­mi­sen ja huo­mi­oi­mi­sen pol­ku, joka kul­kee va­lon puo­lel­la.

Mie­len pro­ses­sia ei voi ih­mi­nen jou­dut­taa ei­kä oi­ke­as­taan muu­toin­kaan hal­li­ta. Si­säl­tä nou­se­val­le su­rul­le on an­net­ta­va ai­kan­sa. Vain si­ten voi va­pau­tua, kun tie­tää, mis­tä va­pau­tuu.

Kun il­ta jou­tuu ja hä­mä­rä on las­keu­tu­nut ko­to­na Hyö­mä­en tu­vas­sa, mie­li on Ju­ma­lan ar­mos­ta sa­no­mat­to­man kii­tol­li­nen. Pit­kä sai­raus­lo­ma ai­heut­ti kyl­lä taas vaih­teek­si ta­lou­del­li­sia haas­tei­ta, mut­ta ne ovat sit­ten­kin pien­tä sen rin­nal­la, mitä mie­len pro­ses­sis­sa ta­pah­tui.